Huomaathan, että Majuri ei ikäänny reaaliaikaisesti, joten merkinnät tai niiden sisältö eivät aina ole realistisesti yhteyksissä toisiinsa. Esimerkiksi 1. päivä syyskuuta 2012 olimme Australiassa NJ-näyttelyissä ja samana päivä osallistuimme myös mätsäreihin, jotka järjestettiin Suomessa. Huom! Pitämällä hiirtä oikeassa reunassa olevan päiväyksen päällä, kursorin alle ilmestyy laatikko, jossa lukee kyseisen merkinnän otsikko.
Majuri asui aikaisemmin Metsälammen Ratsutallilla, jossa orin hoitaja kirjoitti sille omaa päiväkirjaa ja sitä voi lukea täällä.
Yleislaatuarvostelun huhtikuun tilaisuus oli jo reilu kuukausi sitten ja olen edelleen hämilläni. Tiesinhän minä, että Majuri on aivan mahtava hevonen ja ykköspalkinto on satavarma, mutta se että ori oli koko arvostelun paras 115,5 pisteellä (seuraavalla oli 105 pistettä) ja lisäksi se sai parhaat (täydet) tekstipisteet, niin onhan se aika hämmentävää. Mutta tarkemmin ajateltuna täysin ansaittu. Koko pisteytys oli seuraavanlainen: 40 (luonne 20, muut tekstit 20) - 33 (suku 21, varsat 12) - 17,5 (kisat) - 18 (rakenne) - 7 (lisäpisteet).
Majuri olisi jo YLAn jälkeen pitänyt päästä ansaitusti ihan pysyvästi eläkkeelle, mutta sen verran kiusasin sitä vielä, että vein sen eilen VPA:n laatuarvosteluun. Päivä meni hyvin, lopullisia tuloksia joudumme kuitenkin odottamaan vielä jonkun aikaa, joten saan elellä jännityksessä. Tiedän jo nyt, että vanhempien puolelta ei tule pisteen pistettä, koska ne eivät ole kilpailleet VPA:n mukaisissa kilpailuissa. Se tarkoittaa suoraan sitä, että edes muiden osa-alueiden täysillä pisteillä emme tule saamaan ykköspalkintoa. Mutta ei se mitään, jos nyt saisimme edes jonkun palkinnon, niin sekin riittää!
Ilmoitin Majurin tänään Yleislaatuarvostelun tilaisuuteen, koska tajusin vihdoin, että ollaan tehty sen kanssa jo kaikki, mitä kuvitella saattaa. On pyöritty näyttelyissä ympäri maailmaa, kisattu itsemme hajalle useampaankin otteeseen, käyty monissa laatuarvosteluissa ja näiden päälle vielä kaikki kissanristiäiset ym. YLA olisi siis viimeinen etappi meidän uralla. Tämän pähkäilyn jälkeen kallooni iskostui myös ajatus siitä, että Majurihan alkaa olla vanha. Eihän se ihan joka päiväisessä elämässä näy, mutta silloin tällöin siitä vaan huokuu semmoinen.. No, vanhuus! Mikä tarkoittaa sitä, että ennemmin tai myöhemmin se lähtee (tavalla tai toisella) vehreämmille laitumille. Pitäähän minun saada siitä vielä itselleni jälkeläinen, niin rakas otus suokkiherra minulle on.
Pidimme Majurin kanssa pitkän kilpailutauon tai oikeastaan tarkoitus oli lopettaa kilpaileminen kokonaan, koska ori oli jo saavuttanut niissä tarpeeksi. Päätin kuitenkin vaihtelun vuoksi osallistua hieman pienempiin menoihin kuin missä olemme enimmäkseen olleet. Ei nämäkään kyllä mitkään pienet seurakisat olleet, vaan kerran kuukaudessa järjestettävät kilpailut, joihin otetaan rajattomasti osallistujia eli toukokuun Villi-Cupit.
Esteratsastuksesta nappasimme 100 sentin luokasta sinisen ruusukkeen, kun taas 90 sentin luokassa tulimme sijalle kahdeksan. Kouluratsastus on kyllä ollut todella heikkoa nykyään: KN Special -luokassa sijoituimme kuudenneksi 21:stä osallistujasta, kun taas helppo A:ssa olimme sijalla 29 ja osallistujia oli 35. Kenttäratsastuksen aloittelijaluokassa tulimme ensimmäiseksi, johon olen todella tyytyväinen. 80 sentin maastoesteillä olimme sijalla 11 ja valjakkoajon noviisi-luokassa tulimme neljänsiksi.
Majurin aktiivinen kilpailu-ura on aikalailla tullut päätökseen, koska sen kanssa on käyty jo niin Koulurasastusjaoksen kuin Esteratsastusjaoksen laatuarvosteluista ja molemmista saatu ykköspalkinnot, joten ei ole tarvetta enää osallistua niihin uudestaan. Enää orin kanssa osallistutaankin vain tarkoin valittuihin kisoihin ja muutaman vuoden sisällä voi herra jäädä ansaitusti kokonaan kilpailueläkkeelle. En kyllä tiedä mitä mieltä Majuri siitä on, se ei luultavasti kyllä kovin mielellään jää miksikään oloneuvokseksi, joten kaipa sille pitää joitain pikkukisoja kehitellä.
Majurin kilpailisuoritukset ovat kyllä hyvin erikoisia. Enimmäkseenhän sen kanssa ollaan kilpailtu tavallisia rataestekisoja sekä kouluratsastusta, mutta niiden lisäksi myös hieman kenttäratsastusta, maastoesteitä ja valjakkoakin. Näiden lisäksi löytyy kasapäin erikoisempiakin lajeja: lännenratsastus, agility, suunnistus ja matkaratsastus. Kaikista oltaan saatu sijoituksiakin, mutta ainakin lännenratsastus on selkeästi orin heikoin laji. Yksitoista luokkaa takana ja saimme vain yhden sijoituksen ja sekin lännenratsastuksen "kouluratsastuksesta" eli western riding -luokasta. Mutta ei se mitään, eihän Majuri mikään lännenratsu olekaan ja nuo erikoisemmat lajit olivat muutenkin lähinnä uusia kokemuksia ja vaihtelua tavalliseen "esteitä ja koulukiemuroita" -arkeen.
"Tämä sitten olikin meidän viimeinen kilpailupäivä, ainakin siis Esteratsastusjaoksen alaisissa kilpailuissa", juttelin Majurille kuljettaessani sitä takaisin kuljetusautoon. Ori asteli kiltisti ramppia ylös ja oli tyytyväinen, kun pääsi syömään heinää suorituksen jälkeen. Jatkoin vielä puhumista: "Periaatteessa voisimme toki osallistua vielä ensi kuun ERJ-Cupiin, mutta toisaalta siitä ei luultavasti ole mitään hyötyä, vaikka sijoittuisimme siellä. Varsinkin, kun olemme saaneet jo kolme sijoitusta, joten niillä voi jo kehua sinua oikein mainiosti." Rautias suomenhevonen vilkaisi minua lopetettuani puhumisen. "Kyllä kyllä, onhan sinussa muutenkin paljon, mitä kehua", sanoin hymyillen rapsuttaessani hevosen korvantaustaa.
