Juupituupi

Sukuselvitys

Isä Naamakirja eli Nassu oli tummahko punaraudikko 164-senttinen suomipoika, joka on osa vahvaa jalostuslinjaa ja jonka suku on täynnä erittäin mielenkiintoisia kantatammoja ja -oreja. Oria on käytetty jalostukseen säästeliäästi, eikä sitä olekaan ihan joka orrella käyttöhevosissa, joka tietenkin osaltaan parantaa myös tulevaisuudessa varmasti Juipin käyttömahdollisuuksia siitoksessa. Nassu on kantakirjattu jo nuorena kakkospalkinnolle ja se on kilpaillut lyhyen, mutta kattavan uran koulussa ja joitakin luokkia myös esteillä. Nassulta on jäänyt kymmenkunta jälkeläistä, joka on erittäin pieni määrä, kun ajatellaan suomenhevosten kasvatusta yleensä. Se edustaa kasvatuslinjaa, joka on todella haluttu ja arvostettu käyttöhevosten puolella, etenkin kun mukaan mahtuu muutama harvakseltaan nähty kantaori ja tamma. Nassu on kisauransa jälkeen esiintynyt myöskin näyttelyissä edukseen ja sitä on esitetty myös tamman omistajille tapahtumissa irtojuoksuttaen ja hyppäämässä. Ori on periyttänyt jälkeläisilleen hyvää jalkatekniikkaa hypätessä sekä tasaista luonnetta käyttöhevosena ja periyttäjänä. Se oli hyvin liikkuva ori, jolla oli näyttävä ravi ja matkaavoittava laukka. Jälkeläisistä suuri osa on kilpaillut rataesteillä hyvin sijoituksin. Nassu lopetettiin parikymppisenä epäselvän tulehduskierteen viedessä orin huonoon kuntoon.

Emä Tappavan Kaunis on nimestään huolimatta hyvin seesteinen, mukava ja rauhallinen tamma. Se on toiminut pääasiassa kilparatsuna ja sijoittunut monipuolisesti niin koulussa, esteillä kuin kentässäkin. Tamma aloitti kilpauransa varhaislahjakkaana jo nelivuotiaana ja eteni vuodessa ihan kärkinimiin nuorten hevosten luokissa. Kilpauransa jälkeen Karo palasi kasvattajalleen siitoskäyttöön, jossa se sai kolme varsaa. Ne ovat kilpailleet monipuolisesti kaikissa kolmessa lajissa. Karo jouduttiin lopettamaan jalkavaivojen vuoksi 25-vuotiaana. Kasvatuksellisesti tamman suku on mielenkiintoinen, mutta varsin tavallinen, jonka vuoksi sen yhdistäminen suomenhevosjalostuksen kärkisukuihin on ollut kannattavaa ja tuottanut hyviä suoritushevosia.

Isänisä Tviitata oli punarautias ori, jolla oli huomiota herättävän kiharat jouhet ja karva. Näyttelykentillä ori tuli tutuksi monelle sen aikana kehiä kiertäneelle ja se ehti aika monia palkintojakin saavuttaa noina vuosina. Tviitata osallistui myös pienempiin näyttelyihin sekä käyttöluokkiin, joissa se pääasiassa esitettiin ajaen. Tviitistä onkin tullut todennäköisesti Juipin valjakkopuolen käyttömahdollisuudet, askellajit sekä hyvä koottavuus. Tviitin suvussa löytyy muutamia valjakkohevosia, jotka ovat kisanneet vaativalle tasolle asti. Tviitti oli myös ratsukoulutettu ja omasi hyvän hyppytekniikan kilpaillen metriin saakka rataesteitä. Ori palkittiin jo nelivuotiaana ykköspalkinnolle kantakirjaan lausunnon ylistäessä rotu- ja sukupuolileimoja sekä jalka-asentoja. Tviitti on ollut rajallisesti käytössä siitokseen tavallisen ja yleisen sukunsa vuoksi, eikä siltä ole jäänyt kuin neljä jälkeläistä.

