Sukulaiset Valjakkohevosia, esteratsuja, kantakirjaykkösiä..

Sukuselvitys

i. Abel v.d. Nijefurd on jo edesmennyt, erittäin hyvin menestynyt ori, jolta olisi haluttu enemmänkin jälkeläisiä kuin nykyiset seitsemän. Ori menehtyi auto-onnettomuudessa sen jäädessä betonivallin ja rekan väliin trailerissa. Voidaan sanoa onneksi sen takia, että paikalle hälytetty lääkäri pystyi varmasti sanomaan orin kuolleen välittömästi. Abel oli todella hienoluonteinen ja sillä oli lähes täydellinen rakenne, mitkä varmasti selittävätkin ensimmäisen palkinnon Alankomaiden kantakirjassa. Ori kilpaili enimmäkseen valjakkoa, mutta myös kouluratsastusta sekä esteitäkin silloin tällöin. Valjakkotuloksia sillä oli yli 500 kilpailusta ja sijoituksia oli vähintään 300. Se kävi noin parissa sadassa kouluratsastuskilpailussa, sijoittuen kuitenkin vain noin 60 kertaa. Esteilläkään Abel ei menestynyt yhtä hyvin kuin valjakkoajossa: Se osallistui hieman yli sataan rataan, sijoittuen vain parikymmentä kertaa ja voittaen vain muutaman seurakilpailun. Säkäkorkeutta Abelilla oli reilut 160 senttimetriä ja väriltään se oli musta.

ii. Nol v.d. Tibeert ei ollut yhtä nopeatempoisessa kilpailukäytössä kuin poikansa, koska sitä käytettiin sukunsa ansiosta hyvin aktiivisesti siitoksessa. Se mitä ori kuitenkin oli kilpaillut, olivat sen arvoisia. Se kilpaili neljän ikävuoden aikana 150 koulukilpailussa sekä 230 valjakkoajokilpailussa, sijoittuen todella monta kertaa. Esteitä Nolilla hypättiin ihan vain harrastuksena, mitä nyt pari kertaa kisattiin pienissä kilpailuissa, joissa voitto oli täysin varma. Luonteeltaan ori oli eläkeaikoina "vanhuuden höperö", mutta nuorempana se oli hyvin energinen ja vauhdikas yksilö. Se ei kuitenkaan ollut missään nimessä vaikea tapaus, vaan se kunnioitti kaksijalkaisia kuin jumalia. Jälkeläisiä tämä lähes 170 senttinen, syvän musta ori jätti jälkeensä lähes kaksisataa. Vehreämmille laitumilla Nol siirtyi kuuden ansaitun eläkevuoden jälkeen 26-vuotiaana.

iii. Amarens v.d. Harlingen oli harvinaisen matala friisiläishevonen, säkää sillä oli vain 151 senttimetriä. Orin omistajat harmittelivat tätä pitkään, ennen kuin päättivät olla välittämättä siitä orin upean suvun ansiosta. Matalaa säkää tämä ori ei lopulta periyttänyt kuin kolmelle 34 varsastaan ja nekin kaikki kasvoivat yli 155 senttisiksi. Luonteeltan Amarens oli hyvin rauhallinen ja ystävällinen ori, joten sen kanssa oli mukava tehdä töitä. Amarens ei ollut lainkaan kilpailukäytössä, vaan se toimi omistajansa lapsen harrasteratsuna.

iie. Kaaie v.d. Bremen oli kaunis, korkeasäkäinen friisiläistamma. Se oli 169 cm korkea, minkä lisäksi sillä oli myös leveyttä varsin paljon. Kaaie on tunnetusta saksalaisesta friisiläissuvusta, jossa on vaalittu valjakkoajopainotusta. Kaaie olikin yksi harvoista suvun hevosista, joilla kisattiin ajamisen lisäksi myös kouluratsastusta. Kovin ahkerassa koulukilpailutuksessa tämä tamma ei kuitenkaan ollut, se kiersi kymmenkunta seurakilpailua voittaen kolmesti. Valjakkoajokilpailuissa Kaaie toimi kahden puolisiskonsa sekä emänsä kanssa, kunnes viimeinen jäi eläkkeelle. Tämän jälkeen Kaaie siirtyi itsekin eläkkeellä kilpailuista ja siirtyi kokonaan jalostuskäyttöön. Varsoja se jätti jälkeensä yhteensä 16 tammaa ja 18 oria, joista viisi viimeisintä kasvatettiin eri omistajan nimissä.