Esteratsastusjaos järjestää kuukausittain laatuarvostelun, jossa hevoset arvostellaan neljän osa-alueen ja parin lisäosion mukaan ja palkitaan, jos hevonen on sen arvoinen. Yhtenä osa-alueena on kilpailumenestys, josta voi saada 40 pistettä, jos hevosella on tarpeeksi sijoituksia. Meillä oli Majurin kanssa nyt maalis-huhtikuussa aikamoinen kisaputki, josta nappasimme jopa 14 sijoitusta ja niiden myötä orin pistesaldo meni jo reilusti yli: Sillä on nyt 63 ERJ:n alaista kilpailusijoitusta. Tämän takia ei ole enää tarvetta kilpailla orin kanssa kyseisen jaoksen kilpailuissa, paitsi enintään ERJ-Cupissa, koska siellä sijoittumisesta saa lisäpisteitä. Aion ilmoittaa Majurin toukokuun laatuarvosteluun ja Cup järjestetään vasta loppukuusta, joten arvostelu tapahtuu mitä luultavimmin ennen kilpailua, joten siellä sijoittuminen olisi myöhäistä.
"Ei mutta hei, mitä minä nyt taas ajattelinkaan! Mehän olemme huhtikuun alkupuolella ja ERJ-Cup järjestetään joka kuukausi kuun lopulla, eli mehän pääsemme hyvin osallistumaan vielä tämän kuun Cupiin. Treenataan sinne oikein hullun lailla ja napataan sieltä sijoitus tai vaikka kaksi ja sitten menemme laatuarvosteluun ensi kuun loppupuolella, missä saadaan sinulle lisäpiste tai pari. No niin, nyt jätän sinut rauhassa syömään heiniäsi ja lähden ajamaan kotiin päin", höpisin ääneen lähes itsekseni, koska tiesin, ettei Majuri ainakaan enää kuunnellut minua. Suljin kuljetusauton luukun, istahdin kuskin paikalle ja lähdin suuret suunnitelmat mielessäni ajamaan kotia kohti.
Luulin viime kertaisen ikäryhmäkilpailun olleen Majurin viimeinen, koska ori täyttäisi sen jälkeen kuusi eikä olisi oikeutettu osallistumaan niihin enää. Mutta finaali on poikkeus, koska sinne saavat osallistua kaikki osakilpailuissa sijoittuneet yksilöt, iästä riippumatta.
Niinpä mekin olimme taas mukana ja ette arvaakaan kuinka kävi: Majuri päätti lopettaa ikäryhmäkiertonsa voittamalla koululuokasta 19 muuta osallistujaa ja nappaamalla komean bannerin itselleen! Kyllä siinä oli hymyssä pitelemistä, kun tuomarit kuuluttivat oman ja hevoseni nimen koululuokan voittajina. Tähän oli oikein mahtavaa lopettaa tämä vuosi ja ikäryhmäkilpailutkin!
Tänään oli minun ja Majurin viimeinen Suomenratsujen järjestämän ikäryhmäkilpailun osallistumisen, koska ihan muutaman päivän päästä ori täyttäisi kuusi vuotta ja ikäryhmät on ainoastaan 4- ja 5-vuotiaille. Tämän takia meidän piti petrata oikein erityisen paljon tähän, jotta voisimme jättää nämä karkelot voittajina.
Kouluosuus menikin oikein mukavasti, sijoituimme kolmanneksi kahdentoista osallistujan luokassa. En ymmärrä, mikä oriin on mennyt, koska jälleen kerran estekokeessa oli viimeisten joukossa - Tällä kertaa toiseksi viimeisenä. Tämä ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Se nimittäin aloitti niin lupaavasti juuri esteiden kanssa: Ensimmäisessä koitoksessa se voitti ja seuraavalla kerralla se tuli toiseksi. Kolmannessa osakokeessa se kyllä tuli viimeiseksi esteillä, mutta finaalissa se taas nappasi sijoituksia.
Mene ja tiedä, mutta sentään rakenteen suhteen olimme parantaneet. Aikaisemmin ori oli aina saanut kolmospalkinnon, nyt se sai kakkosen. Lopputuloksissa ori pääsi jaetulle viidennelle sijalle 19 pisteellä.
Tänään oli hieman erikoisempi päivä, nimittäin muuttopäivä. Olen pitkään ihaillut erästä tallia ja hieman haaveillutkin, että joskus saisin vietyä oman hevoseni sinne. Unelma sai mahdollisuuden, kun näin ilmoituksen, jossa Metsälammen Ratsutalli etsi yksityistä hevosta hieman erilaisemmalla sopimuksella. Hevosen tulisi osallistua tallin tuntitoimintaan ja sille haettaisiin myös hoitaja, mitkä ei välttämättä kuulosta ihan tavalliselta arjelta kisa- ja tulevalle siitoshevoselle. Minä en kuitenkaan pelännyt tällaista sopimusta, koska olisi vain tervetullutta saada joku muu välillä putsaamaan orin karsina tai pesemään se - Varsinkin kun syksykin on tulossa ihan muutamien viikkojen päästä ja Majuri rakastaa kurassa leikkimistä.
Niinpä laitoin heti viestiä, jossa kerroin minusta ja Majurista sekä siitä, ettei ori kilpaile enää niin aktiivisesti kuin ennen, joten emme olisi koko ajan käyttämättömissä kisamatkojen takia. Tallin omistaja Sanna soittikin melkein heti perääni ja kertoi, että olimme todella vahvoilla. Hän aikoi kuitenkin odotella vielä muutaman päivää ja ilmoittaisi, jos päätyisi valitsemaan Majurin tallinsa uudeksi yksityiseksi.
Taisimme Majurin kanssa tehdä tosi hyvän vaikutuksen, koska Sanna soitti jo seuraavana päivänä ja kertoi, että olisimme tervetulleita heille. Olin niin häkeltynyt asiasta, etten saanut ensin sanaakaan suustani, mutta vihdoin sain puhekykyni takaisin ja kiitin omistajaa valinnasta. Juttelimme hetken vielä käytännön järjestelyistä ja sovimme, että tulisimme Majurin kanssa parin viikon päästä.
Ja tässä sitä ollaan, kohta puoliin matkalla Metsälammen Ratsutallilla, jossa olemme vierailleet milloin milläkin maastolla ja aina talli kauniine maastoineen jaksaa ihastuttaa. Vihdoin pääsen nauttimaan niistä ja tallin lämpimästä ilmapiiristä periaatteessa päivittäin. Toivon, että Majuri on edes puoliksi niin innoissaan asiasta kuin minä ja että kaikki muukin menee hyvin.
Olimme osallistuneet Majurin kanssa Virtuaalisten Suomenratsujen järjestämään laatuarvostelutilaisuuteen syyskuussa 2013, jolloin ori sai palkinnoksi kakkosen. Mehän emme halua tyytyä kakkospalkintoon, jos pienellä vaivannäöllä on mahdollista saada ykkönen, joten ahkeroimme Majurin kanssa niin käytöksen, kisojen ja hieman rakenteenkin kanssa melkein vuoden verran. Ja työ tuotti tulosta: Kesäkuun 2014 tilaisuudessa ori nappasi SLA-I*-palkinnon ja voi että sitä onnen määrää, kun tuomari onnitteli meitä henkilökohtaisesti tilaisuuden ainoasta häikäisen erinomaisesta palkinnosta!
