Villahaan Kuumoilija✝ 08.10.2021

15.09.2021 - Mollin Rate My Pony -arvostelu

20.01.2020 - Vuoden ensimmäinen suokkikatsaus

Tammikuiseen suomenhevosten arvosteluun ilmoitin täydet kolme hevosta ja tällä kertaa traileriin lastattiin Anni, Molli ja Rinna. Ensimmäinen niistä tappeli taas aikansa, kunnes vihdoin suostui autoon menemään. Kaksi muuta meni oikein nätisti ja osasivat muutenkin käyttäytyä koko matkan ajan.

Rakenteesta Anni sai 13 pistettä, tuomarien antaessa sille kolmosia ja yhden nelosen. Käyttäytymisestä (luonne) tuli 16 pistettä, mikä tämän tamman kohdalla on jopa yllättävän hyvä tulos. Se varmaankin sai purettua tarpeeksi vihaansa jo matkalla, niin malttoi olla melko nätisti arvioinnin ajan. Suvustaan tamma ei saanut yhtäkään pistettä, koska sen vanhemmilla ei sillä hetkellä ollut kisatuloksia ollenkaan eikä palkintoja. Mutta omista kisatuloksista sekä lisäpisteistä Anni sai täydet 25 ja 20 pistettä, joten hienosti se sai silti kakkospalkinnon.

Molli sai oikein kivat pisteet rakennearvostelusta, ainoastaan leimoista se sai "vain" kolmosen vitosen ollessa maksimi. Liikkeistään se sai hienosti jopa kahdeksan pistettä kymmenestä ja yleisestä olemuksesta, värityksestä ja esimerkiksi suloisuudestaan se sai neljä pistettä viidestä. Käyttäytyminen (luonne) olikin hieman huonompaa laatua tänään, en ole ihan varma, että pelkäsi Molli käsittelijää vai mikä sen sai niin varuilleen. Tästä osiosta ori sai vain kaksitoista pistettä. Lopuista osa-alueista, eli suvusta, kisoista ja lisäpisteistä ori saikin sitten täydet pisteet. Yhteensä pisteitä kertyi 97 kappaletta, joka toi orille komean ykköspalkinnon.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä oli sitten Rinna. Rakennetuomarit antoivat tamman hieman pyöräestä rakenteesta tasaisesti kolmosia, eli yhteensä pisteitä tuli 12. Käyttäytymisestä (luonne) tamma sai vuolaasti kehuja ja siitä osiosta tuli 21 pistettä, kun 25 oli maksimi. Suvustaan tamma sai niin ikään puolet pisteistä eli kymmenen, koska sen emä on toimittanut siitostamman virkaa eikä näin ollen ole kilpaillut tai hakenut laatuarvostelupalkintoja. Omista kisatuloksista Rinna sai 22 pistettä, koska sillä oli vain kaksi suomenhevosten Cup-sijoitusta. Lisäpisteosiosta luonnollisesti tuli täydet 20 pistettä ja yhteensä pisteitä kertyi 85, joilla tamma ansaitsi kakkospalkinnon.

29.12.2019 - Maneesitreeniä Hopiavuoressa

Tultiin taas Mollin kanssa Hopiavuoreen, vaikka olisimme voineet ihan hyvin mennä maastoonkin. Halusin kuitenkin edelleen treenailla orin kanssa, vaikka sen kilpailu-ura onkin jo takanapäin. Sillä on kuitenkin niin mukava ratsastajaa erilaisia koulukiemuroita, joten miksi en saisi sen kanssa käydä vähän maneesissa pyörimässä.

En olisi uskonut, että tallilla olisi välipäiväsunnuntaina näin paljon porukkaa, mutta toisaalta, miksikäs ihminen ei olisi vapaapäivänä ratsastamassa tai muuten vain hellimässä hevostaan. Sain kuitenkin paikan trailerille ja sammutin auton. Olin ottanut myös uusimman ostokseni mukaan, punarautiaan kenttäorin nimeltä Kili. Tiitus oli lupautunut ratsastamaan sillä kanssani, jotta hän voi kertoa oman mielipiteensä siitä.

