Tim-Antti 'Timi'
KTK-II, SV-II, 3 Star
suomenhevosori, tummanrautias, 161 cm
VH25-018-0181 / RMP ♯ 16482
syntynyt 01.03.2025, 8-vuotias 29.06.2025
omistaja sekä kasvattaja Tuire (VRL-00345) / Pöystilä
este- ja kouluratsastus: 100 cm, helppo A
Kuvagalleria
Luonnekuvaus
Timi tekee mitä siltä pyydetään, mutta ei yhtään enempää. Se ei siis ole mikään ajatusten lukija tai automaattiratsu, vaan sille pitää kohta kohdalta kertoa mitä milloinkin haluat sen tekevän. Lisäksi avut pitää olla myös selkeät eikä vähän sinne päin. Eli vaikka ajattelisit, että kulmassa olisi hyvä nostaa laukka, mutta antamasi avut ovat hieman puutteelliset, jatkaa Timi tyytyväisenä siinä vauhdissa, missä siihenkin asti on kuljettu. Mutta sitten kun ne avut annetaan juuri eikä melkein, niin ori myös nostaa sen laukan sillä sekunnilla eikä askeleen päässä.
Hoidettaessa Timi on pääasiassa hyvätapainen: Väistää, kun pyydetään ja jaksaa kannatella jalkojaan. Mutta hännän kanssa pitää olla todella varovainen. Emme vieläkään tiedä mikä homma siinä on, mutta jos joku muu kuin hänen kaksi lempi-ihmistään koskee häntään, ori saattaa potkaista. Sitä on käytetty kahdella eri eläinlääkärillä, mutta mitään vikaa ei ole löytynyt hännästä tai takapuolesta muutenkaan. Timi ei myöskään ole loukannut sitä missään, joten on täysi mysteeri miksi se käyttäytyy näin. Tästä syystä hännän setviminen kannattaa suosiolla jättää näiden lempi-ihmisten käsiin. Tai jos oikeasti haluaa tai on pakko jonkun muu hoitaa häntä, kannattaa pysytellä visusti orin sivulla, koska se ei kuitenkaan potki hännän koskijaa päin, vaan suoraan taakse.
Sukulaiset
| i. Halverin Laatu musta, 162 cm KV-II VH21-018-0709 |
ii. Arvon Mustanaamio evm musta, 162 cm |
iii. Arvaamaton evm musta, 162 cm |
| iie. Rallin Iines evm musta, 159 cm |
||
| ie. Halverin Rikas evm tummanmaksanrautias, 164 cm |
iei. Halverin Rikollinen evm rautias, 165 cm |
|
| iee. Halverin Arvokas evm tummanrautias, 166 cm |
||
| e. Punas-Tutti punarautias, 151 cm YLA1, SLA-I, ERJ-II, KRJ-II, KTK-II, EV-III, 2 Star, VSR-C VH16-018-1767 |
ei. Kallellaan evm punarautias, 158 cm |
eii. Kipparitari evm rautias, 157 cm |
| eie. Vinossako evm vaaleanpunarautias, 155 cm |
||
| ee. Huhtalan Hämmäs-Tytti evm vaaleanpunarautias, 165 cm |
eei. Kummastutti evm rautiaankimo, 160 cm |
|
| eee. Hurjas-Tellen evm vaaleanrautias, 162 cm |
JälkeläisetTimi on tarjolla 1-polvisille tammoille.
| 01.12.2025 | o. Tom-Aatti KTK-III VH25-018-0744 | e. Puuhkattaren Piskuinen |
| 08.10.2025 | o. Kotipihan TosiLoisto EV-II VH25-018-0591 | e. Kotipihan Tosihelmi |
Kilpailutulokset ⇑
|
ERJ
taso 4 Pisteitä yhteensä 3236.6. ◦ hyppykapasiteetti: 683.99 ◦ rohkeus: 591.48 ◦ kuuliaisuus ja luonne: 1961.13 |
|
KRJ
taso 4 Pisteitä yhteensä 3081.16. ◦ kuuliaisuus ja luonne: 1961.13 ◦ tahti ja irtonaisuus: 1120.03 |
Porrastettujen lajien Cup-sijoitukset |
|
| ERJ 31.03.2026 ERJ-Cup • puomiluokka • 5/61 | |
VSR-sijoitukset | |
| rataeste • 31.12.2025 VSR-Cup • 100 cm • 3/73 rataeste • 31.10.2025 VSR-Cup • 100 cm • 7/55 rataeste • 30.06.2025 VSR-Cup • 100 cm • 3/60 |
Varustekaappi ⇑
Timin varusteista kiitos liikkeille Equestrian PRO (EQP), Kreivittären Varusteliikkeestä ja Reiterkeller.
Ruokinta

Ruokatarvikkeet ostamme Equestrian PRO:sta (EQP), Stjärnesands Hästeristä (SH) ja Varustekartanosta (VK).