Palasimme jälleen Virtuaalisten Suomenratsujen ikäryhmäkilpailusta, jossa saimme tuulettaa ja olla myös todella pettyneitä. Huonot uutiset ensimmäisenä: Estekoe meni ihan puihin. En tiedä mikä Majurille tuli, mutta oriherra päätti kieltäytyä! Voin laskea yhden käden sormin ne kerrat, kun ori on viimeisen kahden vuoden aikana kisasuorituksessa kieltäytynyt esteellä. Ja nyt se päätti tehdä sen kaksi kertaa! No, tämähän luonnollisesti toi meille viimeisen sijan estekokeessa, joten se siitä kokonaiskisan voitosta tai edes sijoituksesta.
Koulukokeessakaan Majuri ei ollut lähellekään parhaimmillaan, koska olimme yhdeksänsiä 15 osallistujan kokeessa. Mutta tuuletuksen aiheena oli rakennearvostelu, koska Majuri on kehittynyt viime kerrasta niin paljon, että se sai I-palkinnon! Voi että, kun olin ylpeä miun pikku mussukasta, kun tulokset julkaistiin.
Vuoden 2014 VSR-ikäryhmäkilpailut alkoivat todella huonosti Majurin kanssa. Askellajikokeessa ori tuli sijalle kymmenen ja 50 senttimetrin esteluokassa sijamme oli 16, yhteensä osallistujia oli 22. Rakenne ei ole parantunut, vaikka ori on selkeästi kehittynyt lisää, vaan palkinnoksi tuli taas kolmonen. Kokonaistuloksissa päädyimme jaetulla 18. sijalle 12 pisteellä.
Jokaisesta ikäryhmäkilpailusta, jotka Virtuaaliset Suomenratsut järjestävät, viisi lupaavinta este- ja kouluhevosta pääsevät finaaliin titteleistä. Majuri pääsi tähän karkeloon mukaan ja sijoittui kouluratsastuksessa kuudenneksi 20 osallistujan luokassa. Esteluokassa ori näytti taas hyppytaitonsa suorittaen luokan kolmesti. Ensimmäisestä suorituksesta ori päätyi sijalle neljä, toisesta suorituksesta komeasti toiselle sijalle ja kolmannella suorituksella ori oli jo selvästi uupunut ja päätyikin sijalle 15.
Tänään vierailimme Erkinheimoissa, jossa ohjelmassa oli reipahkoa ravailua ja kevyttä kävelyä joulumaaston tunnelmissa. Olin laittanut itselleni tonttulakin ratsastuskypäräni päälle ja hankkinut Majurillekin asianmukaiset koristukset: valkoiset poronsarvet korviin ja puna-valkoisen turpahihnaan pehmikkeen, jossa oli kilisevät kulkuset. Korvansuojat eivät liiemmin häirinneet oria, mutta kulkusten kilinä vaivasi sitä jonkun aikaa, mutta kaipa se tottui niihin, kun kevyt maastoilu sujui jo ongelmitta.
Meidän lisäksi mukana olivat mmilja ja hänen suokkiorinsa Eetu, lewitzer-tamma Sikke omistajansa Sofian kanssa sekä tietenkin itse maaston vetäjä Oresama oman suokkitammansa Nellan kanssa. Reissu meni oikein rattoisasti: Erkinheimojen maastot oli todella talviset eikä korkeakaan hanki näyttänyt paljon haittaavan ratsujen menoa, vaikka useaan otteeseen hidastimme ihan varmuuden vuoksi ravista käyntiin.
Maaston jälkeen siistin Majurin ja laitoin sen sille varattuun tarhaan loimen kanssa. Oresama tarjosi lämmintä glögiä ja vastapaistettuja pipareita, joita popsin muiden osallistujien kanssa mahan täydeltä ennen kuin meidän oli aika lähteä.
Virtuaaliset Suomenratsut järjestivät tuttuun tapaan ikäryhmäkilpailun neli- ja viisivuotiaille suomenhevosille, mihin me Majurin kanssa tietysti osallistuimme - jälleen kerran. Liekö joulukiireet vieneet ajan tai kiinnostuksen muilta, koska edellisillä kerroilla nelivuotiaita osallistujia oli kymmenestä viiteentoista ja nyt niitä oli ainoastaan viisi. Voisi toki olettaa, että osa olisi vain täyttänyt jo vuosia ja siirtynyt viisivuotiaiden ryhmään, mutta ei - Niitä oli ainoastaan kolme.
Mutta niin tai näin, askellajikokeessa sijoituimme kolmanneksi ja esteillä Majuri jäi viimeiseksi. Olemme kilpailleet jopa 80 sentin luokissa, mutta jostain ihmeen syystä ori päätti tänään vain rynniä nelikymppisten esteiden läpi hyppäämisen sijaan. Tiedä sitten ajatteliko se esteiden olevan niin naurettavan matalia, ettei niitä kannata edes vaivautua hyppäämään. Rakenne ei luonnollisestikaan ole kovinkaan kummoisesti muuttunut viime kerrasta, joten sieltä tuli tuttu kolmospalkinto. Kokonaiskilpailussa jäimme jaetulle neljännelle sijalle.
Tänään osallistuimme taas Majurin kanssa Virtuaalisten Suomenratsujen järjestämään ikäryhmäkilpailuun. Jälleen kerran askellajikoe meni ihan penkin alle, viimeksi se oli viimeinen kymmenen hevosen joukosta ja nyt se oli toiseksi viimeinen, kun osallistujia oli yhteensä viisitoista. Esteet on selkeästi enemmän Majurin mieleen, koska viimeksi se voitti estekokeen ja nyt se tuli komeasti toiseksi. Rakennearvostelusta tuli taas kolmospalkinto ja yhteensä pisteitä kertyi 18, joilla Majuri tuli kokonaiskilpailun jaetulle kuudennelle sijalle.
"piip-piip-piip-piip", herätyskello sanoi, kunnes painoin sen sammuksiin. Ensimmäinen tunteeni oli armoton väsymys, koska en taaskaan saanut unta kunnolla. Seuraava tunne oli suuri harmitus, koska en tajunnut majoittua Metsälammen tiloihin edeltävänä päivänä. Tämän takia jouduinkin heräämään jo puoli viideltä, kun normaalisti nousisin rauhallisesti kuuden aikoihin. 'Tehty mikä tehty, eiköhän tämä tästä', ajattelin pukiessani vaatteita päälle.
Pikaisen aamupalan jälkeen menin tallille, jaoin hevosille niiden aamiaiset ja menin itse torkkumaan satulahuoneen nojatuoliin. Laitoin puhelimeni herättämään minut kuudelta, suljin silmät ja välittömästi puhelin soitti herätysääntään. "Eäääh, joko se on kuusi", mumisin ääneen sammuttaen metelin. Kävelin Majurin karsinalle, jossa ori jo odotti minua. "No niin miekkonen, lähdetään sitten ajelulle", sanoin hevoselle laittaessani sille riimua päähän. Rautias hevonen hirnahti ja pukkasi minua pehmeästi. "Hienoa, että edes toinen meistä on pirteänä."
Saavuimme Metsälammen pihaan noin varttia vaille seitsemän ja huomasin, että paikalla oli jo muitakin osallistujia. Taluttaessani Majuria ulos trailerista tuli tallin omistaja Sanna tervehtimään meitä: "Todella kiva, kun pääsitte tulemaan!" "Niin on, vaikka tänään ei kyllä ollut yhtään aamuvirkku olo", vastasin naurahtaen, "Mutta Majuri on ollut minunkin puolesta pirteä kuin peipponen." Sanna nauroi ja jatkoi matkaa toivottaen seuraavaan saapujan tervetulleeksi.
