Jeilin Mökömeirami✝ 17.05.2023

Tosin loppuvat kerran askeleet vaeltajilta, kukin vuorollaan on nukkuva syliin maan. Vaan katso, kaikki he kuitenkin mukana ovat, nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.

✝ Jeilin Mökömeirami 'Möksis'

YLA1, SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-II, VVJ-III, KTK-II, Champion, 3 Star

  • 8-vuotias 29.06.2018
  • yleisratsu
  • 80 cm, vaativa B, harraste, noviisi

kuvat © kuvaajan luvalla

Tavoitteet

Möksis käytetään suomenhevosten laatuarvostelussa ja se saa ainakin yhden varsan.

Alkusanat

Suomenhevostalli Jeilin myynti-ilmoitus pamahti facebookissa silmieni eteen, vaikka minun oli vain tarkoitus pikaisesti vilkaista tuttujen päivitykset. Rautiaan mietteliäs kuva kuitenkin herätti mielenkiintoni, joten jäin lukemaan tekstiä tarkemmin. Ilmoituksessa tammaa kuvailtiin oman elämänsä Ihaaksi, jonka pään päälle voi kuvitella pienen sadepilven, vaikka aurinko porottaisi kirkkaalta taivaalta. Sitä kehuttiin kiltiksi ja rauhalliseksi, mutta myös hyvin herkäksi hevoseksi. Moniosaajaksikin sitä sanottiin, olihan sen molemmat vanhemmatkin kilpailleet kolmessa lajissa ja tämän lisäksi tamma itse nauttii valjakkohevosen työstä. Joten ehkä ymmärrätte, miten olin päätynyt Jeiliin, vaikka oma talli alkaakin olla ääriään myöten täynnä uusi laajennus mukaanlukien. Olinhan minä tietenkin tutkinut tamman suvun ennen tänne ajamista ja se olikin ollut se kirsikka kermakakun päällä: Yhdeltäkään minun hevoselta ei löytynyt samaa nimeä, jotka koristivat tämän tamman neljää ensimmäistä sukupolvea!

Luonnekuvaus

Hiljainen, hellyydenkipeä ja herkkä Möksis ei tullut oikein sen enempää isäänsä kuin emäänsäkään, vaan on ihan omanlaisensa lumihiutale. Se on ihan mukava hevonen käsitellä, mutta hieman omalaatuinen. Möksis suhtautuu asioihin yleisestiottaen hyvin rauhallisesti; se ei hötkyile eikä hermostu vaikka vähän säikähtäisikin, ja vieraissakin paikoissa tamman voi odottaa käyttäyvän kuin kotona ikään. Möksis on kuitenkin hyvin herkkä. Epäreilu kohtelu, rutiinien isommat muutokset ja (tamman mielestä) liian kova tai liian hellä käsittely saa sen nimensä mukaisesti möksähtämään. Korvat painuvat luttaan ja naamalle nousee aivan ilmiselvä harmistus, ja ennen kaikkea kaikenlainen yhteistyö on sen jälkeen ihan plääh. Hellittelyllä Möksiksen voi kuitenkin saada takaisin oikeille raiteille, sillä kaikenlainen rapsuttelu, silittely, hierominen ja venyttely on tamman mielestä i-ha-naa! Siis jos se ei ole liian kovaa tai liian hellää.

Myös ratsastettaessa Möksis on hieman herkän sorttinen ja sen sietokyky kaikenlaisen heilumisen, repimisen ja potkimisen suhteen loppuu aika lyhyeen. Pehmeät, minimaaliset avut saavat tamman toimimaan aivan parhaiten ja se onkin sekä kapasiteetikas että nopeasti reagoiva koulutuuppari. Mustalle on siunaantuneet kauniit liikkeet (luoja ties mistä?) ja sen rakenne taipuu vaativampiinkin tehtäviin varsin ongelmitta. Ei ehkä se ratojen näyttävin ja charmantein eläin, mutta varma ja kuuliainen suorittaja.