Päiväkirja kuvat saattavat olla viitteellisiä ⇑
31.12.2025 - Joulukuun kantakirjatulokset
Vuoden viimeisemä päivänä Suomenhevosten kantakirja järjesti erikoistilaisuuden, minkä ansiosta sain kantakirjattua useita hevosia. Valitettavasti Virnan Aku ja Mäntykatveen Höpsis eivät olleet niin hyvässä kunnossa, että niitä olisi palkittu. Aku sai jokaiselta neljälta tuomarilta kymmenen pistettä ja Höpsis sai aika hajanaiset pisteet, koska yksi antoi 13, toinen 14, kolmas 15 ja yksi 16 pistettä. Yhteensä tamma keräsi 58 pistettä, joten kaksi pistettä alle kolmospalkinnon alarajan. Mutta kahdeksan muuta hevosta sai palkinnot ja ohessa niiden pisterivit.
Vuoksen Virta 20+20+20+20 = 80p. KTK-I
Markka 16+16+15+15 = 62p. KTK-III (saisi paremmat pisteet T-suunnalle)
Syyn Ruusukulta 16+17+18+17 = 68p. KTK-III
Kotipihan Konna-Karkotin 16+16+16+15 = 63p. KTK-III
Noitalieska 18+18+16+16 = 68p. KTK-III
Kastehelmen Pampkinspaislatte 18+19+18+19 = 74p. KTK-II
Tim-Antti 18+17+18+17 = 70p. KTK-II
Puuhkatar 18+18+18+17 = 71p. KTK-II
20.03.2025 - Kaksi kakkosvarsaa
Maaliskuiseen Suomenhevosvarsojen tilaisuuteen osallistui Punun uusimmat jälkipolvet, Mellas-Tella ja Tim-Antti. Kumpikin nappasi tilaisuudesta SV-II-palkinnon ja Timi lisäksi paras kaksivuotias -maininnan. Stella sai rakenteesta 7,2 pistettä ja Timi kaksi kymmenystä vähemmän eli seitsemän pistettä. Stellan isä ei ole vielä kisannut ihan niin aktiivisesti, minkä takia tamma sai suvusta kuusi pistettä, Timille tullen täydet kymmenen. Rakennearvostelussa neiti nappasi korkeamman korren, kuusi pistettä sille ja orille tuli viisi. Muu käytös olikin molemmilla 7,25 pisteen arvoista. Stellan loppusaldo oli 26,45 pistettä ja Timillä 29,25 eli jälkimmäisen olisi pitänyt saada 0,75 pistettä ekstraa, niin olisi tullut ykköspalkinto. Voin myöntää, että kyllähän se vähän harmitti, mutta kotiin päästyä olin vain iloinen, että kumpikin jonkun palkinnon sai ja niillehän tämä oli vain harjoitusta eikä tavoite nyt olekaan saada aina sitä parasta palkintoa.
01.03.2025 - Väliviivavarsoja
Punas-Tutti on myyty jo pariinkin kertaan eikä syy ole koskaan ollut tammassa itsessään vaan aina siinä, ettei omistajan suomenhevosprojekti enää toiminut ja hevoset oli parempi myydä. Ensimmäisellä kerralla tammalla oli useampikin ottaja ihan vain sen nimen takia ja kyllähän se minullekin päätyi ensisijassa juurikin nimen ansiosta. Mutta onhan kyseessä muutenkin hieno hevonen! Mutta tosiaan, siitä asti, kun rouva minulle saapui, olen miettinyt sen tuleville jälkipolville saman tyyppisiä nimiä, koska onhan tuo nyt hauskasti tehty nimi. Ensimmäisen minulla syntyneen varsan kohdalla uusi omistaja valitsi isään viittaavan nimen ilman väliviivaa, mutta sitä seuraavasta tuli Tulis-Tutti ja kolmas on kotiin jäänyt Mellas-Tella.
Ja nyt tämän uusimman nimi-idea tuli työmatkalla eteeni, kun moottoritiellä meni pakettiauto ohi ja sen kyljessä luki firma: Tim-Antti. Aivan superhieno nimi, joten minun oli aivan pakko saada sen niminen suokki itselleni! Tykkään myös siitä, että nimellä on jokin yhteys edes toiseen vanhempaan. Kuten vaikkapa tuo ensimmäinen meillä syntynyt varsa, Pöystilän Tviittaus, se viittaa löyhästi isäänsä Juupituupiin (youtube suomalaisittain, jos joku ei tiennyt), ja Mellas-Tellan nimessä on samoja kirjaimia kuin isällään Amerillolla. Joten koska omasta tallista ei löydy suvullisesti (molemmista evm-oreista on jo yhteiset varsat) saatikka nimellisesti sopivaa puolisoa, piti sellainen etsiä tietysti foorumilta!
Ihan hirveän paljon vaihtoehtoja ei lopulta löytynyt, mutta pakko mainita, että eräs tyyppi meni niinkin äärimmäisyyksiin, että loi itselleen nimiteemaan sopivan orin! Hieno ori siitä kyllä tulikin, mutta jokin siinä ei ihan natsannut, joten en päätynyt käyttämään hänen hevostaan. Päädyin valitsemaan varsan isäksi Halverin Laatu -nimisen orin, koska kyllähän laatu ja timantti osuvat yhteen! Niinpä Tim-Antti sai alkunsa ja syntyi maaliskuun ensimmäisenä päivänä. En halunnut siitä Anttia ja on meillä yksi Antti jo ollutkin, niin tästä pojasta tuli sitten Timi.
01.03.2025 - Timin Rate My Pony -tulokset