Lähdimme seitsemältä matkaan, jonka aikana pääsimme näkemään melkein kaikki Metsiksen naapuritallit. Ensimmäisenä saavuimme Kaarrossade-nimisen tallin edustalle, missä siirryimme huomattavasti pienemmälle tielle kohti seuraavaa tallia, Glass Horsea. Saavuimme taas isommalle tielle, ohitimme Ravenin tallin ja käännyimme pian taas pienelle polulle. Sanna kertoi, että oikealle jäävän metsän takana on vielä yksi naapuritalli, Viherpolku.
Maastoilu päättyi harjun kiertämiseen kellon mukaisesti Harjulenkkiä pitkin, mistä loppumatka kulki tietenkin Rantatietä myöten. Metsälampi oli todella upean näköinen aamuauringon heijastuen veden rauhalliselta pinnalta. Kun saavuimme tallille, nousimme hevostemme selästä pois ja hoidimme ne kukin minnekin: Tallin omat hevoset menivät kaikki tarhoihinsa, kun taas ulkopuoliset ratsut sidottiin harjauspuomiin odottamaan kotiinlähtöä. Kävimme nauttimassa lämpimät kupit kaakaota ja kahvia, kunnes oli aika lähteä kotiin.
Majuri osallistui Virtuaalisten Suomenratsujen järjestämään ikäryhmäkilpailuun, nelivuotiaiden ryhmään. Kilpailuun kuuluu askellajikoe, jossa Majuri tuli viimeiseksi 10 osallistujan ryhmässä. Estekokeessa hypättiin 50 sentin esteitä ja tässä ori näytti, mistä estesuokki on tehty ja nappasi ykkössijan! Kolmas osakoe oli rakennearvostelu, josta Majuri sai kolmospalkinnon. Koulukokeen sijoituksesta ori sai kolme pistettä, estekokeen voitosta täydet kymmenen pistettä ja rakennearvostelun kolmospalkinnosta annetaan kuusi pistettä, eli yhteensä Majuri sai 19 pistettä. Tällä pistemäärällä ori sijoittui kokonaiskilpailussa neljänneksi. Estekokeen voitosta ori sai automaattisen pääsyn vuoden lopussa järjestettävään finaaliin, jossa selvitetään vuoden parhaat hevoset laji- ja ikäkohtaisesti.
Sain vihdoin ja viimein kirjoitettua kirjeen Majurin vanhempien omistajille, missä kerron mitä kaikkea minun ja Majurin elämään on mahtunut. Kun kirjoitin tämän paperille, aloin itkemään, koska tajusin että siitä on aika tarkalleen neljä vuotta, kun näin pienen ja pitkäjalkaisen ruunikon varsan makaamassa emänsä vierellä. Muistan, etten edes nähnyt oria kunnolla ensimmäisellä kerralla, mutta se silti sai sydämeni jyskyttämään kuin viimeistä päivää. Jouduin lopulta myttäämään aloittamani kirjeen, koska se kastui sieltä täältä suolaisiin pisaroihin. Halusin toki näyttää tunteeni kirjeessä, mutta en ihan noin kirjaimellisesti.
"Olemme kilpailleet ahkerasti ja Majuri on edennyt todella hienosti ylöspäin. Kouluratsastuksessa kilpailemme jo helppo A -tasolla ja meillä on monta kymmentä ruusuketta ja muuta palkintoa kaapissa. Viime kuun KRJ-Cupissa sijoituimme molemmassa luokassa, mikä oli aivan mieletön saavutus! Olen keskittynyt hieman enemmän kouluratsastukseen, joten esteillä hyppäämme vielä 60 sentin luokkia eikä sijoituksiakaan ole kovin montaa. Mutta jatkossa alan treenaamaan enemmän esteitä ja voimmekin aloittaa 70 sentin harjoituksia, kisoihinkin varmaan osallistumme piakkoin.
En ole halunnut tylsistyttää Majuria (tai itseänikään) harjoittelemalla vain koulua ja esteitä, joten olemme kokeilleet myös muita lajeja. Kolmivuotiaana Majuri pääsi kokeilemaan valjakkoa, koska eräs tuttuni ehdotti sitä. Enkä nähnyt mitään syytä miksi sitä ei voisi kokeilla ja ihan hyvin se menikin. Ori oppi kärryille helposti ja tykkäsi vetää niitä, mutta kilpakentille siitä ei varsinaisesti ollut. Olen silti silloin tällöin osallistunut sen kanssa niihin ja nyt kuun lopussa olisi taas muutamat luokat. En odota menestystä, vaihtelua ainoastaan ja tuohan valjakkoajo hyvää harjoittelua myös kouluratsastukseen.
Valjakon lisäksi osallistuimme myös agilityyn, josta Majuri ei kyllä pitänyt yhtään. Maastoesteetkään ei ole sen mieleen, koska monet esteet muistuttavat liikaa tukkeja, joita ori jostain ihmeen syystä pelkää. Olemme onneksi kuitenkin edistyneet valmentajan kanssa tässä ongelmassa ja uskon, että ori vielä pääsee ylitse pelostaan. Kenttäkisoihinkin olemme osallistuneet ja sijoittuneet ihan kivasti niissä, vaikka välillä sielläkin tukkipelko pääsee ottamaan parhaat orista irti.
Kilpailujen lisäksi olemme käyneet myös näyttelyissä ja ori on ansainnut komeita palkintoja ja muotovalio-tittelinkin. Olimme kantakirjatilaisuudessa viime maaliskuussa ja Majuri sai sieltä kolmospalkinnon. Jo varsasta asti ori näytti lahjoja, koska se sai Suomenratsujen varsa-arvioinnista ensimmäisen palkinnon (täysillä sukupisteillä tietenkin!) ja estevarsojen laatuarvostelusta kakkospalkinnon.
Nyt kun Majuri on osoittanut olevansa monipuolisesti varsin hieno herra, olen harkinnut tarjota sitä jalostukseen. Sehän nimittäin alkaa muuten olla jo valmis ainakin muutamaan laatuarvosteluun ja ainoa mikä puuttuu, on jälkeläisnäyttö. Kysynkin siis suoraan, onko teistä kummallakaan kiinnostusta käyttää Majuria jalostuksessa?
Pahoittelut, etten ole ottanut yhteyttä aikaisemmin ja siksi tästä viestistäkin tuli niin pitkä. Onhan neljä vuotta kuitenkin pitkä aika ja silloin on tapahtunut kaikenlaista. Ja jatkossakin tulee tapahtumaan vaikka mitä, esteillä pitää treenata ja laatuarvosteluihin osallistua."
Tänään oli kuukauden merkittävin, suurin ja siten myös vaikein kouluratsastustapahtuma eli KRJ-Cup. Olemme kilpailleet jo muutamissa helppo A -tason luokassa, mutta tiesin että meidän on silti parempi osallistua helppo C- ja helppo B -luokkiin. Koko päivä on sujunut niin mallikkaasti aamuheräämisestä alkaen, joten matkasin kisapaikalle luottavaisin mielin. Otin Majurin ulos trailerista ja kävelytin sitä hetken aikaa itse, kunnes annoin sen ohjat avustajalleni Leeville: "Menen ilmoittautumaan, te voisitte vaikka käydä tuolla varjossa kävelemässä vähän lisää, Majuri vaikuttaa hieman levottomalta."