Möksiksestä(kään) ei kuitenkaan tullut kaipaamaani kenttäratojen tähteä. Estesilmää tammalla on tuskin laisinkaan ja vaikka sen hyppytyyli on ihan kohtalainen, ei kapasiteetti vain riitä kovin korkeille esteille. Helpot radat sujuvat vielä ihan kohtuudella, mutta yhtään teknisemmät ja kovatahtisemmat alkavat olla jo sellaista rämpimistä, että vaikkei estekorkeus nousisikaan huimaksi, on meno kuin tervassa tallaisi. Se on sinänsä sääli, sillä muuten tammalla olisi kaikki valmiudet hienoksi kenttäratsuksi, kestävyyttä piisaa ja maastossakin jalkatyöskentely on varmaa. Myös maastoradalla hypyt sujuvat hieman paremmin kun tahti ei ole niin tiukka, mutta esteratojen heikkous vaan verottaa pisteitä melko lailla. Sen sijaan Möksistä on hieman väännelty myös kärryjen eteen ja siinä se selvästikin loistaa kaikissa osa-alueissa ja tehtävätkin näyttävät olevan tammalle mieluisia.

Möksiksen luonnekuvauksen on kirjoittanut tamman kasvattaja.

Sukulaiset

Sukulaisia 4 polvessa, pidennetty sukutaulu täällä.

i. Rohkean Mökököntys
kulomusta, 155 cm
KERJ-III, KTK-II
VH16-018-0130
ii. Kadotettu Keplote
rautias, 144 cm
KRJ-I, VAR-I
VH14-018-1217
iii. Kipinälista K
punarautias, 143 cm
YLA2, KRJ-II
VH13-018-1059
iiii. Kaksnelonen
tummanpunarautias, 142 cm
VH13-018-0583
iiie. Vesiperän Joanna
vaaleanrautias, 144 cm
VH12-018-0763
iie. Harmin Humi-Tutti
rautias, 149 cm
VH12-018-0504
iiei. Pervo-Erkki
ruunikko, 156 cm
iiee. Iltarusko
rautias
VH04-018-6346
ie. Sylvin Känkkäränkkä
vaaleanpunaruunikko, 158 cm
KRJ-II, KTK-II, SV-II, EV-I
VH15-018-0304
iei. Oravan Hammaspeikko
rautias, 153 cm
VH11-018-1182
ieii. Pojan Pirulainen
vaaleanpunarautias, 149 cm
VIR MVA Fn
VH04-018-6716
ieie. Hää-Morsian
rautiaankimo, 155 cm
YLA3, KRJ-I, KTK-III, VIR MVA Fn
VH07-018-0315
iee. Mörkövaaran Sikuriina
ruunivoikko, 162 cm
KTK-II
VH14-018-1933
ieei. Rikkimeni
vaaleanrautias, 156 cm
SLA-I, ERJ-I, KERJ-II, KRJ-II
VH11-018-0747
ieee. Hehku-Renja
rautias, 160 cm
YLA2, SLA-I, ERJ-I, KRJ-II
VH12-018-0925
e. Vappulan Vanilliina
rautias, 154 cm
SLA-II, KTK-II, 3 Star
VH18-018-0033
ei. Kuukarin Kermitti
punarautias, 143 cm
KTK-II, VIR MVA Ch
VH16-018-1780
eii. Sointuvan Korona
voikko, 149 cm
VH16-018-1858
eiii. Tammisalon Kaspian
voikko, 153 cm
VH15-018-1612
eiie. Suorotan Usva-Neiti
rautias, 155 cm
VH14-018-1139
eie. Vaniman Emmitti
rautias, 142 cm
SV-I
VH15-018-1842
eiei. Memorio
musta, 141 cm
SLA-II, KRJ-I, KTK-III, jälkeläisluokka C
VH15-018-1410
eiee. Eskimiitti
hopeanruunikko, 142 cm
SLA-I, KRJ-I, VVJ-I, KTK-II, VIR MVA Ch
VH15-018-1389
ee. Helmiahon Kaneli
rautias, 158 cm
VH17-018-1060
eei. Moon Kapinallinen
rautias, 156 cm
VH03-018-8368
eeii. Samoilija
rautias, 149 cm
YLA1, SLA-I*, KRJ-II, KTK-III, VIR MVA Ch
VH00-018-3783
eeie. Kestohymy
rautias, 150 cm
YLA2, SLA-I, ERJ-II
VH00-018-9451
eee. Moon Kamomilla
rautias, 156 cm
SLA-I, ERJ-I
VH16-018-2066
eeei. Myrskyherran Osku
punarautias, 160 cm
YLA2, SLA-II, ERJ-I, KTK-III
VH12-018-0333
eeee. Auroora
rautias, 153 cm
YLA1, SLA-II, ERJ-I
VH14-018-0067

