Helmiahon Haavesydän✝ 02.04.2021
On ikävää, jota ei voi ilmaista, on kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää, ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta.
On ikävää, jota ei voi ilmaista, on kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää, ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta.
SLA-I, KRJ-II, 3 Star
Aava saa ainakin yhden varsan. ✓
Aava tuli Pöystilään, kun sen entinen omistaja Knipse joutui luopumaan hevosistaan. Tammalla on palkittu kolmipolvinen suku, josta yksikään neljästätoista nimestä ei ollut vielä edustettuna meillä. Lisäksi lähes kaikki hevoset oli palkittuja, on kantakirjattuja yksilöitä, Suomenratsujen laatuarvostelussa ykkösellä ja kakkosella palkittuja sekä jälkeläisnäytöissä pärjänneitä ja tietysti myös paljon KRJ-palkittuja yksilöitä. Ainoastaan kahdella sukulaisella ei ollut titteliä menestyksestään, mutta nämäkin molemmat ovat hienoja kouluratsuja. Toinen niistä onkin Aavan emä Salli, joka on myös luonteeltaan oikein mukava tamma. Knipse oli kilpaillut Aavan kanssa porrastetuissa tasolle kolme, joten meidän yhteiseen tulevaisuuteen kuuluu ainakin kilpauran jatkaminen, kunnes tamma on saavuttanut tasonsa mukaiset pisteet sekä vähintään yksi mini-Aava.
Aava on säyseä ja elämästään nauttiva tamma, joka ottaa ilon irti kaikesta ja kaikista. Se rakastaa hoitotuokioista, minkä ansiosta sitä voikin hoitaa vapaana karsinassa, käytävällä ja jopa tarhassakin voit ongelmitta tarkistaa sen jalat kivien tai naarmujen osalta. Se malttaa pitää jalkaansa putsatessa ylhäällä, paitsi jos hoitajalla menee neidin mielestä tuhottomasti aikaa, jolloin se saattaa alkaa tukeutua enemmän kannattelijaan. Varustettaessa Aava on helppo hevonen, suitsien laiton ajaksi se laskee päätään, ei pullistele satulavyötä kiristäessä ja pintelitkin on helppo kääriä sen jalkoihin.
Aavan kanssa ratsastaminen on helppoa, kunhan ratsastaja tietää mitä tekee eikä tee sitä liian kovakouraisesti. Varsinkin suustaan tamma on herkkä, joten liiallinen ohjista repiminen ei sovi tämän suomenhevosen elämänkuvaan ja se onkin ainoa hetki, kun se osoittaa mieltään lopettamalla työnteon. Sitten kun ratsastaja ja ratsu toimivat hyvin yhteen, saa huomata kuinka lennokkaat liikkeet Aavalla on ja kuinka kauniisti se osaa vaativatkin koulukuviot.
Taluttaessa Aava kulkee kiltisti perässä, mutta saattaa alkukevään ruohonkorsien nousemisen aikaan pyytää useamman kerran pääsyä ruokapöytään. Ei se sinne jää, kun sitä käskee jatkamaan matkaa, mutta yleensä parin metrin päästä se on jälleen pää maassa. Kuljetustraileriin Aava on helppo lastata, ainoastaan pois tullessaan sillä on hieman enemmän vauhtia, joten kannattaa olla tarkkana, ettei jää alle.
i. Huvin Vilperi rautias, 160 cm SLA-II, KRJ-II, KTK-I VH17-018-0755 |
ii. Huvin Viljami vaaleanrautias, 161 cm SLA-I, ERJ-II, KRJ-II, KTK-III VH12-018-0088 |
iii. Lysti-Vinski tummanrautias, 163 cm YLA2, SLA-I, KRJ-II, KTK-II, VIR MVA Ch VH04-018-1251 |
iie. Hilun Taiga kulomusta, 157 cm SLA-II, ERJ-I VH11-018-0695 |
||
ie. Runon Tuulinka vaaleanrautias, 159 cm KRJ-I VH16-018-1278 |
iei. Kelmi-Jelmeri tummanrautias, 155 cm KRJ-II VH16-018-0478 |
|
iee. Taivaantuike rautias, 152 cm SLA-I, KRJ-I, KTK-III, jälkeläisluokka C VH16-018-0025 |
||
e. Helmiahon Haaverakkaus tummanpunarautias, 157 cm SLA-II, KRJ-II VH17-018-0810 |
ei. Villahaan Severi punarautias, 154 cm SLA-II, KRJ-I VH16-018-1883 |
eii. Silvertti rautiaankimo, 150 cm SLA-II, KRJ-I, jälkeläisluokka C VH18-018-1192 |
eie. Aukustiina punarautias, 157 cm SLA-II, ERJ-II, KRJ-II, jälkeläisluokka AB VH15-018-1109 |
||
ee. Kaunon Haavehelinä ruunivoikko, 157 cm SLA-II, KRJ-I, KTK-II VH16-018-1882 |
eei. Kostamus tummanpunarautias, 158 cm VH15-018-1124 |
|
eee. Haavelilja ruunivoikko, 155 cm YLA2, SLA-II, KRJ-III, KTK-II, SV-II VH15-018-2044 |
syntynyt 27.02.2021
i. Snillin Hovinarri
YLA2, SLA-I, KRJ-I, KTK-III, SV-II, 3 Star
syntynyt 04.05.2020
i. Noidanpussaaja
SV-III
Halti sai rakennearvostelussa jokaisesta osa-alueesta kolme pistettä eli kaikkiaan kaksitoista. Käytöksestään (eli luonnekuvaus) neiti sai kahdeksantoista pistettä, mikä on meidän kohdalla oikeasti hyvä tulos. Suvustaan tamma sai 23 pistettä, koska emä on palkittu niin rotu- kuin Yleislaatuarvostelussa. Olemme kisanneet ahkerasti tamman kanssa ja menestyneetkin sillä saralla, joten niiden perusteella Halti sai täydet 25 pistettä. Lisäpisteosiossa katsotaan kaikki muu menestys (esimerkiksi tamman KTK-palkinto) ja siitä osiosta tuli 13 pistettä. Yhteensä Halti keräsi 91 pistettä ja niillä tamma ansaitsi hienosti SLA-I-palkinnon.
Emme tietenkään osallistuneet tilaisuuteen vain Haltin kanssa, vaan mukana oli myös ykköspalkinnon ansainneet Aava, Tumnus ja Lenni sekä SLA-II-palkittu Setämies.
Aava on saavuttanut KRJ:n porrastetuissa maksimitasonsa 5. |
VSR-sijoituksia yhteensä 5 kpl | |
koulu ~ 28.02.2021 ~ VSR-Cup ~ vaativa B ~ 4/37 kenttä ~ 28.02.2021 ~ VSR-Cup ~ aloittelija ~ 1/9 rataeste ~ 28.02.2021 ~ VSR-Cup ~ 60 cm ~ 1/10 |
koulu ~ 31.12.2020 ~ VSR-Cup ~ helppo A ~ 2/27 koulu ~ 31.05.2020 ~ VSR-Cup ~ helppo A ~ 1/68 |