Pöystilän Keppostelija

Keppostelijan lempinimi ei kuvaa oria sitten mitenkään: Se on mutkaton hoidettava, yhteistyökykyinen ratsu ja muutenkin todella leppoisa nallekarhu. Sopisi vaikka ratsastuskouluun, koska toimii tarvittaessa puoliautomaattisesti itsekseenkin.

lisää luonteesta

Pöystilän Keppostelija 'Kepponen'

KRJ-II, KTK-III, SV-I, KV-I, 3 Star

  • 8-vuotias 25.06.2022
  • kouluratsastus
  • 70 cm, helppo A

kuvat © EmmiN.

Luonnekuvaus

Hyvällä hevosella ei tunnetusti ole väriä, mutta ei minua silti ainakaan haittaa, että Keppostelijasta tuli voikko. Karvapeitteen sävykin sattuu vielä miellyttämään omaa silmääni. Tietenkin Keppostelija olisi aivan yhtä hieno ja rakas rautiaana, väri on ehdottomasti vain kirsikkana kakun päällä eikä suurin, saati ainoa, syy pitää tätä hienona (tai orina, kyllä jalostuskäytössä värin ohi ajaa monta oleellisempaa asiaa!).

Sillä hieno Keppostelija on, mukavaluonteinen, mutkaton, yhteistyöhaluinen suomenhevonen, liikkeiltäänkin terve ja korrekti. Hyppykykyä orilla tosin ei ole, alta metrin radoilla kyllä pärjätään eikä menestys kaadu hitaaseen laukkaan tai rautakankimaiseen ketteryyteen. Keppostelijan hyppytekniikka on melko vaatimaton ja estesilmä olematon, ja vaikka pikkuradoilla paketti pysyy kasassa niin mitä lähemmäs metriä kivutaan ja mitä teknisemmiksi radat muuttuvat, sen työläämpää puhtaan radan saaminen on niin ratsastajalle kuin hevoselle itselleen. Lisäksi se ponnu stoppaa ennen metriä. Onneksi Keppostelija ei juurikaan hyppäämisestä välitä, sille riittävät maapuomit ja kavaletit.

Kouluratsastus sekä maastoilu ovat enemmän Keppostelijan mieleen. Orista saisi hyvän vaellushevosen; sen liikkeet ovat todella helpot ja mukavat ratsastajalle, ori on reipas ja varmajalkainen, rohkea ja rauhallinen. Toki pakoreaktio löytyy, se vain vaatii muutakin kuin pusikossa rapistelemista, tien yli kirmaavan jäniksen tai muuta sellaista. Keppostelija on juuri niin maastovarma kuin hevosen voi toivoa olevan.

Voisin markkinoida Keppostelijaa ratsastuskouluunkin, mikäli olisin voikkoa myymässä. Ori ei ole moksiskaan vaihtuvista tai osaamattomista ratsastajista, se vain hidastaa vauhtia tai pysähtyy kokonaan ellei ymmärrä laisinkaan, mitä siltä haetaan. Rehellisesti sanottuna Keppostelija meinaa olla turhankin helppo puoliautomaattiratsu, joka tekee asiat melko pilkulleen oikein vähän liiankin suurpiirteisillä avuilla. Luulen tämän johtuvan suomenhevosen valtavasta miellyttämisenhalusta, Keppostelija aivan varmasti kiipeäisi vaikka puuhun tarpeeksi nätisti pyydettäessä!

Tasaisella tarkkuudella ja kokemattomammankin ihmisen kanssa ainakin perushyviä helppojen luokkien ratoja suorittava Keppostelija on sellainen peruskiva helppo A -ratsu, ei satavarma ruusukehai mutta satavarma hyvän mielen tuoja. Niin ratsastajat, yleisö kuin tuomaristokin pitävät hyväntuulisesta voikostani, joka ihmisenä olisi sellainen pepsodenthymyinen unelmavävy. Ori pyrkii aina paitsi miellyttämään, myös tekemään parhaansa, ja se onkin rehellisen yritteliään suomenratsun perikuva.