Mielipahansuopa

syntynyt 12.03.2023
i. Vihamielikuvitus
KTK-II

Pöystilän Mariseva Muskotti

syntynyt 12.12.2022
i. Justeeri
EV-II, 3 Star

Herranjumala

syntynyt 01.06.2020
i. Herraisä
SV-I, KEV-II

Muut

30.04.2023 - Huhtikuun Yleislaatuarvostelu

Huhtikuiseen Yleislaatuarvostelun tilaisuuteen osallistui meiltä kaksi hevosta, Hönö-ori ja Möksis-tamma. Ori keräsi 90,5 pistettä ja sai sillä YLA2-palkinnon, kun taas tamma niputti 104 pistettä, joilla se sai YLA1-palkinnon sekä Arvostelun Paras 3 -tittelin. Möksis olisi kuulemma saanut suvustaan täydet pisteet, jos sen tutkimus olisi ollut paremmin päivitetty (toimimattomia linkkejä), mutta ei anneta tämän häiritä. Alla vielä molempien tarkemmat pisterivit.

Ei Huonosti Muttei Hyvinkää
tekstit: 17p / jalostus: 29p / kilpailut: 20p / rakenne: 16p / lisäpisteet: 8,5p

Jeilin Mökömeirami
tekstit: 23p / jalostus: 25p / kilpailut: 20p / rakenne: 15p / lisäpisteet: 20p

30.11.2022 - Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu

Siitä onkin tovi, kun Riimilän Leluna on missään tapahtumissa ollut. Viimeksi tamma oli helmikuussa Esteratsastusjaosen laatuarvostelussa ja nyt vasta osallistuttiin koulupuolen tilaisuuteen. Syynähän tähän oli se, että minulla oli pitkähkö lista muitakin arvosteltavia hevosia ja siihen päälle omat virheelliset tai myöhästyneet ilmoittautumiset. Mutta pääasia, että vihdoin mukaan päästiin ja saatiin Lunalle hieno KRJ-II-titteli! Rakenneosiosta tamma sai 7 pistettä ja omista sekä jälkeläisten kisaosioista tuli vakiot neljäkymmentä ja kaksikymmentä pistettä. Suvustaan tamma sai jopa 22,25 pistettä, koska isänsä ja emänisä oli entuudestaan KRJ-palkittuja. Lisäpisteosiosta tuli vain 5,5 pistettä ja täten yhteensä pisteitä kertyi 94,75. Jos olisimme panostaneet Lunan kanssa muihin aktiviteetteihin reilun viiden pisteen edestä, olisi tamma saanut ykköspalkinnon. Mutta emme sitä tehneet ja kakkonen on oikein hyvä sekin!

Lunan mukana reissuun lähti Jeilin Mökömeirami, joka oli viimeksi elokuussa osallistunut estepuolen arviointiin. Möksis sai rakenteesta kuutosen, eli sen rakenne arvioitiin keskinkertaiseksi. Ja onhan tamma vähän etupainoinen ja vähän pitkänlainen, joten ihan odotettava tulos. Ilman Cup-sijoituksia tai palkittuja varsoja omista ja jälkeläisten kisoista tuli samat neljäkymmentä ja kaksikymmentä pistettä, kuten Lunalla. Kahdeksan KRJ-palkitun sukulaisen ansiosta sukuosiosta tuli tavallisen kahdenkymmenen pisteen lisäksi kaksi ekstrapistettä. Lisäpisteitä kertyi hienot 9,5 ja yhteensä Möksis keräsi pisteitä 97,5. Eli hän olisi kaivannut vain 2,5 pistettä enemmän, jotta olisi saanut ykköspalkinnon.. Noh, ei voi minkään ja kuten edellä jo sanottu, kakkospalkintokin on hieno tulos!