"Heippa Tiitus, mitä kuuluu?" tervehdin pitkää miestä, joka astui juuri tuvasta ulos.
"Moikka, eihän tässä kummempaa. Otitko sie Remeksen mukaan?" mies vastasi vilkaisten samalla autoon.
"Ei, se jäi kotiin tällä kertaa, mutta sähän voisit tulla mun luo kahville myöhemmin, niin pääset taas haikailemaan oman koiran perään", kerroin nauraen. Tiitus on haaveillut omasta hauvasta pidempään kuin olemme toisiamme tunteneet, koska missään vaiheessa ei ole ollut sitä sopivaa hetkeä. "Joko oot rotua päättänyt?"
"En, kun on edelleen niin monta vaihtoehtoa. Mutta olen todennut, että lyhytkarvaiset jää kokonaan laskuista pois, jos meinaan tänne jäädä."
"Ai mitä, etkö sä haluakaan ostaa ihania pinkkejä toppavaatteita pikkuselle sylikoiralle", sanoin ja aloin nauraa, kun kuvittelin mielessäni Tiituksen sylissään chihuahua vaaleanpunaisessa takissa.
"Joo, ei oo ihan mun juttu."

Kun kerta pääsin sanomaan, että Mollilla on kiva ratsastaa, niin tietysti tänään oli se päivä, kun se olisi juuri halunnut sinne maastoon huristelemaan. Se pisti vastaan jo alkulämpöjen aikana enkä pystynyt ymmärtämään miksi, kunnes tajusin, että sehän johtui toisesta ratsukosta.
"Kuinkas Kili sun alla toimii?" kysyin Tiitukselta, joka juuri hidasti kuulomatkan päähän.
"Kyllä tää ihan ok on, vähän patistettavaa mallia vaan."
"Molli taasen ei näytä tykkäävän siitä tai susta sitten yhtään", sanoin, kun voikko ori otti sivuaskelia toisen hevosen tullessa askeleen lähemmäs. "Ihan nätisti ne kyllä traikussa kulki, ei mitään sanomista. Että ehkä se on sit vaan sinä", sanoin hymyillen.
"Nii, oonhan mä aika iso ja pelottava kyllä", Tiitus sanoi hymyillen hieman. "Mähän voin siirtyä tän kanssa tonne ulos, niin saat enemmän irti omastas."
"Ei sun pakko ole, kyllä Mollin pitää oppia, ettei se voi kenkkuilla vaan, kun ei satu tykkäämään toisesta ratsukosta."
"Ihan miten haluat, ei mun kyllä pakko tonne pakkaseen oo mennä."

Niinpä jatkoimme kumpikin työskentelyä maneesissa ja kyllä Mollikin alkoi pikkuhiljaa keskittyä minun kuunteluun eikä toisten tuijotteluun ja kiukutteluun. Lopulta olin ihan tyytyväinen oman hevoseni työskentelyyn ja Tiituksen arvio Kilistä oli myös ihan lupaava. Toki eipä silläkään enää ollut kisaurallaan mitään suuren suurta saavutettavaa, mutta onhan se silti hyvä tietää, että orilla on mahdollisuuksia periyttää lahjoja eteenpäin. Hoidimme hevoset kuntoon suulissa, minkä jälkeen pakkasimme ne traileriin. Tiitus ei tällä kertaa lähtenyt mukaan, mutta sovittiin, että hän tulee ensi viikolla joku päivä käymään. Niinpä sanoin hänelle heipat ja lähdin yksin ajamaan kotiin.

06.12.2019 - Itsenäisyyspäivän maasto, kirj. Milma

Itsenäisyyspäivänä ei ollut mikään mainio keli, mutta mieleni piristyi nähdessäni kaikki Lupsakkaan saapuneet vieraat. Ilmakin kirkastui päivän mittaan, joten emme joutuneet suorittamaan itsenäisyyspäivän vaellustamme karmeassa vesitihkussa. Aamulla sumua oli jonkin verran, mutta kaikki olivat löytäneet turvallisesti perille ja iloinen puheensorina kuului tallilla varustellessamme hevosia. Olin itse valinnut ratsukseni Teron, superrauhallisen mustan suomenhevosorin, joka on yksi hyvän mielen ratsuistani. Elsa oli lupautunut tulemaan mukaan ja hän oli tahtonut lähteä maastoilemaan Kurpalla, johon oli viime aikoina kovasti tykästynyt. Kurppa sopikin maastoseurueeseemme oikein mainiosti, joten minulla ei ollut mitään sitä vastaan.

