Pöystilä

Pöystilän Kallisto 'Kaali'

SLA-I, KRJ-II, KTK-III, SV-I, 3 Star

suomenhevosori, rautiaankimo, 158 cm
VH22-018-0534 / RMP ♯ 15271
syntynyt 13.06.2022, 8-vuotias 11.10.2022
omistaja sekä kasvattaja Tuire (VRL-00345) / Pöystilä
kouluratsastus: 70 cm, helppo A

tavoitteet: Jälkeläisnäytön saatuaan Kaali käytetään KRJ-laatuarvostelussa.

Alkusanat

Kallisto asui vieroitusikäisestä reiluksi kymmenvuotiaaksi Hiivurin Suomenhevosissa ennan hellässä huomassa. Sittemmin tallin lopettaessa hevoset pistettiin myyntiin ja tuttuun tapaan kasvattajilla oli niin sanottu etuosto-oikeus. Jotkut kasvattajathan kirjaavat tämän ihan omiin myyntisääntöihin, mutta meillähän sitä ei ollut, mutta omistaja itse ilmoitti asian näin. Pitkään mietin ja pähkäilin Kalliston tilannetta, koska olihan omakin talli hiljentymässä eikä uusia asukkaita välttämättä olisi tarvetta hankkia. Lopulta kuitenkin päätin, että kyllähän ori pitää kotiuttaa meille, sillähän on nimittäin hyvät lähtökohdat KRJ-laatuarvosteluun ja johan minä jo katselin morsmaikkuakin herralle.

Kuvagalleria


kuvat © kuvaajan luvalla (kuvat 1 ja 2), muut W (VRL-00121)

Luonnekuvaus

Jos Kaalia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herra Rauhallinen. Sen kanssa on todella mukava työskennellä, koska se ei turhia hötkyile, mutta ei se myöskään mikään laiskottelija ole. Paitsi ehkä maastossa, jossa se mieluusti ottaisi ihan rauhallisesti ja yrittääkin välillä päätään heittelemällä ilmaista, että ratsastaja voisi antaa hieman pidempää ohjaa. Mutta silloinkin sille voi vain ilmoittaa, että ei, nyt ei mennä höntsäillen, asettuu ori taas ruotuun.

Kaalia voi hoitaa melkeinpä missä vain. Karsinassaan ja jopa tarhassa se seisoo kiltisti aloillaan, kun sitä harjaa, eikä se osoita mieltään, vaikka sen hoitaisi käytävällä tai harjauspuomiin sidottuna. Useimmiten sitä joutuu jopa herättelemään pitkän harjaussession jäljiltä, että nyt olisi aika liikkua, kun ori lähes kuorsaa tyytyväisenä.

Kouluratsastuksessa tämä kimo herra on todella energinen tapaus ja se pitää osata kanavoida oikein. Sen kanssa tulisi lämmitellä reilusti ennen varsinaista treeniä ja mieluiten jopa niin, että ori pääsee oikeasti kunnolla irroittelemaan. Muussa tapauksessa se saattaa kieltäytyä tekemästä siltä pyydettyä taivutusta tai laukanvaihtoa. Siinä vaiheessa ratsastaja jo tietääkin ottaa pari reipasta laukkakierrosta, minkä jälkeen Kaali ottaa taas kiltisti avut vastaan ja tekee mitä pyydetään.

Sukulaiset pidennetty sukutaulu

i. Kuu-Luuko
rautiaankimo, 149 cm
KRJ-III, KTK-III, SV-I, 2 Star
VH21-018-0313
ii. Luminietos
rautiaankimo, 147 cm
YLA1, SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, KTK-III, Champion, 3 Star, VSR C
VH18-018-1607
iii. Jotin Nirhauma evm
punarautias, 151 cm
iie. Lumimarja evm
rautiaankimo, 147 cm
ie. Jää-Hyväiset
rautiaankimo, 153 cm
KTK-III, VIR MVA Ch, 2 Star, VSR C
VH18-018-1276
iei. Jäätävä Jätkä evm
mustankimo, 153 cm
iee. Herttakuningatar evm
rautias, 144 cm
e. Varpun Vadelmatähti
punarautias, 159 cm
SV-II, 2 Star, VSR C
VH21-018-0246
ei. Tomera
vaaleanpunarautias, 159 cm
KTK-III
VH20-018-0684
eii. Terho evm
tummanpunarautias, 158 cm
eie. Hilman Tanssi evm
vaaleanpunarautias, 159 cm
ee. Karpalokuu
punarautias, 161 cm
VH20-018-0762
eei. Verikuu evm
tummanpunarautias, 165 cm
eee. Mustikkasuukko evm
punarautias, 160 cm

JälkeläisetKaali on tarjolla 2-polvisille tammoille.