Isänemä Kirjavainen sai nimensä suomenkirjavasta värityksestään, josta tuolloin ei varmasti ollut vielä mitään tietoa. Siihen aikaan kaikki isomerkkiset olivat luultavasti vain läsipäitä, genetiikka onkin hurjasti kehittynyt Kirjavaisen ajoilta ja Juipinkin suvusta tätä geeniä löytyy Kirjavaisen takaa. Kirjavainen esiintyi pääasiassa näyttelykehissä sekä kouluratsuna omaten poikkeuksellisen kevyet liikkeet rakenteeseensa nähden. Se oli helppo ja mukava ratsastaa, liikkui melkeinpä ajatuksen voimalla ja keijumaisen pehmeästi. Kirjavainen keräsi tunnustusta niin näyttelyistä kuin koulukentiltä, jossa se kilpaili vaativalle tasolle saakka menestyen kohtalaisesti ja helpoissa luokissa hyvin. Hyvien askellajien myötä tamma osallistui myöskin näyttelyiden käyttöluokkiin melko paljon sijoittuen loppukehään lähes aina. Kirjavainen kantakirjattiin toiselle palkinnolle nuorempana ja nosti kisatulosten myötä sen ykköseksi pari vuotta myöhemmin. Kirjavaiselta jäi astutuksiin nähden hyvin vähän jälkeläisiä ja se on emänsä tavoin ollut haasteellista saada kantavaksi muutoin kuin luomuna. Kirjavainen lopetettiin onnettomuuden seurauksena vajaa parikymppisenä. Jälkeläisiä siltä jäi neljä.

Emänisä Vilppulan Iisakki oli sillä kylällä ainoa siitosori, joten käyttöä ja vientiä riitti kyllä vaikka muille jakaa. Iisakki tiedetiin vähän jurona oman tiensä kulkijana, eikä se aina suhtautunut kauhean suopeasti naisvieraisiinkaan. Luomuna oria ei yleensä käytettykään, kuin omistajan omille tammoille. Suosiota Iisakki kuitenkin sai luonteestaan huolimatta ja sukukin sillä on ihan mukavaa käyttöhevosten osalta ratsuna ja valjakkohevosina. Musta ori ratsutettiin verrattain myöhäisellä iällä, eikä se ole itse kisannut läheskään yhtä paljon kuin jälkeläisensä. Hyviä käyttöhevosen ominaisuuksia se kuitenkin periytti ratsuiksi ja valjakkoon, mahtuipa mukaan muutama ravihevonenkin. Voimakasluonteinen Iisakki sai jälkeläisiä elämänsä aikana muutaman kymmenen, tarkkaa määrää ei ihan ole selvillä kyläläisten lainailtua oria välillä tutun kauppoina. Eläkepäivänsä Iisakki vietti pääasiassa pihattohevosena ja lopetettiin laitumelle vanhuudenvaivojen myötä peräti kolmenkymmenen vuoden iässä. Ori tulee pitkäikäisestä suvusta, sillä myös sen vanhemmat ovat olleet yli kolmenkymmenen kuollessaan.

Emänemä Kaunotar Lei eli Leiska oli muuhun emän puoleiseen sukuun nähden hieman erilainen taustoiltaan. Lähes kokonaan ratsusuvusta tuleva tamma kilpaili pääasiassa valjakkoa ja Juipillekin asti varmasti tästä on geeneistä saatu kiittää. Leiska myytiin aluksi estekotiin, mutta niin kuin nuorilla monesti, tälläkin kertaa kiinnostus harrastukseen lopahti ja Leiska myytiin vain pari vuotta uuteen kotiin saapumisen jälkeen. Kiertolaisena kisaelämää maistanut Leiska ei oikein kaaavaillulla ratsu-urallaan viihtynyt ja tamman silmiin syttyi uudenlainen kiilto, kun sille esiteltiin kymmenvuotiaana ensimmäistä kertaa valjakkokärryt. Siitä alkoi tie tähtiin ja Leiska löysi itsensä kilpailemasta viikonloppu toisensa perään, täytyy sanoa, että ainakin uusi omistaja oli motivoitunut lajin ystävä. Leiska eteni nopeasti uuden lajinsa parissa ja kilpaili lopulta vaativalla tasolla saakka. Leiska oli hyvin helppo luonteeltaan ja myöskin sen varsat ovat olleet helppoja, kilttejä ja fiksuja kouluttaa ja edetä uralla eteenpäin. Leiska oli myös todella eteenpyrkivä ja energinen, josta osa jälkeläisiäkin on saanut muistutusta ikiliikkujina. Leiska sai aktiivisesta kilpaurastaan huolimatta peräti kahdeksan varsaa, joista suuri osa on perinyt tamman hyvää luonnetta ja suorituskykyä niin ratsu- kuin valjakkourilleen. Leiska kantakirjattiin vanhemmalla iällä kakkospalkinnolle ja se on myös ansaitusti saanut jälkeläispalkinnon. Eläkepäiviään Leiska vietti siitoskodissaan, jonne se muutti aktiivisen kisauran päätyttyä 18-vuotiaana. Leiskan viimeisistä vuosista ei ole mitään tietoa, mutta sen verran tiedän, että tamma on jo siirtynyt vihreämmille laitumille.

Sukuselvityksen on kirjoittanut Jannica.