Tallipihalla kävi aamulla vilskettä kaikkien saapuessa paikalle, sillä olimme saaneet vieraaksemme hurjat kymmenen suomenhevosratsukkoa, joiden kanssa oli tarkoitus vaeltaa kylän vanhainkodille ja takaisin. Suurin osa hevosvieraistamme olivat tammoja, mutta oli mukaan eksynyt yksi orikin. Oonan ratsuna toimiva voikko suomenhevosori Molli oli oikein komea näky, eikä ihailijakunta jäänyt yksin minuun. Ori oli myös erityisen hyväkäytöksinen, eikä huudellut ympärillä häärivien tammojen perään saatikka haastanut riitaa Teron kanssa. Loput vierashevosista olivatkin tammoja, joista peräti viisi oli eriasteisia ruunikkoja. Yksi näistä, Bellan ratsuna toimiva Tiuku oli ruunivoikko. Voikkogeeni edustettuna siis peräti kahdella ratsulla! Muut ruunikot tammat olivat Ellin piekkaritamma Lilli, meean Helmi, Perhon Runo ja Gretan Nella. Erityisesti ihastuin ykkösellä kantakirjattuun Lilliin, joka oli sievä kuin kermakarkki. Ruunikoiden tammojen lisäksi mukaan oli mahtunut myös tyypillisiä rautiaita, joista ihastuin erityisesti Liian Mantelimarenkiin sen nimen vuoksi.

Aamupäivällä tarjosin hieman voileipää ja lämmintä juotavaa ennen matkalle lähtöä. Hevoset saivat rauhoittua tammatallin karsinoissa sen aikaa, kun evästimme ja kertasimme matkareittiä ja yleisiä ohjeita. Matka ei ollut pitkä, mutta joutuisimme kulkemaan jonkin verran kevyen liikenteen väyliä pitkin. Kaikki ratsut olivat kuitenkin varmoja maastoilijoita, joten en odottanut reissulla tulevan mitään suurempia ongelmia. Tuokion jälkeen siirryimme varustamaan hevosemme valmiiksi. Matkaan lähdimme tallipihalta seuraavalla kokoonpanolla: minä ja Tero, Oona ja Molli, Elli ja Lilli, Liia ja Manta, Aava ja Hippi, enna ja Netta, Bella ja Tiuku, Perho ja Runo, Greta ja Nella, meea ja Helmi, Laura ja Savu sekä peränpitäjänä Elsa ja Kurppa.

Alkumatka sujui ilman kommelluksia ja pääsimme etenemään hieman reippaammassakin tempossa. Terolla ei tuttuun tapaan ollut kiire mihinkään, mutta takana kuului levotonta liikehdintää ensimmäistä kertaa ravatessamme. Neljäntenä matkaa taittaneella Mantalla kuului olevan kova kiire eteenpäin, sillä kuulin Liian rauhoittelevan innokasta ratsuaan tuon tuostakin. Edellä menevää Lilliä ei onneksi haitannut takana tulevan lajitoverin intoilu, vaan ruunikko sipsutteli eteenpäin tyytyväisenä omaa reipasta tahtiaan. Eikä se tainnut panna yhtään pahakseen taittaa matkaa kahden komean suomenhevosorin perässä. Taaempana matkaa tehnyt Hippi muisti myös ilmoittaa itsestään säännöllisin väliajoin ja taisi se pari kertaa yrittää etuillakin jonossa. Laukkasimme menomatkalle muutaman kerran, eikä mitään erikoista tapahtunut. Mantalla oli toki edelleen kiire, mutta sekin malttoi rauhoittua etenemään omalla paikallaan.