06.01.2025 o. Pöystilän Kummitus SV-I, KV-II VH25-018-0023 e. Kaihon Haamusiirappi

Kilpailutulokset

KRJ-sijoituksia yhteensä 40 kpl, jotka kisattu entisellä omistajalla
26.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 1/30
25.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 3/30
25.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 2/30
22.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 5/40
21.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 2/40
21.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/30
16.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/30
14.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/40
13.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 2/30
11.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/40
10.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 1/30
08.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 5/40
08.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 5/30
07.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 1/40
07.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 3/40
06.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 2/30
05.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 3/30
04.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 5/30
04.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 5/30
02.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 6/40
01.07.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 3/30
29.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 1/30
29.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 1/30
28.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 2/30
28.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/30
27.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 1/30
22.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 3/30
21.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 2/30
20.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 1/50
18.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 2/50
17.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/30
17.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/30
14.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 5/50
14.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 5/30
13.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 7/50
12.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 2/30
12.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 3/50
11.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/30
11.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 4/50
07.05.2023 ~ Kutsu ~ helppo A ~ 3/30
VSR-sijoitukset
koulu 31.10.2025 VSR-Cup helppo A 7/68
koulu 31.05.2025 VSR-Cup helppo A 9/82
rataeste 31.12.2025 VSR-Cup 70 cm 5/33
rataeste 28.02.2025 VSR-Cup 70 cm 1/47
rataeste 31.07.2024 VSR-Cup 70 cm 2/9

Varustekaappi


Kaalin varusteista kiitos Equestrian PRO, OddPixel (OP), Provando Shop (PS) ja Varusteponi (VP).

Ruokinta

päivittäin 4 kg Basic Mix -täysrehua 300 g Essentials-rehua 150 g hampunsiemeniä 5 kg heinää kahdesti päivässä   ▪ päiväheinä tarhassa, iltaheinä karsinassa treeni-/kisapäivänä kisapäivinä ei päiväheinää 1 kg Basic Mix 2 kg Sport Mixiä 70 g lisää hampunsiemeniä

Ruokatarvikkeet ostamme Equestrian PRO:sta (EQP), Stjärnesands Hästeristä (SH) ja Varustekartanosta (VK).

Päiväkirja kuvat saattavat olla viitteellisiä

03.01.2026 - Esteillä pärjäävä kouluhevonen

Sijoituttiin Kaalin kanssa joulukuisessa VSR-Cupissa jälleen esteratsastuksen 70 sentin radalla paremmin kuin koulupuolella! Orihan on kuitenkin kouluhevonen, mutta toisaalta mikäpä siinä. Pääasia että sijoituksia tulee, koska jokaisesta saa yhden lisäpisteen Suomenhevosten laatuarvostelussa. Ja onhan meillä sentään kaksi sijoitusta koululuokistakin, joten ei sentään tarvitse tuomarien ihmetellä, että miksi kouluhevosella on hypitty vain esteitä. Ja tämä sijoitus olikin meidän viimeinen eli viides, koska sen enempää ei pisteitä niistä heru. Nyt onkin siis hyvä hetki ilmoittaa Kaali tammikuun laatuarvosteluun, niin päästään katsomaan miten siellä onnistutaan. Kisaosiosta on siis tiedossa täydet 25 pistettä ja suvusta tulee ymmärtääkseni 22 pistettä, koska emää ei tullut käytettyä missään laatuarvostelussa ja isällä taasen on sentään KRJ-palkinto. Lisäpisteitä voinee kertyä jopa täydet 20 pistettä, kun taas käytös (eli luonne) ja rakennearviointi selviää itse tilaisuuspäivänä. Eli siis palkinto on kyllä satavarmasti plakkarissa ja kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla vähintään kakkonen, mutta ykkönen vaatisi reilusti pisteitä molemmista kahdesta kysymysmerkistä, joten sitä jäädään sitten jännitämään. Meillehän kelpaa kyllä kumpi vain!