Leppoisan nallekarhumainen Keppostelija toimittaa herkästi vieraiden viihdyttäjän ja lapsenvahdin virkaa uusien tai tuttujenkin vieraiden tullessa talliin. Ori käyttäytyy aina hyvin kohteliaan oloisesti, on kamalan kiinnostunut ihmisistä ja hurjan sosiaalinen tunkematta silti väkisin syliin. Se ei ole moksiskaan, jos innokas hoitaja vahingossa nykii jouhista tai käyttää harjoja vähän miten sattuu tai koettaa pukea loimea aivan omintakeisella tyylillä. Keppostelija sietää kaiken vaikuttaen täydellisen tyytyväiseltä osaansa. Tämän mielenlaadun ja hermorakenteen soisi todellakin periytyvän! Keppostelija käytöksestä tai suhtautumisesta yhtään mihinkään toimenpiteeseen ei löydy moitteen sijaan. Kuljetuskin sujuu aina ongelmitta, herrasmiehenä Keppostelija matkustaa örinöittä niin tammojen kuin toisten orien kanssa eikä hermostu yksinäänkään.

Keppostelijan kivan käytöksen kirjasi Lissu t.

Sukulaiset

Sukulaisia 4 polvessa, pidennetty sukutaulu täällä.

i. Syyn Hongankolistaja
punarautias, 161 cm
YLA1, SLA-I, ERJ-II, KERJ-III, KRJ-I, KTK-II, SV-II, 2 Star
VH21-018-1538
ii. Syyn Henkirikos
tummanrautias, 153 cm
ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, KTK-III
VH20-018-0307
iii. Kalman Pahahenki
tummanpunaruunikko, 153 cm
KTK-II, SV-I
VH18-018-0949
iiii. Pahansanansaattaja
tummanpunaruunikko, 154 cm
SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-II, KTK-II, First Champion
VH18-018-0833
iiie. Valkolilja
rautiaankimo, 155 cm
SLA-I, ERJ-I, KERJ-II, KRJ-I, VVJ-II, KTK-III, Superior Grade
VH18-018-0668
iie. Pirunkorven Kotitonttu
punarautias, 150 cm
ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, VVJ-I, KTK-III
VH17-018-0741
iiei. Ryhtiliike
ruunikko, 149 cm
ERJ-II, KRJ-III, KTK-II
VH14-018-1432
iiee. Pirttihilla
rautias, 152 cm
VH14-018-1298
ie. Hornanhovin Jalopiina
rautias, 162 cm
ERJ-I, KERJ-III, KRJ-I, KTK-III
VH21-018-0110
iei. Hornanhovin Jalovintiö
vaaleanrautias, 167 cm
KTK-II, SV-II, EV-II
VH20-018-0136
ieii. Jaloriiviö
tummanrautias, 165 cm
SLAI-II, ERJ-I, KRJ-I, KTK-II, VIR MVA Ch
VH18-018-0985
ieie. Juorukielo
vaaleanpunarautias, 161 cm
SLA-I, ERJ-I, KTK-II, Champion
VH18-018-0988
iee. Hornanhovin Kuunsirppi
vaaleanrautias, 162 cm
ERJ-I, KTK-II, VIR MVA Ch, SV-III
VH20-018-0135
ieei. Helmen Joosa
vaaleanpunarautias, 163 cm
SLA-I, ERJ-II, KRJ-I, KTK-III
VH04-018-1688
ieee. Juonista Julmin
vaaleanrautias, 157 cm
SLA-I, ERJ-I, KRJ-I, KTK-II, VIR MVA Ch
VH18-018-0989
e. Kujelmiina
voikko, 151 cm
SLA-II, KRJ-II, SV-II, 2 Star
VH21-018-1250
ei. Villahaan Kuumoilija
voikko, 155 cm
SLA-I, KRJ-I, KV-II, 2 Star
VH15-018-0287
eii. Kuu-Poika
voikko, 154 cm
SLA-II, KRJ-I, KTK-II, jälkeläisluokka C
VH14-018-1936
eiii. Kukkurukuu
voikko, 155 cm
KTK-III, SV-II
VH13-018-1131
eiie. Veskariina
ruunikko, 156 cm
KTK-II
VH14-018-0149
eie. Villahaan Hilla
rautias, 156 cm
KRJ-I, jälkeläisluokka C
VH15-018-0134
eiei. Murskavoitto
rautias, 161 cm
YLA1, SLA-I, KRJ-I, jälkeläisluokka C
VH14-018-0812
eiee. Ikihelmi
tummanrautias, 150 cm
YLA2, SLA-II, KERJ-II, KRJ-II
VH13-018-0211
ee. Riimilän Leluna
punarautias, 149 cm
SLA-III, ERJ-II, KRJ-II, KTK-II, SV-II, 2 Star
VH21-018-0083
eei. Huvitutin Leluruhtinas
rautias, 142 cm
SLA-II, ERJ-II, KRJ-I, KTK-II, SV-III
VH16-018-2584
eeii. Lumen Leevi
rautias, 144 cm
KTK-II
VH16-018-1829
eeie. Likan Limetti
rautias, 144 cm
KTK-III, SV-III
VH15-018-1673
eee. Vaniman Niinu
punarautias, 155 cm
SLA-II, KTK-II, 2 Star
VH18-018-1236
eeei. Halavainen
rautias, 160 cm
SLA-II, KRJ-II, KTK-III, jälkeläisluokka B
VH17-018-2119
eeee. Ninetta
tummanpunarautias, 151 cm
KTK-II
VH16-018-0993