Kävin ilmoittautumassa ja sain kisanumeroni, joka oli 372. Huokaisin syvään. 'Kyllä tämä tästä, ihan tavalliset kilpailut nämä vain ovat', mietin mielessäni, 'Majuri on loistavassa kunnossa, lisätyt askeleet menee vaikka takaperin ja takaosakäännöskin sujuu jo melkein virheettä. Kumpaakaan näistä ei toki esitetä meidän luokissa, mutta kuitenkin.' Kävelin takaisin hevoseni luokse ja jäin ihastelemaan komeaa rautiasta oria. "On se vaan niin hieno", sanoin Leeville ja taputin Majurin kaulaa, "Niin, sinä juuri", puhuin hellästi hevoselleni. Ori hörähti pehmeästi ja hamuili hihaani. Rapsutin sen otsaa ja annoin sille porkkanan palan taskustani.
Suoritukset meni niin hyvin, ettei ole tosikaan! Iänikuinen "hevoseni luki ajatuksiani" oli oikeasti paikallaan, varsinkin ensimmäisessä luokassa. Olin ihan täpinöissä helppo C -luokan jälkeen, joten oli hyvä että osallistujamäärä oli aivan älyttömän suurin: Yli kaksi sataa osallistujaa, kaksisataa! Monet toki ratsasti samanaikaisesti, koska siinähän menisi ikä ja terveys, jos kaikki osallistujat jokaisesta kahdeksasta luokasta tekisi oman suorituksensa eri aikaan. Osallistujia oli silti niin paljon ja lisäksi helppo B -luokassa osallistuisin viimeisten joukossa, joten minulle jäi hyvin aikaa rauhoittui ja keskittyä tulevaan koitokseen.
Me sijoituttiin, me sijoituttiin molemmisa luokissa! Me sijoituimme kahdessa KRJ-Cupin luokassa samassa kilpailussa! Olin pyörtyä, kun sain tietää helppo C -luokan tulokset ja helppo B -tulosten kanssa jouduin oikeasti istumaan alas, koska muuten olisin kupsahtanut maahan.
Osallistuimme tänään Majurin kanssa ensimmäistä kertaa kenttäratsastuskilpailuihin. Järjestäjänä toimi Virtuaaliset Suomenratsut ja luokka oli tietenkin aloittelijaluokka, jonka tasot on koulussa helppo C, rataesteillä 60 senttimetriä ja maastoesteillä 50 senttiä. Kilpailu oli tavalliseen tapaan avoinna ainoastaan suomenhevosille ja meidän luokassa olikin vain kaksi osallistujaa, me olimme siis se toinen ratsukko. Vastustajamme oli aivan upea hopeanmusta tamma, siis voi mieletön sitä väriä! Olen aina rakastanut erikoisia värejä, mutta silti jostain syystä en itse omista sellaista. Majuri on rautias, Kasperi musta, Rokki mustankirjava ja erikoisin väri on Rustin nokinen ruunivoikkous. Minulla ei ole hopeaväristä hevosta, ei tuplavoikkoa, ei edes jotain erikoisen kirjavaa yksilöä, kun Rokkikin on suoraan sanottuna tylsä tobiano. Tietenkin rakastan jokaista hevostani sydämeni pohjasta ja värillä ei ole mitään merkitystä, mutta olisihan se silti kiva omistaa joku kiva tiikerinkirjava perlino tai vaikka joku erikoinen päistärikkö.
Mutta niin, minun piti kertoa ensimmäisestä kenttäkisastamme. Kouluosuus meni hienosti, ei yhtäkään mokaa ja Majuri totteli niin hienosti. Rataesteillä tuli yksi pudotus, minkä jälkeen Majurilta meni tasapaino ja melkein kaaduimme. Ori kuitenkin sai itsensä avullani takaisin tasapainoon ja pääsimme jatkamaan vauhdilla rataa eteenpäin. Kaksi osaa takana ja molemmat meni mainiosti. Vaativin osuus oli edessä, eli maastoesteet. Suurin osa on esteitä siinä missä muutkin, mutta hevosellani on edelleen ongelmia tukkien kanssa. 'Nyt lopetat sen ajattelun', moitin itseäni. Aivan älytöntä lähteä suorittamaan mitään, jos ajatukset pyörii vain epäonnistumisessa.
Lähdimme vauhdilla matkaan ja ensimmäinen este näkyi jo. Se oli yksinkertainen ristikko kapeista oksista, joten Majuri hyppäsi sen komeasti yli. Siirryimme sen jälkeen kapealle polulle, joka johti pienelle purolle. Vesiesteet on hevoseni mieleen, joten se laukkasi estettä kohti innokkaasti ja hyppäsi sen yli todella ilmavasti. Edessä oli tiukka mutka vasemmalle, joten jouduin hiljentamaan Majurin vauhtia. Ori ei olisi halunnut hidastaa, se oli niin innoissaan edelleen edeltävästä esteestä, joten sain tehdä oikein kunnolla töitä, jotta hevonen rauhoittui. Pääsimme kuitenkin rauhallisesti mutkan ohi ja komensin hevoseni takaisn laukkaan.
Neljä estettä lisää hypätty eikä yksikään ollut tukki tai edes tukkimainen, joten mitään ongelmia ei oikeastaan ollut. Toiseksi viimeinen este oli risueste, joka ei ollut kovin korkea. Yleensä Majuri hyppää kaikki matalat esteet reilulla ilmavaralla, mutta tämä ainoa este, johon siitä olisi oikeasti syytä, se hyppäsi niukin naukin ohi. Risut vaan repi sen ryntäitä, kun ori melkein kirjaimellisesti vain puski esteen läpi.
Viimeisenä esteenä oli banketti, jossa Majurin täytyi ensin hypätä penkereen päälle ja lopuksi sieltä alas. Patistin orin penkereen päälle ja se hyppäsi sinne reippaasti. Edessä häämötti pieni tukki, mutta en antanut sen häiritä itseäni. Tiesin, että jos alkaisin itse hermoilla, hermostuisi hevoseni kahta kauheammin. Toputin Majuria eteenpäin ja se totteli hyvin, mutta teki täyden stopin tukin edessä. En tietenkään tajunnut varautua tähän, vaan löin pääni hevoseni kaulaan. Olin hieman tokkurassa, mutta tokenin pian ja tein päätöksen: Kiertäisimme esteen tällä kertaa suosiolla, koska tiesin hevoseni kieltäytyvän uudestaan. Jatkoimme pari metriä eteenpäin, laskeuduimme penkereeltä alas ja patistin hevoseni antamaan itsestään kaikki loput mehut viimeisellä suoralla ennen maalia.
Kuulin, että vastustajamme maastoesteosuus meni täydellisesti. Tamma oli ylittänyt kaikki esteet kuuliaisesti ja oli ollut todella nopea myös. Mutta he pudottivat kaksi estettä rataesteillä ja tekivät jonkun virheen myös kouluratsastuksessa, joten me voitimme Majurin kanssa heidät. Olin niin iloinen, etten jaksanut edes harmitella hevoseni tukkipelkoa. Palkintojen jaon jälkeen kuitenkin päätin, että nyt tekisimme todella paljon töitä, jotta pääsemme ylittämään tukkeja. Pidin itse ja olin varma, että Majurikin nautti maastoesteiden hyppäämisestä, joten orin todellakin piti tottua tukkeihin.