31.08.2022 - Elokuun ERJ-laatuarvostelun tulokset

Elokuiseen Esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun osallistui Pöystilästä yhteensä neljä hevosta, koska onnekseni muita osallistujia ei ollut niin paljon, etteikö minun niin sanotut jonohevoset olisi mahtuneet. Matka meni ihan leppoisasti, vaikkakin lastaus ei Haltin kohdalla ihan niin näppärästä tänään mennytkään. Enpä tajunnut varautua tamman herkuilla eli minttukarkeilla, niin siksi neiti oli hieman nyrpeää naamaa. Kaiken kaikkiaan tamma keräsi tilaisuudesta 95 pistettä, jolla se ansaitsi itselleen ERJ-II-palkinnon.

Ensimmäisen arvosteluun osallistui kylläkin osallistui nelikon ainoa ori eli Pöystilän Kettukarkki. Rakenneosiossa Ketulla oli tuomarien mielestä kohtainen rakenne ja liikkeet, olen siis ihan tyytyväinen tulokseen, pisteitä tuli siis 7,5. Esteratsastuksessahan meillä oli niin sanotusti täydet sijoitukset, kuten myös orin jälkikasvulla, joten omista ja varsojen sijoitusosiosta tuli täydet 40 ja 20 pistettä. Orin molemmat vanhemmat ovat ERJ-palkittuja, joten suvusta tuli tavallisen 20 pisteen sijaan täydet 25 pistettä. Lisäpisteosiosta kertyi vielä 9 pistettä, joten yhteensä 101,5 pisteellä Kettu kuittasi itselleen ykköspalkinnon.

Haltin tulokset olikin jo mainittu edellä, joten kolmantena estradille asteli meidän herkkutammalinjan edustaja eli Pöystilän Hoi Hillomunkki. Rakenteesta tamma sai tasan seitsemän pistettä, omista kisoistaan täydet neljäkymmentä ja ERJ-palkittujen vanhempien ansiosta suvusta tuli myös ns. ekstratäydet kaksikymmentäviisi pistettä. Tamman nimiteemaa jatkava Olga-varsa ei ollut vielä täysin lopettanut kisauraansa, minkä myötä jälkeläisosiosta tuli vain kahdeksan pistettä. Lisäpisteitä kertyi komeat neljätoista ja kaiken kaikkiaan pisteitä tuli 94, joten sillä Hilma sai kakkospalkinnon. Tämän saisi siis helposti nostettua ykköseen, kunhan jälkeläisen kisauran saa päätökseen, mutta en usko että tulemme sitä tekemään.

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä, vaan minun hevosista eniten pisteitä kerännyt oli meidän aina-niin-hurmaava neiti eli Jeilin Mökömeirami. Rakenteellisesti tamma ei ollut ihan parhaassa kunnossa ja sai vain 6,5 pistettä. Mutta ainoana Cup-sijoittunana se sai kisaosiosta 41 pistettä, jälkeläisistäkin tuli ns. täydet eli tyypilliset 20 pistettä. Suvustaan tamma sai 21,25 pistettä ja lisäpisteosiostakin tuli aivan täydet eli viisitoista pistettä. Yhteensä Möksis keräsi 103,75 pistettä ja sai sillä tietysti ERJ-I-palkinnon.

28.02.2022 - Mököttäjän Kenttälaatuarvostelun tulokset

Voi meidän mököttäjää, kun joka kuukausi joutuu menemään esille ja arvosteltavaksi. Tänään oli luvassa kenttäratsastuksen osuus ja tilaisuushan meni kyllä aivan mainiosti. Toki rakennearvostelussa tamma sai tuttuun tapaan hieman palautetta käytöksestään, mutta sai silti seitsemän pistettä eli hänen rakenne koettiin hyväksi. Kisapisteosiosta tuli 41, koska muiden sijoitusten joukossa oli myös yksi Cup-sijoitus. Suvustaan Möksis sai 23 pistettä, koska molemmat vanhemmat olivat menestyneet kisaradoilla, isä oli lisäksi palkittu KERJ-palkinnolla ja suvusta löytyi myös toinenkin laatuarvostelussa palkittu. Jälkeläisosiosta tuli 21 pistettä, koska tammalla oli kaksi kilpaillutta jälkeläistä. Lisäpisteistä kerättiin yksitoista (max. 15p), joten yhteensä pisteitä kertyi 103 ja sillähän tamma pokkasi itselleen KERJ-I-palkinnon!