Runon Popparipyörre

syntynyt 02.10.2023
e. Vuornan Hattarapyörre
ei meriittejä

Pöystilän Kui Kanelipitko

syntynyt 02.04.2023
e. Pöystilän Oho Onnenkeksi
ei meriittejä

Muut

02.01.2024 - Yhteenveto 2023 laatuarvostelutuloksista

Punas-Tutti
toukokuu 2023: ERJ-II yhteensä 97,5 pistettä | rakenne 7p. / kisat 41p. / suku 20p. / varsat 20p. / lisäpisteet 9,5p.
toukokuu 2023: KRJ-II yhteensä 94,5 pistettä | rakenne 6p. / kisat 40p. / suku 20p. / varsat 20p. / lisäpisteet 8,5p.

Juoppotintti
toukokuu 2023: ERJ-III yhteensä 87 pistettä | rakenne 6p. / kisat 40p. / suku 14p. / varsat 20p. / lisäpisteet 7p.
toukokuu 2023: KRJ-III yhteensä 86,75 pistettä | rakenne 6,25p. / kisat 40p. / suku 14,5p. / varsat 20p. / lisäpisteet 6p.

Hopeatuulen Kostaja
toukokuu 2023: KRJ-III yhteensä 88,5 pistettä | rakenne 6p. / kisat 40p. / suku 20p. / varsat 20p. / lisäpisteet 2,5p.

Noitakuningas
toukokuu 2023: KRJ-II yhteensä 91,5 pistettä | rakenne 5p. / kisat 40p. / suku 22,5p. / varsat 20p. / lisäpisteet 4p.

Syyn Hongankolistaja
kesäkuu 2023: YLA1 yhteensä 109 pistettä | tekstit 36p. / jalostus 14p. / kisat 20p. / rakenne 19p. / lisäpisteet 20p.
Lisäksi Henkka oli Arvostelun Paras 4 ja sai tilaisuuden parhaat rakennepisteet.

Pöystilän Kettukarkki
kesäkuu 2023: YLA2 yhteensä 87,5 pistettä | tekstit 23p. / jalostus 10,5p. / kisat 20p. / rakenne 15p. / lisäpisteet 19p.

Kuu-Luuko
elokuu 2023: KRJ-III yhteensä 85,5 pistettä | rakenne 6p. / kisat 40p. / suku 22p. / varsat 12p. / lisäpisteet 5,5p.

Pöystilän Keppostelija
elokuu 2023: KRJ-II yhteensä 91 pistettä | rakenne 6p. / kisat 40p. / suku 25p. / varsat 8p. / lisäpisteet 12p.

Katveen Kraatteri
elokuu 2023: ERJ-II yhteensä 91 pistettä | rakenne 7p. / kisat 40p. / suku 22p. / varsat 20p. / lisäpisteet 2p.

Pöystilän Oho Onnenkeksi
elokuu 2023: ERJ-I yhteensä 109 pistettä | rakenne 8p. / kisat 40p. / suku 25p. / varsat 21p. / lisäpisteet 15p.