Nousimme ratsaille Niilamon tallipihalla puolilta päivin ja lähdimme jonossa kävelemään Vuohirinteen polkua pitkin. Minun ja Majurin paikka oli neljäntenä jonossa ja edessämme kulkevalla ratsukolla oli hieman hankaluuksia. Ratsastaja maanitteli hevostaan, joka kuulemani mukaan tekee tämän tempun joka kerta: Kalle-ruuna ei yksinkertaisesti vain halua poistua tallipihalta. En ihmettelisi yhtään, jos tällä kertaa menisi vielä pidempään, koska olettaisin tämän olevan heillekin outo ympäristö. "Tiesin, että tässä käy näin, joten menkää te vain edeltä. Sovittiin aikaisemmin Tinjan kanssa, että me jäädään viimeiseksi, jos Kalle ei suostu lähtemään", Noka sanoi minulle ja takanamme odottavalle Piaffelle. "Selvä homma", sanoimme toisen ratsastajan kanssa ja ohitimme kamalan korkean ratsukon. Majuri on vain 151 senttiä korkea, joten 170 senttinen puoliverinen näytti jättiläiseltä minun silmissäni.
Kuljimme rauhallisessa käynnissä hetken aikaa, kunnes retken vetäjä Tinja pysähtyi komean voikkonsa kanssa katsomaan taakseen. "Kalle näköjään huomasi, että tulee tylsää seisoskella yksin tallipihalla, joten voimme jatkaa pian matkaa", Tinja sanoi hymyillen huomattuaan, että Noka saavutti ruunansa kanssa meitä. Majuri keksi yhtäkkiä, että sen on ihan pakko päästä lähemmäksi ryhmämme ainoaa tammaa, joten se lähti kävelemään eteenpäin. "Hei, mitäs sie meinaat", sanoin hevoselleni ääneen kiristäessäni ohjia refleksin omaisesti. Ori pysähtyi välittömästi ja yritti venytellä vielä kaulaansa, että pääsisi vielä vähän lähemmäksi Saima-nimistä tammaa. Suokkitamma taisi huomata Majurin yrityksen ja hörähti lohduttavasti sille.
Kun siirryimme ylittämään jäätä kohti Pirttikalliota, saimme nostaa ravin. Kuljimme edelleen Majurin kanssa kolmantena ja molemmat ratsukot meidän edessä nosti nätisti ravin. Majuri oli kai jäänyt edelleen edessään olevan tamman lumoihin eikä reagoinut mitenkään apuihin. Lopulta se joko tunsi hieman tiukemman pohjeen painalluksen tai huomasi, että tamma sen edessä meni kauemmaksi koko ajan ja nosti vihdoin ravin itsekin. Meidän takana tuleva puoliveriori Doy oli kai sitä mieltä, että olimme kulkeneet jo tarpeeksi kauan hitaassa tahdissa, koska kuulin hevosen laukka-askelten lähestyvän meitä. Piaffe sai kuitenkin hevosensa rauhoiteltua takaisin raviin ja pidentämään välimatkaamme.
Evästauko sujui jutustellen, kerroimme erilaisia tapauksia mitä meille on hevostemme kanssa käynyt. Siivosimme jälkemme ja aloimme nousta takaisin ratsaille, kun kahdellekin ratsukolle tuli pieniä ongelmia. Retkemme vetäjän ratsu Pautsu rupesi irvistelemään, kun Tinja oli nousemassa selkään. Eipä tuosta paljon ongelmia kyllä varsinaisesti tullut, ratsastaja jätti vain huomiotta ruunan naaman vääntelyt ja nousi reippaasti selkään. Enemmän ongelmia olikin tällä toisella tapauksella, Doy ei nimittäin ollut yhtään kiinnostunut ottamaan Piaffea takaisin selkäänsä. Tämän lisäksi ratsastajan jalkakin lipesi jotenkin ihan oudosti eikä hän päässyt ponnistamaan hevosensa selkään ja tästähän ori hermostui entistä enemmän.ostui. Onneksi lyllis ei ollut vielä noussut oman hevosensa selkään ja pääsi nappaamaan Doyn ohjaimista tiukemmin kiinni eikä puoliverinen päässyt jatkamaan temppuiluaan. Piaffe sai jalkansa irti ja pääsi ponnistamaan edelleen vastaanhangoittelevan hevosen selkään.
Reissu jatkui reippaasti loppupuoliskon, laukkasimme useampaan otteeseen pitkillä suorilla ja kerran lumihangessa, joka ylettyi hevosia melkein polviin. Kolmella yli 160 senttisellä ratsukolla ei ollut hankilaukassa mitään ongelmaa, mutta minun Majurilla ja lylliksen 152 senttisellä Saimalla oli hieman raskaampaa laukata hangessa. Molemmat suomenhevoset puuskuttivat melkein samaan tahtiin koko hangen matkan, mutta pärjäsivät silti todella hyvin.
Kello oli noin puoli kolme, kun saavuimme takaisin Niilamon tallipihalle. Kaikki hevoset oli enemmän tai vähemmän hikisiä ja suurin osa puuskutti edelleen jonkun verran, vaikka kävelimmekin aika pitkän matkaa ennen tallille tuloa. Varsinkin Majuri oli ihan märkä ja puhisi kovaan ääneen. Nousin ratsailta, löysäsin satulavyötä ja taputin orin vaahtoista kaulaa. "Hyvä poika, siehän menit tosi reippaasti", kehuin hevostani taluttaessani sen harjauspuomille hoidettavaksi ennen kuin lähtisimme kotia kohti.
Kävimme juuri vähän aikaa sitten Metsälammella maastoilemassa, jolloin ihastuin tallin lähellä olevaan harjuun. Harmikseni reissumme ei silloin vienyt sinne ja sainkin ajatuksen, että voisimme tulla Majurin kanssa joskus ihan kahdestaan käymään tallilla tutustumaan harjun maisemiin. En kuitenkaan kerennyt varsinaisesti varaamaan yksityiskäyntiä tallille, kun omistaja ystävällisesti ilmoitti itse, että heillä olisi uusi maastoreissu tiedossa ja silloin voisimme pyörähtää myös harjulla.
Kun kello tuli viisi, oli kaikki kaksitoista ratsukkoa valmiina lähtöön Sinten johdolla. Lähdimme tällä kertaa toiseen suuntaan kuin viimeksi, mutta emme kuitenkaan ihan tarkalleen samaa tietä. Ratsastimme käynnissä päätallin ja pikkutallin välistä ja lähdimme kiertämään Rantatietä vastapäivään. Käännyimme melkein heti pienemmälle polulle, Oikopolulle, jota pitkin kävelimme edelleen rauhallisesti isolle tielle. Nostimme ravin isolla tiellä, joka oli ihan sulanut. Reunoilta se oli jopa ihan mutainen, joten ravasimme hieman keskemmällä pitäen korvat tarkkana mahdollisten autojen ja muiden mahdollisten kulkijoiden varalta.