31.01.2022 - Tammikuun Valjakkoajojaoksen laatuarvostelu

Tänään osallistuimme kolmen hevosen voimin Valjakkoajojaoksen laatuarvostelutilaisuuteen. Tulokset olivat hyvin odotusten mukaisia, esimerkiksi Pähkinän kanssa ei oltu kerätty erikoismeriittejä, minkä myötä tamman lisäpisteosiosasta tuli kolme ja puoli pistettä. Rakenteellisesti tamma arviointiin vain vitosen arvoiseksi, mikä oli hieman yllätys, mutta eipä sille minkään voi. Kaiken kaikkiaan Pähkinä sai 88,5 pistettä ja niillä sille tuli kolmospalkinto. Jos tamma olisi saanut puolitoista pistettä enemmän, se olisi saanut kakkosen..

Laine oli näistä parhaiten menestynyt, rakenteesta ori sai komean kasin ja vanhemmista tuli ihan täydet 25 pistettä, koska orin molemmat vanhemmat oli palkittu samaisessa laatuarvostelussa. Lisäpisteosioon kertyi kaksitoista pistettä ja yhteensä 105 pisteellä ori pokkasi itselleen ykköspalkinnon.

Kolmantena osallistujana oli meidän Möksis, jonka kumpikaan vanhempi ei ole edes kilpaillut valjakkoajossa! Tästä syystä suvusta ei tullut kuin 0,25 (sääli)pistettä, mutta muiden osioiden hyvät pisteet kerryttivät tammalle silti 77,5 pistettä ja niillä se sai kolmospalkinnon. Kaksi ja puoli pistettä vähemmän, niin tamma ei olisi saanut mitään palkintoa, joten olen oikein tyytyväinen tähän tulokseen. Varsinkin kun tamma näytti normaalia hapanta naamaansa koko päivän..

28.11.2021 - Möksiksen Rate My Pony -arviointi

Pää, kaula ja etuosa
53
Runko ja takaosa
51
Jalat ja kaviot
61
Käynti
49
Ravi
70
Laukka
90
Rohkeus
99
Kuuliaisuus
67
Temperamentti
69
Herkkyys
49
Älykkyys
46
Nopeus
38
Kestävyys
79
Ketteryys
37
Hyppytekniikka
73
Kokoamiskyky
38
Voima
46
Ratsastettavuus/ajettavuus
63
Käytös tilaisuudessa
94

22.08.2021 - Elokuun SLA-tulokset

Luin ainakin kahdesti Suomenhevosten laatuarvostelun osallistumisrajoitukset, mutta silti ilmoitin mukaan yhden varsinaisen osallistujan ja kolme jonosijalle. Vaikka oikeasti olisin saanut ilmoittaa kaksi varsinaista osallistujaa sekä niiden lisäksi kolme jonohevosta. Lisäksi osallistujia oli kaiken kaikkiaan vain kaksikymmentäkolme, joten kaikki viisi hevostani olisi mahtunut mukaan. Hieman harmissani tästä olin, mutta se tunne hävisi kuin tuhka tuuleen siinä vaiheessa, kun kaikki neljä hevostani sai ykköspalkinnot ja Laine (tilaisuuden ainoana) sai vieläpä tähtipalkinnon häikäisevän erinomaisena yksilönä! Laineen lisäksi mukana oli Ukkeli (93p.), Möksis (95p) ja Kili (92p).