31.12.2023 - Joulukuinen kantakirjatilaisuus

Kenraali Susihukka KTK-II yhteensä 72 pistettä: 18 + 18 + 18 + 18
Pöystilän Taivaantulet KTK-III yhteensä 66 pistettä: 17 + 16 + 16 + 17
Pöystilän Jaa Juustokakku KTK-II yhteensä 70 pistettä: 18 + 18 + 17 + 17
Pöystilän Nam Nougatini KTK-III yhteensä 67 pistettä: 17 + 17 + 16 + 17
Pöystilän Keppostelija KTK-III yhteensä 66 pistettä: 16 + 17 + 17 + 16
Pöystilän Marakatti KTK-III yhteensä 67 pistettä: 17 + 17 +16 + 16
Juoppotintti KTK-III yhteensä 67 pistettä: 17 + 16 + 17 + 17
Katveen Kraatteri KTK-III yhteensä 66 pistettä: 16 + 17 + 17 + 16

20.08.2022 - Lisää varsatuloksia

Pöystilän Keppostelija oli elokuisessa kouluvarsojen laatuarvostelussa kolmivuotiaiden Luokkavoittaja II sekä paras suomenhevonen yhteensä 50 pisteellään, jolla se ansaitsi tietysti myös ykköspalkinnon. Rakenteesta ori sai seitsemän pistettä eli sillä on niin sanotusti ihan ok rakenne. Käynistä ja laukasta Kepponen sai viisi pistettä, kun mahdollisuus olisi ollut kuuteen, mutta ravista tuli kolme pistettä. Lisäpisteitä tuli vielä yksi ja suvusta ori sai komeat 29 pistettä.

Nyt Kepposen ei tarvinnut lähteä varsa-arviointiin yksin, koska meille oli saapunut uusi orivarsa, Adinan Hurmostaika. Aamos sai rakenteesta myös seitsemän pistettä, laukasta tuli kaksi pistettä ja ravista sekä käynnistä kolmoset, lisäpisteitä vielä yksi lisää. Suvusta ori sai 11,5 pistettä eli yhteensä 27,5 pistettä ja sillä se sai itselleen KV-II-palkinnon.

20.07.2022 - Kepposen SV-tulokset

Ollut hieman hiljaisempi varsakesä, koska heinäkuiseen Suomenhevosvarsojen laatuarvosteluun osallistui vain yksi varsa meiltä. Kepponen sai rakenteesta 6,4 pistettä ja se on mielestäni ihan hyvä tulos. Suvusta tuli (tietysti) täydet kymmenen pistettä ja käytös rakenteen arvioinnin aikana oli kutosen arvoinen, ori ei oikein tykännyt tuomarin arvostelevasta katseesta kaiketi. Toisessa käytösarvioinnissa eli missä tarkkailtiin miten varsa käyttäytyy esimerkiksi taluttaessa ja kengittäjän käsittelyssä, osasi Kepponen olla paljon paremmin. Siitä se nimittäin sai kahdeksan pistettä kymmenestä. Yhteensä pisteitä kertyi 30,4 ja sillä ori pääsi rimaa hipoen SV-I-palkintoon kiinni.

19.03.2022 - Kepposen Rate My Pony -tulokset

Pää, kaula ja etuosa
20
Runko ja takaosa
45
Jalat ja kaviot
35
Käynti
52
Ravi
32
Laukka
88
Rohkeus
56
Kuuliaisuus
43
Temperamentti
56
Herkkyys
40
Älykkyys
13
Nopeus
99
Kestävyys
37
Ketteryys
68
Hyppytekniikka
67
Kokoamiskyky
58
Voima
57
Ratsastettavuus/ajettavuus
54
Käytös tilaisuudessa
52

28.02.2022 - Helmikuinen rotunäyttely

Virtuaaliset Suomenratsut järjestivät jälleen rotunäyttelyt, jossa hevoset arvioidaan kolmeen eri palkintoluokkaan. Näiden lisäksi osallistuin neljällä piensuokillani kasvattajaluokkaan, koska ajattelin että voisimme pärjätä yhteneväisyyden nimissä. Noh, seitsemän osallistujan luokassa tulimme neljänneksi. Voittajana oli pitkän linjan ravikasvattaja eikä kaksi muutakaan edellemme mennyttä ansiotta sijaansa saaneet. Voin siis olla oikein tyytyväinen tulokseemme.