Käännyimme isolta tieltä takaisin pienemmälle polulle, jonka nimeä en kuullut, mutta tiesin sen vievän takaisin Rantatielle. Hidastimme polulla reippaaseen käyntiin, koska se ei ollut ravauskunnossa, ei sinne päinkään. Rantatiellä käännyimme oikealle ja samantien Harjunlenkille, jossa saatoimme nostaa hetkeksi laukankin. Majuri laukkasi innoissaan jonon keskivaiheilla, pari kertaa turhankin reippaasti ja yritti päästä edellä olevan ohitse. Sain kuitenkin toppuuteltua orin rauhallisempaan laukkaan emmekä joutuneet liian lähelle edellä kulkevaa ratsukkoa.
Päätimme pitää pienen hengähdystauon harjun huipulla, jotta saimme ihastella maisemia. Metsälammen puoleinen huippu oli niin puinen, ettei lampea edes näkynyt kuin sieltä täältä pieniä kaistaleita. Se oli hieman harmillista, koska lampi olisi näyttänyt todella upealta tällaisena aurinkoisena päivänä. Mutta muiden suuntien maisematkin olivat varsin hienoja, metsikköä, niittyjä ja pellon kaltaisia aukeita joka puolella.
Kun olimme hetken jutelleet maisemien kauneudesta, jatkoimme matkaamme alas harjulta Rajapolulle. Oikaisimme nimettömän plun kautta Harjupolulle ja siitä menimme laukkaamaan niitylle. Niitty oli juuri sopiva pienellä kisallekin, joten asetuimme kaikki Sinteä lukuunottamatta "starttiviivalle". Sinte laski kolmeen ja kymmenen innostunutta ratsukkoa lähti laukaten matkaan. Emme olleet Majurin kanssa lähelläkään voittajakolmikkoa, mutta emme myöskään viimeisten joukossa, kun ylitimme maaliviivaksi sovitun ojan. Majuri ei olisi malttanut hidastaa ojan jälkeen, mutta muutaman raviaskeleen jälkeen se kuitenkin totteli ja pysähtyi käynnin kautta.
Siirryimme laukkakisan jälkeen Niittypolulle, sitä pitkin isolle tielle, jota pitkin ravasimme rauhalliseen tahtiin laukkapellolle. Pysähdyimme tallille vievälle tielle, jossa Sinte kertoi että ison tien toisella puolen on laukkapelto ja sinne saisi mennä laukkaamaan omaan tahtiin, jos joku haluaa. Muutama ratsukko oli kiinnostunut siitä ja Sinte lähti heidän mukaansa. Itse en kuulunut tähän joukkoon, vaan kiitin Sinteä reissusta muiden lopettavien ratsastajien kanssa. Minä ja viisi muuta ratsastajaa nousimme ratsuimme selästä, talutimme hevosemme tallille hoidettavaksi ja sen jälkeen matkasimme kukin omaan tahtiin takaisin kotiin.
Lähdimme hieman yli viisi Metsälammen Ratsutallin pihasti isoa tietä kohti. Kävelimme rauhallisesti vielä jonkun matkaa isoa tietä pitkin, jotta hevoset lämpenivät ja tiekin oli hieman liukas sieltä täältä. Kiristimme tahtia, mutta emme nostaneet laukkaa, koska vetäjä eikä varmasti kukaan osallistujakaan halunnut ottaa riskiä ja rikkoa hevostaan liukkaalla tiellä. Näimme edessämme pienen joen ja sen yli kulkevan sillan, mutta harmikseni reittimme ei kulkenut sinne, vaan käännyimme oikealla olevalle polulle. Polku toisaalta kulki aika läheltä jokea ja kuulimmekin sieltä oikein keväistä solinaa, kun vesi puroili hataran jää- ja lumikerroksen alla.
Kuljimme kapeaa polkua todella pitkään ja pääsimme jo ravaamaan sekä laukkaamaankin sen varrella. Majurilla ei ollut kiire minnekään ja itsekin näytin meidän hieman rauhallisemmasta temmosta. Olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa kulkemaan tälle polulle, mutta eräällä osallistujalla oli hieman vauhdikkaampi ratsu allaan, joten meidänkin täytyi hieman nostaa tahtia, jotta emme jäisi ihan hännille ja odotuttaisi muita.
Siirryimme kolmannessa risteyksessä toiselle polulle, joka johti meidät melkein heti hieman isommalle tielle. Tämä tie kulki komean harjun vierestä ja mietiskelin kuinka kiva olisi vierailla sielläkin Majurin kanssa. "Ehkäpä meidän pitää tulla joskus ihan kahdestaan täällä käymään, voisin uskoa että pientä maksua vastaan saisimme käyttää näitä maastoja", juttelin hevoselleni. Majuri pyöritteli korviaan kuunnellessani minua ja ympärillään kuuluvia luonnon ääniä ja saatoin vain naurahtaa, niin hassulta se näytti.
Oikaisimme pienen metsikön läpi toiselle tielle, joka kulki tallin nimeä kantavan vesistön ympäri. Tai oikeastaan talli varmaankin sai nimensä lammen nimestä. Metsälampi oli todella kaunis, keskellä oli vielä reilusti jäätä ja lumikerroskin sen päällä, kun taas rannat oli jo sulaneet useamman metrinkin verran. Aurinko hohti kauniisti tummassa vedessä.
Ohitimme rantasaunan, sen jälkeen vasemmalla puolella oli laituri ja samalla puolella kuin sauna oli seuraavaksi pikkutalli - Näin vetäjä kertoi edessäni. Pikkutallin jälkeen ohitimme oikealla olevan talon ja päätallin edustalla nousimme satulaista. Taputtelin vielä kertaalleen Majurin hieman märkää kaulaa. "Emmehän me edes laukanneet paljon ja muutenkin tahti oli aika hidasta, niin miksi sie olet näin märkä", ihmettelin ääneen hevoselleni. "Se on tuo kevätaurinko", maaston vetäjä Sinte sanoi. "Niinpä, sehän se", sanoin hymyillen ja kiitin maastoreissusta. Sanoin hänelle lopuksi, että haluaisin kysyä häneltä erästä asiaa, kunhan hän kerkeää. Sovimme, että odottelen meidän trailerin luona, koska hänellä ei menisi varttia pidempään lopettelussa. Niinpä siirryin hoitamaan ratsuni kuntoon ja odotin innolla pääsisimmeki tulemaan tänne uudestaan.
Maaston vetäjän kommentit:
Majuri näytti nauttivan keväisestä säästä lenkillä. Harmihan se tietysti oli, ettei päästy menemään sen kovempaa liukkaan ja kovan pohjan takia. No, lähempänä kesää päästään vähän reippaammille maastoille! Kiva nähdä, että tykkäsitte Majurin kanssa meidän maastoista. Kieltämättä ne ovat kehujensa arvoiset – luonnonkaunis harjumaisema ei voi muuta kuin näyttää kauniilta! Toki meille saa tulla maastoilemaan, kunhan vain vinkkat että ootte tulossa niin laitan kahvinkeittimen tulille :)
Olimme tänään Majurin kanssa kantakirjaustilaisuudessa, josta orille myönnettiin III-palkinto. Orin arvosteli neljä eri tuomaria ja heidän pisteet olivat 16 + 15 + 15 + 15, eli varsin tasaiset pisteet. Lausunto oli seuraavanlainen: "Hyvät leimat, sopusuhtainen runko, hieman alhainen kaulankiinnitys, pitkä säkä, vento selkä, pysty risti, vennot vuohiset".