02.02.2018 - Suunnitelmia ja synnytyksiä, kirj. kasvattaja

Tein päätöksen Tiikerin ja Vanilliinin astuttamisesta melko äkkiä - en hätiköiden, mutta nopeasti. Halusin kenttävarsoja joita ruveta työstämään ja nämä kaksi olivat omasta takaa parhaat mammavaihtoehdot, siispä rustailin sievän treffi-ilmoituksen ja kävin odottelemaan sopivia orheja tammakaksikolle. Se ongelma tällaisissa ilmoituksissa toki on, että monesti niitä orheja alkaa sitten nousta esiin kuin sieniä sateella, toinen toistaan kivempia tottakai. Ei siinä auta kuin valita sekä järkeä että sydäntä käyttäen ne mieluisimmat.

Tammamammat nauttivat autuaasta raskausajastaan yhdessä ja niiden LA:kin oli samalla viikolla, joten jos jokin niin ainakin vertaistuki oli taattu. H-hetken lähestyessä aloin harjoittamaan pakanallisia riittejä ja taikatemppuja varmistaakseni varsojen sukupuolen; tamma oli tässä tapauksessa ainoa oikea vaihtoehto, mieluiten kaksinkappalein. Ensin lapsosensa ulos puski Tiikeri - tamma, just niinkun pitikin! Vanilliinia saatiin sitten odotellakin seuraavaan viikkoon rouvan pihdatessa masuasukkiaan sellaisella kärsivällisyydellä, että olin jo varma sen olevan orii. Valvontakamera vartioi taukoamatta, mutta minä en, ja tietenkin Vanilliini päätti sylkäistä varsansa pihalle juuri sinä yönä kun meikäläinen oli nukkunut läpi herätysten. Kaikeksi onneksi karsinassa kuitenkin odotti terve ja ihastuttava tammavarsa, todisteena poppaskonstieni voimasta.

Möksiksen varusteet on hankittu seuraavista liikkeistä: Equestrian PRO (EQP) Kreivittären Varusteliike (KV) MWS Boutique (MWS) Provando Shop (PS) Varusteponi (VP)

päivittäin
3 kg Easy Digest -täysrehua
190 g Essentials-kivennäisrehua
10 g kuivattua kamomillaa
  ▪ lämpimään veteen haudutettuna rehun seassa
2,5 kg heinää kolmesti päivässä
  ▪ aamu- ja iltaheinä karsinassa, päiväheinä tarhaan

treeni-/kisapäivänä
aamuheinä päiväheinien kanssa
60 g lisää Essentials-kivennäisrehua

kantavana ja imetyksen ajan
1 kg Easy Digest 1,5 kg Mare Mix

Ruokatarvikkeet ostamme Equestrian PRO:sta (EQP) ja Stjärnesands Hästeristä (SH).