Varsaluokkaan osallistuivat Hukka, Kepponen ja Mara, joista ensimmäinen oli luokkansa kakkonen saaden ykköspalkinnon ja kaksi muuta saivat kolmoset. Aikuisia oreja oli Henkka, Erkka ja Hannu ja he kaikki saivat kakkospalkinnon. Veteraaneja oli Hopo, Eero sekä Niksi ja kuten varsaluokassakin, tässäkin ensimmäisenä mainittu oli LKV2 ansaiten ykköspalkinnon ja kaksi muuta saivat kolmoset.

Aikuisista tammoista Försti sai kakkosen ja Pilvi sekä Virve saivat kolmospalkinnon. Veteraanitammoihin ilmoitin vain kaksi ja näistä Piku oli ykköspalkinnolla LKV2 ja Heini tuli viidenneksi saaden kakkospalkinnon. Näiden lisäksi erikoisluokassa (eli piirroskuvalliset) oli mukana Tarja saaden II-palkinnon ja Kaiho sai kolmosen.

16.05.2023 - taivutusharjoituksia, valm. Jannica

Voikolla orilla oli tänään valmennuksessa paljon ajateltavaa, sillä Oona oli valinnut kokeiluun tänään erilaisen kuolaimen. Kuolainta mutustellen teimme ympyröistä muodostetulla kahdeksikolla työskentelyä, jossa keskellä suoristettiin hevonen ennen toiselle ympyrälle siirtymistä, jossa oli normaalisti asetus sisällepäin hieman ja taivutus. Kepponen oli hyvin rennolla tuulella ja tuntui alun ihmettelyn jälkeen myös hyväksyvän uuden kuolaimensa oikein hyvin. Hieman se oli ehkä kiireisempi kuin yleensä, mutta se saattoi johtua myös siitä että sen ruoka-aika läheni uhkaavasti.. Kepponen taipui ympyröillä hienosti ja sai siirtymään painoa enemmän takaosallekin, kun oli aiemmin ollut vähän etupainoinen ekassa valmennuksessamme. Muutaman reippaan laukkakierroksen jälkeen oli aika lopetella ja päästää molemmat syömään hyvin sujuneen valmennuksen päätteeksi.

15.05.2023 - kouluvalmennus, valm. Jannica

Ihana voikko ori ihastutti paitsi käytöksellään myös unelmavävyn luonteella kentällä, jossa työskenteli yhtä aikaa myös kaksi tammaa. Oona työskenteli orinsa kanssa alkuun vapaammin ja korjasin hieman ulkoapujen käyttöä sekä otimme muutamia helpohkoja harjoituksia harjoitusravissa, lähinnä toisella puolen kenttää taivuttelua sisään ja toisella ulos sekä kolmen askeleen käyntiin siirtyminen lyhyillä sivuilla. Ori oli siirtymisissä raviin hieman nytkähtelevä, mutta sujuvuutta tuli lisää, kun saatiin kunnolla työvaihde päälle. Yhden kerran ori herpaantui katselemaan tyttöjen suuntaan, mutta muuten se toimi kuin unelma ja näkyi myös pitävän näistä harjoituksista, ehkä sen vuoksi että ne olivat melkoisen helppoja ratsukolle ainakin näin alkuun. Teimme lähes koko tunnin pääty-ympyrällä työskentelyä kaikissa askellajeissa sekä vastataivutuksia osalla ympyrää ravissa ja myös laukassa hieman hakien lähinnä tuntumaa ja hieman silmäkulmaa ja sierainta sinnepäin, sen enempää ei orin tällä tasolla vielä tarvinnut osata tai tietää. Korjasin laukkatyöskentelyssä vielä ulkoapuja, jolloin ori ei niin painanut vastaan taivuttaessa lapaa sisään. Lopuksi saitte laukata vielä koko uraa kentän tyhjennyttyä ja Kepponen nautti selvästi saadessaan venyttää selkäänsä kunnolla.

Kepposen tosimiehen pinkeistä varusteista kiitos Equestrian PRO, OddPixel (OP), Provando Shop (PS) ja Varusteponi (VP).

Kilpailut

Saavuttanut KRJ:n porrastetuissa maksimitasonsa 4, pisteitä yhteensä 1839.65.
kuuliaisuus ja luonne: 968.93 tahti ja irtonaisuus: 870.72
Näyttelymenestys
rotunäyttely ~ 28.02.2022 ~ VSR ~ varsat aikuiskuvilla ~ III-palk. (tuom. alaera)