ie. Lys v.d. Nijefurd oli alkujaan tuntemattomampi friisiläistamma, vaikka löytyikin monien menestyneiden hevosten suvusta. Syynä tähän oli tamman upeasti kisannut emä, jonka takia Lysia käytettiin jalostuksessa ainoastaan sen takia, että saataisiin kuuluisia Reina v.d. Nijefurd hevosen sukuun. Lys on kyllä käynyt monissa kilpailuissa, mutta menestys oli alkuvuosina hyvin vaihtelevaa. Vasta vuosien kisaamisen päästä tamma alkoi sijoittua useammin ja saada enemmän voittojakin. Tämän 153 senttisen, ruskeaksi muuttuneen friisiläistamman lajina oli koulu- ja esteratsastus, minkä lisäksi se on myös ajokoulutettu. Luonteeltaan Lys on innokas työntekijä, joka ei yritä laistaa vaan enemminkin patistaa työkaverinsa kovempaan panostukseen. Vasta menehdyttyään 18-vuotiaana Lysia alettiin arvostaa, minkä ansiosta sen jälkipolvi oli hyvin haluttuja hevosia.

iei. Soats v.d. Nijefurd oli 159 senttinen, kulomusta kouluratsu. Se aloitti kilpailemisen heti nelivuotispäivänään tuoden voiton kotiin. Ori kilpaili kolme vuotta menestyen hyvin, minkä jälkeen se toimi siitoshevosena yhden vuoden saaden yhteensä kolmetoista jälkeläistä. Aloittaessaan treenaamisen kilpailuja varten hieman yli kahdeksanvuotiaana, ori kaatui liukkaalla metsäpolulla ja se jouduttiin lopettamaan heti eläinlääkärin tultua paikalle.

iee. Reina v.d. Nijefurd oli pienikokoinen friisiläistamma, jossa kuitenkin oli luonnetta. Yleensä Reina oli todella rauhallinen ja ystävällinen, mutta joskus se oli hyvin pippurinen työkaveri. Se kuitenkin vei muita hevosia mennen tullen valjakkoluokissa, joten sen pienestä "paheesta" ei välitetty lainkaan. Lisäksi se ei periyttänyt tätä luonteenpiirrettään kuin vain muutamalla varsalleen suuresta jälkipolvesta, joten se oli oikein hieno siitostamma. Säkäkorkeutta Reinalla oli 158 senttimetriä ja pienen oloinen ulkomuoto tuli tamman hyvin sporttisesta ilmeestä.

e. Hiskia v.d. Sneek on varsinainen monitaitaja, koska se pärjäsi niin koulussa, esteillä, valjakossa kuin saddle seatissakin. Kyky pärjätä saddle seat -lajissa parhaimmiston joukossa on selvästi periytyvää tässä suvussa, koska kaikki ihan kymmenenteen polveen asti ovat olleet mestareita omana aikanaan kyseisessä lajissa. Taitoa on tullut niin emän kuin isän puolelta, mutta enimmäkseen kuitenkin emänisän suvusta. Hiskia on todella syvän musta friisiläistamma ja sillä on säkäkorkeutta reilut 163 cm. Luonteeltaan tamma on rehellinen ja avoin, siltä ei siis tarvitse kierrellen kerätä tietoa, mitä se on päivän aikana puuhastanut. Kilpailukokemusta Hiskialla on jo yli tuhannen kisan verran, mikä onkin jakautunut lähes tasan neljään eri lajiin, joita tamma kilpailee. Parhaiten menestystä on tullut saddle seatissa (262 kilpailua, 195 sijoitusta) sekä valjakossa (219 kilpailua, 174 sijoitusta).

ei. Weffel v.d. Dokkum oli pikimusta, 158 cm korkea friisiläisori, joka oli viimeisimpiä polvia kuuluisasta Resolveet v.d. Workum -orista. Se ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi, koska Weffel sai elinaikanaan 54 jälkeläistä, joista suurin osa on jo tehnyt oman osuutensa suvun jatkamisesta. Tämä ori liikkui poikkeuksellisesti eniten esteiden parissa, joista se kiinnostui jo pienenä varsana karkaamisten yhteydessä. Onneksi koulutuksen jälkeen se ei enää karkaillut, muuten se olisi varmasti jättänyt vielä enemmänkin jälkeläisiä asuessaan suuressa siittolassa (tammoja oli reilut 80 kappaletta). Weffel oli hyvin helppohoitoinen ori, joka antoi luottamuksensa jokaiselle, joka sen halusi. Hyvin ystävällinen herra, jonka kanssa on mielekästä työskennellä.