02.07.2025 - Kaalin KRJ-tulokset

Ostaessani Kaalin takaisin sen entiseltä omistajalta, oli yksi tarkoitus käyttää ori Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa. Sen emä oli pärjännyt kilpakentillä hyvin ja isä käynyt hakemassa oman palkintonsa, joten enää tarvittiin jälkeläisnäyttöä, jotta ori voitaisiin ilmoittaa tilaisuuteen. Tämä tehtiin kesäkuun viimeinen päivä ja sehän meni oikein hyvin. Suvusta tiedettiinkin jo, että siitä tulee 22 pistettä ja jälkeläisosiosta tuli 21 pistettä, koska sen varsa oli kisauraa ennen käytetty Kouluvarsojen laatuarvostelussa. Me ei Kaalin kanssa oltu osallistuttu niin sanottuihin kissanristiäisiin eli erikoistapahtumiin tai muihin laatuarvosteluihin, lähinnä kantakirjatilaisuus, joka sekin tietty oli tapahtunut edellisen omistajan aikaan. Tämän myötä lisäpisteitä kertyi huimat 3,5 pistettä. Kisaosiostahan ori sai 40 pistettä ja rakenteesta tuomarit antoivat Kaalille kuusi ja seitsemän pistettä eli rakenneosiosta niiden keskiarvo. Yhteensä pisteitä ori keräsi 93 kipaletta ja sillä ansaitsi KRJ-II-palkinnon. Hienoa Kaali!

21.05.2024 - Kaalin Rate My Pony -tulokset

Pää, kaula ja etuosa
54
Runko ja takaosa
54
Jalat ja kaviot
25
Käynti
35
Ravi
79
Laukka
45
Rohkeus
34
Kuuliaisuus
46
Temperamentti
66
Herkkyys
68
Älykkyys
25
Nopeus
49
Kestävyys
50
Ketteryys
62
Hyppytekniikka
59
Kokoamiskyky
96
Voima
22
Ratsastettavuus/ajettavuus
57
Käytös tilaisuudessa
61

20.05.2024 - Kaalin entinen elämä

Pöystilän Kallisto, entisen omistajan Kaaliksi ristimä rautiaankimo ori palasi kotikonnuilleen toukokuun aurinkoisena päivänä, kun Hiivurin Suomenhevoset laittoi lapun luukulla. Entisellä omistajallaan ennalla Kaali oli luvatusti käynyt suomenhevosvarsojen arvostelussa heti elokuussa 2022, kun heinäkuun lopulla ori oli sinne muuttanut. Rakenteesta ori sai 7,2 pistettä ja suvusta tietysti täydet 10, kun molemmat vanhemmat on kisattuja. Käytös rakennearvostelun aikana oli vitosen luokkaa, muuten puoli pistettä parempi. Ratsastuskokeen helppo C -tason luokassa Kaali tuli toiseksi komealla 75,714 % tuloksella! Tästä ori sai kymmenen lisäpistettä ja yhteensä 44,5 pisteellä se nappasi itselleen SV-I-palkinnon!

Joulukuussa 2022 oli seuraava suurempi tapahtuma, kun Kaali vietiin kantakirjatilaisuuteen. Siellä se sai kahdelta tuomarilta 14 pistettä ja toiselta kahdelta 16, joten yhteensä 60 pisteellä se pääsi juuri palkintorajalle ja nappasi itselleen KTK-III-tittelin. Tämän jälkeen ori sai kasvaa ja treenata kouluhevosen hommia, kunnes toukokuussa 2023 alkoi aktiivinen kisarupeama: Alle kolmessa kuukaudessa se saavutti ennan kanssa neljänkymmenen KRJ-sijoituksen rajapyykin! Huhhuh, hikihän tässä tulee jo ajatellessa asiaa. Tämän jälkeen Kaali onkin pitänyt ansaittua kisalomaa ja vain oleillut ilman suurempia kisoja tai tapahtumia.

Ja nyt ori tosiaan muutti takaisin Pöystilään, jossa lähdetään treenamaan KRJ-laatuarvostelua varten. Toki sitä ennen orin pitää saada jälkeläisnäyttöä, koska sitä ennen ei ole syytä ilmoittautua lajilaatuarvosteluun, koska jälkeläisosio on kuitenkin noin kolmannes minimipisteistä. Joten nyt vain tammoja metsästään!