Varsinainen jännitys alkoikin vasta päästyämme kylän laitamille. Emme onneksi joutuneet etenemään autotietä pitkin, vaan pääsimme kulkemaan kevyen liikenteen väylää. Kaikki hevoset pärjäsivät oikein hyvin, vaikka Nettaa ja Helmiä hieman jännittikin aluksi. Muut ratsut näyttivät kuitenkin niin hienosti mallia, että molemmat tammat rentoutuivat pian. Kävelimme rauhallisesti kylän halki kohti vanhainkotia, jossa meille oli luvattu pieni evästarjoilu. Monet olivatkin jo ulkona odottamassa, eivätkä vanhainkodin asukkaat olleet suinkaan ainoita. Myös ympäröivistä taloista alkoi ilmaantua lapsiperheitä ihastelemaan suomenhevoskulkuettamme. Saimme kukin kuumaa juomista ja eväsleivät eikä hevosiakaan oltu unohdettu. Tyytyväiset ratsumme saivat porkkanoita ja omenanpalasia syödäkseen, sekä runsaasti rapsutuksia. Hyvin moni ihasteli Mollia ja Tiukua näiden erikoisen värin vuoksi, mutta kukaan ei jäänyt vallan vaille huomiota. Tiuku hieman ujosteli saamaansa huomiota ja väenpaljoutta, mutta rohkaistui porkkanoiden myötä hurjan paljon. Myös Netta oli hieman ujonpuoleinen eikä oikein lämmennyt vieraiden paijaukselle, joten enna meni tammansa kanssa hieman sivummalle nautiskelemaan omasta höyryävästä kupistaan (joka kuului kaatuvan Netan töniessä omistajaansa). Lilli, Runo ja Nella puolestaan olivat kuin kala vedessä ja nautiskelivat lasten ja vanhusten rapsutteluista ja herkuista täysin rinnoin. Muiden keskustellessa nykypäivän suomenhevosen jalostuksesta ja käytöstä innostuin itse tarjoamaan talutusratsastusta muutamalle paikalle tulleelle lapselle. Tero oli siihen oiva valinta ja innokkaimmat lapsoset juoksivat lenkin jälkeen posket hehkuen vanhempiensa luokse samalla mainostaen, että he pääsivät ratsastamaan ihan oikealla mustalla orilla.

Juttua suomenhevosista olisi riittänyt niin meillä kuin myös vanhuksilla, mutta valoisa aika todellakin loppuu joskus näin talvella ja valoisan aikaan halusimme päästä vielä takaisin tallille. Perho vaihtoi Runon kanssa paikkaansa Netan eteen, sillä menomatkalla tammalla oli ollut hieman kiire, minkä vuoksi se oli tunkenut liian lähelle edellä kulkevaa Tiukua, joka puolestaan ei ollut ihan arvostanut tuntemattoman hevosen lähentelyä. Lähdimme kävelemään rauhallisesti takaisin päin, Terolla ja Mollilla ei tuntunut olevan minkään valtakunnan kiire. Manta sen sijaan ei ollut uuden, hitaamman tahdin ystävä, vaan yritti tuon tuostakin kiilata Lillin rinnalle. Ihastuttavaa pikkutammaa ei tuntunut onneksi haittaavan se vieläkään ja jonkin aikaa edettyämme rautias marenkitammakin tyytyi kohtaloonsa. Paluumatkalla emme enää laukanneet, sillä matka oli ollut pitkä. Metsään päästyämme toki ravasimme vielä joitakin pätkiä, mutta hidastimme kävelemään loppukäyntejä hyvän matkaa ennen tallia. Loppumatkasta myös Manta oli rauhoittunut, eikä yrittänyt enää tunkea Lillin ohi. Ilmakin oli kaunistunut ja hämärä alkoi laskeutua viimeisen kilometrin aikana, joten viimeiset kilometrin taitoimme oikein seesteisissä tunnelmissa.

Tallipihaan saapuessamme yli-innokas Reetu juoksi meitä vastaan ja aiheutti pienoista hämmennystä jonon perällä. Aranpuoleinen Helmi säikähti innokasta koiraa hieman ja aiheutti pienen hässäkän, jonka takia myös Netta hermostui ja yritti poistua takavasemmalle. Netan nopeat liikkeet hämmensivät myös Tiukua, joka jumahti paikoilleen niin äkkiä, että Nella ja Greta astelivat miltei päin. Kaoottinen tilanne oli nopeasti ohi, mutta Netta ja Helmi tuijottivat Reetua vielä pitkän aikaa epäluuloisesti. Dalmatialaisparka oli vain tullut tervehtimään seuruetta innoissaan eikä voinut ymmärtää isojen nelijalkaisten nihkeää suhtautumista. Ratsut saivat majoittua jälleen tammatalliin, sillä vuorossa oli vielä ruokatarjoilu, jotta kaikki jaksaisivat lähteä kotiin. Teron vein omalle paikalleen oritalliin, johon olin tehnyt myös Mollille paikan. Orit jäivätkin mutustelemaan kaksin omia heiniään siirtyessämme Oonan kanssa tammatallin varustehuoneeseen, jossa meille oli tarjolla riisipuuroa ja sekametelisoppaa kuuman glögin, kahvin tai teen kanssa. Jutustelin Gretan kanssa Nellan suvusta, sillä olin taustatutkimusta tehdessäni huomannut sen polveutuvan aika komeista kouluratsuista. Keskusteluun osallistui myös koulupainotteisen Mantan ratsastaja Liia, minkä jälkeen naiset alkoivatkin innoissaan keskustella tunnetuista kouluratsuista. Ruokailumme venyi vielä pitkäksi vilkkaana käyvän keskustelun vuoksi, mutta viimein vilkuttelin vielä viimeiselle pois ajavalle trailerille ja siirryin sisätiloihin seuraamaan Linnan juhlia.

