Luonnekuvaus rauhallinen käsitellä ja tottelevainen ratsu

Käsiteltäessä

Hoidettaessa Kasperi päästää hurmuripuolensa esiin makupalojen toivossa, varsinkin jos kyseessä on hieman uudempi tuttavuus. Onneksi kaikki osaavat lukea orin karsinan ovessa olevan ison tekstin, jossa sanotaan että sille EI SAA antaa makupaloja - ei vaikka se kuinka kinuaisi niitä. Kun herra on alun hamuamisen jälkeen todennut, ettei herkkuja tipu, antaa se hoitajan olla ja tehdä työnsä. Kavioiden kanssa Kasperi saattaa joskus pistää hieman hanttiin, mutta tomera komento palauttaa sen takaisin maan pinnalle, minkä jälkeen jalat nousevat ylös varsin nätisti. Ei kuitenkaan tarvitse kiusata oria ja pitää sen jalkoja turhan takia pitkään ylhäällä. Siitä se ei nimittäin pidä yhtään.

Taluttaessa Kasperi kulkee yleensä varsin nätisti hoitajan vierellä. Se on kuitenkin ori, joten kauniit nelijalkaiset luonnollisestikin kiinnostavat sitä - ainakin tiettyyn aikaan. Muille oreille Kasperi ei kuitenkaan mahtaile, ei vaikka toinen osapuoli aloittaisi esitellä itseään.

Eläinlääkärin kanssa Kasperilla ei ole muita ongelmia kuin se, että ori pelkää piikkejä. Jos sille täytyy laittaa useampi yhdellä kertaa, joudutaan sille ensin antaa pieni annos rauhoittavaa, koska muuten se hermostuu toden teolla. Kengittäjästä Kasperi ei oikein välitä, koska monet niistä yleensä pakottavat pitämään jalan ylhäällä pitkiä aikoja. Orin onneksi tallilla käy useimmiten tuttu ja ystävällinen herra kengittäjän hommat hoitamassa, koska kyseinen mies tietää Kasperin olevan laiska jalkojen kannattelija. Tämän ansiosta kenkien ja kavioiden huolto onnistuu useimmiten ongelmitta. Lastauksen kanssa ei ole mitään vaikeuksia, vaan Kasperi kulkee vaikka päällään traileriin.

Ratsastettaessa

Yleisesti ottaen Kasperi on ratsuna hyvin kuuliainen ja tekee mielellään paljon töitä. Se ei pidä kovasta käsittelystä (kuka nyt pitäisikään), mutta ei se sentään pistä hanskoja tiskiin heti, kun ohjas kiristyy astetta liian paljon. Parhaimpiin suorituksiin päästään kuitenkin silloin, kun käytetään pohje- ja ääniapuja, joten käytäthän orin kanssa hellää kättä ja raipan voit suosiolla jättää omalle paikalleen varustehuoneeseen.

Esteillä Kasperilla on sopivasti temperamenttia ja intoa ylittää esteen kuin esteen. Tähän vielä lisäksi kouluratsastuksen tuoma taipuisuus ja herran yhteistyökyky, niin paketti on valmis. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, on Kasperillakin yksi tietty asia, jossa sille useimmiten tulee virheitä. Tämä asia on sarjaesteet, varsinkin neliosaiset lyhyellä välimatkalla. Yleensä se onkin juuri se viimeinen este, jossa kolahtaa.

Kasperilla on kauniit ja korkeat askeleet, jonka lisäksi sen yleinen elegantti olemus ovat omiaan kouluratsastuksessa. Lisäksi ori on todella notkea, vaikka se vaatiikin kunnon alkulämmittelyt. Sopivan ratsastajan kanssa Kasperi näyttää todella upealta: musta karva kiiltää, linjakkaat jalat nousevat rytmikkäästi ravin tahdissa, kaula kauniissa kaaressa ja lihakset värähtelevät auringossa.

Maastossa Kasperi on varmajalkainen ja utelias ratsu. Jos kuljetaan porukassa, tämä herra haluaisi aina mennä ensimmäisenä. Ei se kuitenkaan ala murjottaa, vaikka joutuisi keskelle tai jonon hännille. Pienten purojen ylitys on Kasperista mukavaa puuhaa ja kaikista eniten se rakastaa maastoilussa kiitolaukkaspurtteja - mieluiten veden rannassa, jotta ratsastaja varmasti saa mukavan hiekka-/mutakylvyn.

Esteratsastuskilpailuissa Kasperi on lähes poikkeuksetta täynnä virtaa! Se rakastaa tutustua muihin hevosiin ja ihmisiin, minkä lisäksi meteli ja hälinä vain lisäävät sen energisyyttä. Sen kanssa onkin hyvä tulla joko todella hyvissä ajoin tai sitten vasta viime tinkaan. Viimeistään harjoittelukentällä Kasperi rauhoittuu ja alkaa taas keskittyä täysillä siihen, mitä tultiin tekemään - eli kilpailemaan voitosta.

Valjakkohevosena

Valjastaessa Kasperi innostuu silminnähden, koska se todella nauttii kärryjen vetämisestä. Se ei välitä mitkä vedettävät takana on: Oli ne sitten kevyet kilpakärryt, massiivisemmat esityskärryt tai vaikka reki, vetää Kasperi niitä yhtä innokkaasti. Varsinkin talvisin ori tykkää, kun puuterilumi pöllyää sen jalkojen alla rekeä vetäessä.

Kasperi pitää jokaisesta valjakkokilpailun osakokeesta, on koulukoe sen ehdoton lempilaji. Suurin syy lienee se, että ori tietää ulkonäöllä olevan merkitystä ja sitähän herra nauttii esitellä. Lisäksi sekin varmasti vaikuttaa, että Kasperi on osaava korkean tason kouluratsu, joten se todella osaa valjakkoajon kouluosuuteen kuuluvia liikkeitä: voltteja, kiemurauria ja kahdeksikkoja. Kuten aikaisemmin jo kerrottiin, Kasperi on hyvin herkkä ohjille, joten ajettaessakin on syytä muistaa rauhallinen ohjasote.