Kilpailut

Saavuttanut KRJ:n porrastetuissa maksimitasonsa 5, pisteitä yhteensä 2676.02.
kuuliaisuus ja luonne: 1208.33 tahti ja irtonaisuus: 1467.69
ERJ-sijoituksia yhteensä 41 kpl
23.10.2021 ~ Moana part breds ~ 70 cm ~ 1/40
22.10.2021 ~ Lindgård ~ 60 cm ~ 4/39
21.10.2021 ~ Moana part breds ~ 70 cm ~ 5/40
26.01.2021 ~ Adina ~ 80 cm ~ 2/11
30.11.2020 ~ ERJ-Cup ~ 70 cm ~ 1/45
28.11.2020 ~ Hiivurin Suomenhevoset ~ 70 cm ~ 7/49
24.11.2020 ~ Hiivurin Suomenhevoset ~ 70 cm ~ 3/49
15.11.2020 ~ Hiivurin Suomenhevoset ~ 70 cm ~ 6/49
14.11.2020 ~ Hiivurin Suomenhevoset ~ 70 cm ~ 2/49
10.11.2020 ~ Adina ~ 80 cm ~ 3/18
29.08.2020 ~ Koistila ~ 80 cm ~ 2/40
24.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 4/40
22.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 6/40
21.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 1/40
20.08.2020 ~ Routapirtin Tila ~ 80 cm ~ 1/21
20.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 3/40
20.08.2020 ~ Koistila ~ 80 cm ~ 1/40
18.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 5/40
17.08.2020 ~ Routapirtin Tila ~ 80 cm ~ 1/21
16.08.2020 ~ Routapirtin Tila ~ 80 cm ~ 1/21
15.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 4/40
15.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 6/40
14.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 5/40
14.08.2020 ~ Routapirtin Tila ~ 80 cm ~ 3/21
13.08.2020 ~ Koistila ~ 80 cm ~ 5/40
12.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 4/40
09.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 2/40
08.08.2020 ~ Routapirtin Tila ~ 80 cm ~ 4/21
08.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 4/40
07.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 5/40
06.08.2020 ~ Koistila ~ 80 cm ~ 4/40
06.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 2/40
05.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 4/40
05.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 5/40
04.08.2020 ~ Routapirtin Tila ~ 80 cm ~ 4/21
04.08.2020 ~ Koistila ~ 80 cm ~ 5/40
04.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 3/40
02.08.2020 ~ Maldwyn ~ 80 cm ~ 6/40
01.08.2020 ~ Koistila ~ 80 cm ~ 4/40
08.07.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ 50 cm ~ 2/36
14.06.2020 ~ Silver Hoof ~ 80 cm ~ 4/16
KERJ-sijoituksia yhteensä 52 kpl
19.01.2022 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 2/23
18.01.2022 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 2/23
15.01.2022 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 1/23
15.01.2022 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 4/42
14.01.2022 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 1/23
13.01.2022 ~ Kilpailukeskus Lupin ~ harraste ~ 3/26
12.01.2022 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 3/42
10.01.2022 ~ Lilycove ~ harraste ~ 5/26
09.01.2022 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 3/30
08.01.2022 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 2/30
05.01.2022 ~ Kilpailukeskus Lupin ~ harraste ~ 1/26
04.01.2022 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 2/42
03.01.2022 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 1/42
03.01.2022 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 1/30
03.01.2022 ~ Lilycove ~ harraste ~ 2/26
02.01.2022 ~ Holmberg ~ harraste ~ 2/31
01.01.2022 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 2/42
01.01.2022 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 1/30
30.12.2021 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 3/28
29.12.2021 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 2/28
25.12.2021 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 4/28
25.12.2021 ~ Hiivurin Suomenhevoset ~ harraste ~ 4/44
22.12.2021 ~ Pyökkipolku ~ miniluokka ~ 1/9
21.12.2021 ~ Hiivurin Suomenhevoset ~ harraste ~ 3/44
20.12.2021 ~ Hiivurin Suomenhevoset ~ harraste ~ 4/44
18.12.2021 ~ Pyökkipolku ~ miniluokka ~ 3/9
16.12.2021 ~ Pyökkipolku ~ miniluokka ~ 1/9
03.12.2021 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 1/4
02.12.2021 ~ Moana part breds ~ harraste ~ 5/27
01.12.2021 ~ Moana part breds ~ harraste ~ 3/27
30.11.2021 ~ KERJ-Cup ~ harraste ~ 1/44
30.11.2021 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 1/4
30.11.2021 ~ Mäntykatve ~ harraste ~ 3/31
28.11.2021 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 5/36
27.11.2021 ~ Hovilanveräjä ~ harraste ~ 6/36
26.11.2021 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 1/4
25.11.2021 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 1/4
23.11.2021 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 4/27
22.11.2021 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 2/27
16.11.2021 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 5/27
15.11.2021 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 4/27