eii. Deuke v.d. Dokkum oli komea friisiläisori, jonka epäiltiin olleen väriltään rautias. Geenitestissä kuitenkin selvisi sen olevan puhdas musta, vaikka se oikeasti oli väriltään tummahkon ruskea. Testissä myös selvisi orin kantavan kiisteltyä rautiasta geeniä, minkä takia siltä jäi osa tammoista vierailematta. Kukaan ei nimittäin halunnut rautiasta varsaa ja joidenkin siitostammojen tiedettiin myös kantavan rautiaan geeniä. Ei tämä kuitenkaan estänyt Deukua jättämästä jälkeensä yhteensä 43 varsaa, joista kaikki olivat kauniin mustia friisiläishevosia. Säkäkorkeutta tällä orilla oli 169 senttimetriä.

eie. Ipeltsje v.d. Dokkum oli 167 senttiä korkea, tumman musta friisiläistamma, joka loisti aikanaan saddle seatissa. Harrastusmielessä Ipellä kilpailtiin helpoissa kouluratsastusluokissa, minkä lisäksi se oli myös ajokoulutettu. Parhaiten tamma pärjäsi english pleasuren ratsastusluokassa, vaikka välillä sen kanssa kisattuun myös ajo- ja yhdistetyssä luokassa. Ipe kävi yhteensä lähes 300 saddle seat -kilpailussa elämänsä aikana voittaen noin sata kertaa ja sijoittuen yhdeksän parhaan joukkoon reilusti yli 150 luokassa. Siitoskäytössä Ipeltsje oli kerkesi olla ainoastaan muutaman vuoden, koska se kuoli vakavaan ähkyyn.

ee. Gelia v.d. Gorredijk on kauniin kiiltävän musta ja saakin joka kerta ihailuja osakseen juuri värinsä ansiosta. Näyttelyissä tamma on kiertänyt hyvin paljon ja ansainnut monia palkintoja sekä mainintoja. Kantakirjaustilaisuudesta Gelia sai toisen palkinnon jääden vain muutaman pisteen päähän ensimmäisestä palkinnosta. Luonteeltaan se on todella rauhallinen ja kärsivällinen, minkä ansiosta se tulee toimeen myös pienten lasten kanssa. Ratsuna Gelia on ensimmäisen varsan Hiskian mukaisesti todella taitava monessa lajissa: tältäkin onnistuu esteiden ylitys, koulukiemuroiden läpäisy sekä näyttävät askeleet ja loistava yhteistyö jopa kymmenen hevosen valjakossa. Säkäkorkeutta tällä kohta kisaeläkkeelle siirtyvällä tammalla on 164 senttimetriä.

eei. Olfertsje v.d. Vlieland oli komea, 166 cm korkea, sinertävän musta friisiläisori, jonka rakenne oli hyvin lähellä täydellisyyttä. Sen pää oli jalo, kaula kauniissa kaaressa ja se sai paljon huomioita vahvasta takaosastaan. Tämän lisäksi sillä oli todella tuuheat jouhet ja vuohiskarvat. Luonteeltaan Olf oli nöyrä ja herkkä, mutta hoidettaessa se oli hieman varsamainen vanhoille päiville asti. Ainoana ongelmana tämän orin kanssa oli sen pelko rekkoja kohtaan, minkä syytä ei koskaan saatu selville. Tästä syystä sen kanssa ei ollut mitään asiaa suurempien teiden lähelle ratsain ja kuljettaessakin sillä tuli aina olla matkakaveri mukana.

eee. Ulderika v.d. Gorredijk oli hieman rauhaton friisiläiseksi, mutta yleensä vain karsinassaan ihmisten kanssa. Tästä syystä se tulikin hoitaa missä tahansa muualla kuin siellä. Ulderika oli vaativa ratsu, mutta antoi takaisin kaiken panostuksen moninkertaisesti. Säkäkorkeutta tällä tammalla oli 163 senttimetriä ja väriltään se oli nuorempana tavallinen musta, mutta iän myötä se näytti suklaiselta ruunikolta korkeine mustine sukkineen. Kilpailukokemusta Ulderikalla on ainoastaan kahden vuoden verran, jonka aikana se menestyi sangen loistavasti. Jälkeläisiä tamma sai kuitenkin viisitoista, joista suurin osa on kilpaillut emäänsä runsaasti enemmän.