27.06.2019 - Koulutreeniä Hopiavuoressa

Tänään oli taas yksi niistä kesän ihanista sadepäivistä, joten pakkasin Mollin varusteet traileriin ja kävin hakemassa orin sen tarhasta. "Tulehan poika, sinä pääsetkin ihan uuteen seikkailuun tänään!" Ori hörisi pehmeästi ja antoi kiltisti laittaa talutushihnan sen riimuun kiinni. "Sä oot kyllä sellanen yks rauhallisuuden tyyssija, sinua ei varmaan mikään hetkauta. Oli se sitten muut orit tai edes tammat, monien pelkäämät möröt maastossa tai mitä kukakin pelkää. Mutta ei sun kohdalla, sun kanssa voi tehdä ja mennä minne vaan, niin sä se vaan tuut aina niin tyynesti mukana."

Tallipihalla ei luonnollisesti näkynyt ketään, koska vettä tuli oikein reilusti taivaalta. Vein ripeästi Mollin tavarat suuliin, jossa ajattelin orin laittaa kuntoon ja menin avaamaan trailerin lastausovea. Molli asteli tuttuun rauhalliseen tapaansa ulos kuljetuskärrystä ja kulki reippaasti vierelläni, että pääsimme sateesta pois. "Eihän meitä nyt sokerista ole tehty, mutta ei märkänä oleva kiva ratsastaa, eihän", juttelin voikolle suomenhevoselle, joka pärskähti vastaukseksi. "Aivan, olet siis ihan samaa mieltä!" Nauroin, koska olihan orin sattumanvarainen ääni niin sopiva tähän väliin.

Kun sain Mollin satulavyön kiristettyä sopivan tiukaksi, irroitin sen kaulalta riimun ja talutin sen suitsien ohjista kohti maneesia. Avasin maneesin oven ja huomasin, että emmehän me sadepäivänä tietenkään yksin olleet, vaan siellä oli pari muutakin ratsukkoa. Toinen oli mustiin pukeutunut tummatukkainen mies, joka ratsasti ihastuttavan näköisellä läsipäällä, jolla lähemmin nähtyäni oli aivan upeat siniset silmät! Toisena ratsukkona toimi isokokoinen ruunivoikko, varmaan joku puoliverinen. Sen selässä istui vaaleahiuksinen, ulkomaalaisen näköinen mies.

Katselin hetken aikaa heidän työskentelyään, kunnes Molli tökkäsi minua selkään ja muistutti minua, että töihinhän mekin olimme tulleet. "Anteeksi, minä ihan uppouduin katsomaan noita muita tuolla. Kato nyt tuota suokkia, voi vitsit kun sillä on ihanat silmät", kuiskailin hevoselleni, kun silitin sen päätä. Molemmat miehet olivat noteeranneet kumpikin omalla tavallaan minut, joten saatoin taluttaa oman hevoseni ratsastusalueelle. Laskin jalustimet alas ja nousin Mollin selkään, kiristin satulavyötä yhden reiän verran ja nostin käynnin.

Oli kovin erilaista ratsastaa edelleen uudessa paikassa ihan tuntemattomien ratsukoiden kanssa! Olisin halunnut kysellä miehiltä vaikka mitä, kehua heidän hienoja hevosiaan ja höpöttää omalleni, mutta sen verran osaan hillitä puheintoani, että olin ihan hiljaa. Keskityin Mollin kanssa tekemään taivutuksia ja takaosankäännöksiä, vaikka olisin mieluusti kokeillut myös erilaisia laukkatehtäviä. Vaikka maneesi olikin tilava, koin silti paremmaksi mennä niin sanotusti hieman rauhallisemmin kuin lähteä viipottamaan hiukset hulmuten.