28.10.2021 ~ Adina ~ harraste ~ 5/28
24.08.2021 ~ Pyökkipolku ~ harraste ~ 3/14
18.08.2021 ~ Pyökkipolku ~ harraste ~ 1/14
15.02.2021 ~ Kilpailukeskus Lupin ~ harraste ~ 1/21
13.02.2021 ~ Kilpailukeskus Lupin ~ harraste ~ 3/21
25.01.2021 ~ Adina ~ harraste ~ 1/7
10.08.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 1/10
07.08.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 2/10
04.08.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 2/10
06.07.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 2/29
05.07.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ harraste ~ 4/29
VVJ-sijoituksia yhteensä 55 kpl
30.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 7/69
30.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi tarkkuus ~ 1/100
29.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi tarkkuus ~ 6/100
29.12.2020 ~ Yorca Warmblood ~ noviisi kestävyys ~ 7/100
28.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 3/69
27.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi koulukoe ~ 2/71
24.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi tarkkuus ~ 6/100
24.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi koulukoe ~ 7/71
23.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 2/69
22.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi tarkkuus ~ 6/100
18.12.2020 ~ Yorca Warmblood ~ noviisi kestävyys ~ 10/100
18.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 1/69
17.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi koulukoe ~ 4/71
17.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 3/69
16.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi koulukoe ~ 5/71
15.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi tarkkuus ~ 4/100
12.12.2020 ~ Holmberg ~ noviisi kestävyys ~ 5/45
11.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 7/69
11.12.2020 ~ Yorca Warmblood ~ noviisi kestävyys ~ 6/100
09.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi koulukoe ~ 5/71
09.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 2/69
07.12.2020 ~ Yorca Warmblood ~ noviisi kestävyys ~ 3/100
07.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi tarkkuus ~ 6/100
06.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 3/69
05.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi tarkkuus ~ 3/100
04.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 2/69
04.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi tarkkuus ~ 7/100
03.12.2020 ~ Yorca Warmblood ~ noviisi kestävyys ~ 5/100
03.12.2020 ~ Yorca Warmbloods ~ noviisi tarkkuus ~ 7/69
03.12.2020 ~ Yorca Warmblood ~ noviisi kestävyys ~ 5/100
02.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi koulukoe ~ 3/71
02.12.2020 ~ Erkinheimot ~ noviisi koulukoe ~ 5/71
02.12.2020 ~ Yorca Warmblood ~ noviisi kestävyys ~ 10/100
10.11.2020 ~ Adina ~ noviisi tarkkuus ~ 1/11
10.11.2020 ~ Adina ~ noviisi kestävyys ~ 2/8
10.08.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ noviisi tarkkuus ~ 5/50
09.08.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ noviisi tarkkuus ~ 1/50
05.08.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ noviisi koulukoe ~ 1/50
03.08.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ noviisi koulukoe ~ 2/50
01.08.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ noviisi koulukoe ~ 1/50
06.07.2020 ~ Safiiritiikerin Kilpailukeskus ~ noviisi tarkkuus ~ 5/50
30.06.2020 ~ Snowstorm ~ noviisi yhdistetty ~ 3/17
30.06.2020 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 4/23
15.06.2020 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 2/23
03.10.2019 ~ Rushock Bog ~ noviisi koulukoe ~ 2/40
30.09.2019 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 3/40
28.09.2019 ~ Rushock Bog ~ noviisi koulukoe ~ 3/40
27.09.2019 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 2/40
26.09.2019 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 3/40
26.09.2019 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 3/40
15.09.2019 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 1/40
14.09.2019 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 2/40
11.09.2019 ~ Fellbury Stud ~ noviisi koulukoe ~ 2/40
16.02.2019 ~ Vik Welsh Cobs ~ noviisi koulukoe ~ 3/30
15.02.2019 ~ Vik Welsh Cobs ~ noviisi koulukoe ~ 2/30
VSR-sijoituksia yhteensä 5 kpl
kenttä ~ 30.11.2020 ~ VSR-Cup ~ harraste ~ 1/1
koulu ~ 30.11.2020 ~ VSR-Cup ~ helppo A ~ 3/47
rataeste ~ 30.11.2020 ~ VSR-Cup ~ 70 cm ~ 1/6
rataeste ~ 31.08.2020 ~ VSR-Cup ~ 80 cm ~ 3/10
valjakko ~ 31.07.2020 ~ VSR-Cup ~ noviisi yhdistetty ~ 1/3
Näyttelymenestys
NJ ~ 15.03.2021 ~ Haltiasalo ~ suomenhevostammat ~ irtoSERT (tuom. Lissu T.)
NJ ~ 04.09.2020 ~ Haltiasalo ~ suomenhevostammat ~ irtoSERT (tuom. alaera)
NJ ~ 21.06.2020 ~ Haltiasalo ~ suomenhevostammat ~ irtoSERT (tuom. Vibaja)