Ensimmäisenä lopetti tummatukkainen mies, joka sanoi jotain toiselle ennen lähtöään. Kymmenisen minuutin päästä myös puoliverisen ratsastaja talutti hevosensa pihalle ja huomasin silloin, että vesisade oli jo lopputunut. Vartin verran otin vielä laukkaa Mollin kanssa, kunnes kerroin sille, että menisimme jäähdyttelemään laitumille päin. Koska pitihän minun käydä katsomassa miten minun kaksi mussukkaani voi.

15.06.2019 - Villahaan kasvattipäivä

Villahaan kasvattipäivä oli mainio tekosyy lähteä reissun päälle ystäväni kanssa. Tallin omistajan pitämä hivenen pitkäveteinen puhe kasvattipäivän alkajaisiksi herätti minussa ja kanssaosallistujissa liikehdintää, katsahduksia kelloon ja silmien pyörittelyä - jälkimmäistä ehkä vain minun ja Tiituksen välillä, mutta silti. Meillä oli aamupäivällä aikaa kiertää tallin tiloja ja tutustua nykyiseen hevoslaumaan. Kiitos alkumaljan, tulin kierroksen aikana puolitosissani pohtineeksi mahtuisiko minulle vielä yksi suomenhevonen. Eihän niitä ollut kuin vasta yhdeksän ja tallissa on tyhjiä karsinoita.

Osallistuimme tunnin mittaiseen näyttelytreeniin. Olin valmistautunut tilanteeseen täysin treenimielessä, koska emme olleet Mollin kanssa käyneet yksissäkään näyttelyissä. Juuri ennen onnistunutta kehästä poistumista hevoseni päätti pysähtyä ja pissata tuomarien edessä. Voi jestas kuinka minua hävetti!

Seuraavaksi osallistuimme erikoisestevalmennukseen, jonka ajattelin olevan meille kokemuksena myös uusi, koska olihan Molli kouluratsu. Olin kuitenkin pari kertaa hypännyt sen kanssa aiemminkin, koska se on hyvää vaihtelua ainaisille koulu-urille. Ennakko-olettamukseni saivat kuitenkin väistyä, sillä todellisuudessa Mollihan oli kunnon estekonkari! Se varmaan hyppäisi metrinkin esteet kuin vettä vaan, mutta en ehkä kuitenkaan lähde kokeilemaan sitä.

Viimeisenä aktiviteettinä minulla ja Mollilla oli istuntavalmennus, jossa Uppe pisti kaikkien vatsalihakset todenteolla töihin. Hän opasti löytämään keskivartalosta pisteitä, joiden olemassaolosta minä ainakin olin täysin tietämätön. Koska oma keskittymiseni meni täysillä istuntaan, hevoseni teki vähän mitä sen teki mieli. Kaarteli pitkin uraa, pysähtyi napsimaan kentän aitojen alitse vihreää ruohoa ja tervehtimään laidalla olevia katsojia. Laskeuduttuani selästä minusta tuntui kuin vatsani olisi tehty betonista, niin kovalta se tuntui. Hyvä, etten myöskään kaatunut suoraan maahan, niin pahalta seisominen tuntui.

Villahaan kasvattipäivä oli kokonaisuudessaan aivan mahtava kokemus! Pääsi näkemään monen vuoden kasvatustyötä, koska mukana oli niin eri ikäisiä hevosia. Lisäksi useat eri tehtävät antoivat jokaiselle jotakin, mikä oli mielestäni tosi hienoa. Yleensä kasvattipäivillä ei välttämättä edes ole mitään ohjelmaa ja nyt sitä oli monen päivän edestä.

28.04.2019 - Kakkosen kouluvarsa

Mollin kasvattaja oli tänään laittanut minulle viestiä, koska hän oli tutkaillut kouluvarsojen ja -nuorten laatuarvostelun palkittujen listaa ja sieltä löytyi Mollinkin nimi. Ori oli osallistunut tilaisuuteen kaksivuotiaana helmikuussa 2015 saaden seuraavat pisteet. Rakenteesta tuli komeat yhdeksän pistettä, koska kymmenen on osuuden enimmäismäärä. Askellajien maksimipisteet on viisi ja siinä se sai kolme pistettä niin käynnistä kuin ravista (kaksivuotiailla ei arvostella laukkaa). Suvustaan Molli sai kuusi pistettä, joten kaiken kaikkiaan 21 pistettä pokkasi orille KV-II-palkinnon!