Löysin sattumalta ilmoituksen, jossa mainostettiin kenttävalmennusta neljälle ratsukolle. Eihän Majurista ole mitään kenttähevosta tulossa, mutta valmennus koostui kuitenkin kenttäratsastuksen kolmesta eri osiosta, joista kaksi on hevoseni alaa: kouluratsastus ja rataesteet. Lisäksi onhan meidän tarkoitus joskus kokeilla myös kenttäratsastusta, joten ei maastoesteiden hyppäämisestä ainakaan haittaa ole. Ja voin uskoa, että Majuri varmasti pitää vaihtelusta. Niinpä päätin soittaa ilmoituksessa näkyvään numeroon ja koittaa onneani. Ilmoittautuminen olisi nimittäin pitänyt hoitaa jo eilen.
Minulla oli onnea matkassa, koska puhelimen päässä ollut henkilö otti meidät mielihyvin mukaan, vaikka olimmekin vähän myöhässä. Yksi paikka oli nimittäin edelleen vapaana ja hukkaanhan se menisi, jos sitä ei täytettäisi. Saatoin vain ihmetellä, miten paikkoja saattoi vielä olla. Olin kuitenkin todella tyytyväinen, että pääsimme mukaan ja puhelun päätyttyä minun pitikin heti lähteä hoitamaan matkasuunnitelmat. Ensimmäinen valmennus olisi nimittäin todella pian ja valmennuspaikka sijaitsee Englannissa!
Halutessasi voit lukea, miten valmennuksen koulu-, rataeste- ja maastoesteosuudet sujui.
Saksalainen ystäväni Eckbert Steinmann tuli pitkästä aikaan käymään luonani. Hän ei ole edes nähnyt Majuriakaan koskaan, vaikka hevonen on jo kolmivuotias. Saksassa ei paljon suomenhevosia näy, mutta Eckbert on käynyt useasti Suomessa ennenkin, juuri suomenhevosia katsomassa ja valmentamassa. Hän ihasteli Majurin kauniin punaista peitekarvaa ja komeita, korkeita mustia sukkia sekä korkeita askelia.
Hetken jutustelun jälkeen Eckbert ehdotti ihan yhtäkkiä valjakkoajoa. "Valjakkoa, Majurilla? No joo, onhan sen isoisoäidillä kolmospalkinto valjakkolaatuarvostelusta, mutta yksikään muu sen suvusta ei ole varmaan edes nähnyt valjakkokärryjä", sanoin Eckbertille ihmetellen hänen kommenttiaan. "Eihän sen sukulaisten tarvitsekaan nähdä kärryjä, riittää että ori itse näkee kärryt ja opettelee toimimaan niiden edessä", hän vastasi hymyillen. "Joo, ei tietenkään, mut.." sanoin epäroiden, kunnes ystäväni keskeytti sanomalla: "No, eikö kiinnosta? Eihän se mitään maksa ja kyllähän sinä tiedät, että valjakko tukee kouluratsastusta ja toisin päin. Voin vannoa, että Majuri varmasti nauttii siitä ja se tuo mukavaa vaihtelua - sinulle ja hevoselle."
Koska en keksinyt yhtäkään syytä, miksi emme kokeilisi valjakkoajoa Majurin kanssa, lähdimme melkein heti toteuttamaan asiaa. Eckbert jäi ottamaan Majurin kiinni ja taluttaisi sen perässäni varastolle, josta hakisin pölyttyneet kärryt. Minulla on kaksi valjakkohevosta, mutta molemmat ovat olleet kisaeläkkeellä jo useamman vuoden enkä ole yksinkertaisesti kerennyt ajamaan niiden kanssa muuten vain. Ennen kauniin mustat kärryt olivat nyt harmaat ja kulahtaneen näköiset. Pyyhkäisin enimmät pölyt pois ja kärryt näyttivät heti paremmilta.
Kun sain vedettyä kärryt ulos varastosta, Eckbert talutti jo Majuria lähemmäs. Ori kulki kiltisti miehen vierellä eikä edes huomannut kärryjä ennen kuin ne narahtivat ikävän kuuloisesti. Hevonen käännähti heti äänen suuntaan ja töllisteli kärryjä. "Voisi olla parempi, että sinä tulet taluttamaan oria", Eckbert ehdotti ja olin samaa mieltä. Jätin kärryt paikalleen ja menin hevoseni luokse porkkana kädessäni. "Hyvä poika, otahan tästä pieni namipala."
Herkun myötä Majuri unohti koko kärryn ja kulki nätisti kanssani sen luokse. Rouskuttelun loputtua ori hamuili lisää herkkuja ja kun niitä ei näyttänyt tippuvan, alkoi ori tutkia kärryä vieressään. Annoimme sen tutustua siihen hetken rauhassa, minkä jälkeen vein Majurin hieman kauemmas, jotta Eckbert voisi liikuttaa kärryjä hieman. Kärryt pitivät hieman ääntä, mutta nuori hevonen ei välittänyt siitä enää. "Nämähän on raskaat", Ecbert puuskutti. "No joo, märässä lumessa niitä ei kyllä noin vain mihinkään kuljeteta", vastasin nauraen.
Sidoimme Majurin varaston oveen ja liikuttelimme kärryjä yhdessä, jotta näkisimme miten ori reagoisi niihin. Se ei välittänyt niistä ollenkaan, joten päätimme jättää vaunuharjoittelut siihen. "Seuraavaksi olisi sitten varusteiden laitto, mitenkäs Majuri niistä tykkäsi yleisesti ottaen?" Eckbert kysyi. "Kylmistä kuolaimista ori ei pidä, muuten ei ole ollut kummempia pulmia varustamisessa", vastasin. "Hyvä, eiköhän rintavaljaat mene ihan yhtä helposti päälle kuin satula ja kuolaimet pitää sitten vain lämmitellä tarpeeksi." Satuin vilkaisemaan kelloa ja tajusin, että olisi hevosten päiväheinien aika. "Meidän pitää kyllä nyt lopettaa tältä erää, hevoset alkavat kohta huutelemaan ruuan perään", sanoin Eckbertille. Vein ensin Majurin takaisin tarhaan, sitten siirsimme kärryt tallin puolelle putsattavaksi ja lähdimme ruokkimaan hevoset.
Tänään oli hieno päivä, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta (ja häikäisi hieman valkoisilta hangilta) eikä eilen luvatusta sateesta ollut tietoakaan. Lisäksi herra Majuri oli tänään niin komeana ja kilttinä ja ihan outona muutenkin, kun ei päästänyt edes pihausta tullessaan ulos trailerista. En kuitenkaan jäänyt ihmettelemään asiaa sen enempää, olin vain tyytyväinen, että ori kulki mukana ilman ylimääräistä tohellusta.
Tällä kertaa luokka oli avoinna kaikille suomenhevosille ja mukana oli tietenkin myös niitä kauniimpia osapuolia. Jaksan yhä ihmetellä, miten tuomarit oikeasti pystyvät arvostelemaan lauman yhtä hienoja hevosia minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen. En kuitenkaan voinut jäädä kummastelemaan tätä sen enempää, koska minun piti keskittyä esittämään oman hevoseni kaikki hyvät puolet - Ja piilotella niitä huonoja. Ei sentään, eihän Majurissa ole mitään vikaa, ainakaan ulkoisesti. Käytökseltään se on toki edelleen välillä kuin pikkupoika, aikuistumista odotellessa.
"Sinä teit sen, sinä vihdoin teit sen, poika!" Kehuin Majuria BIS-kehän päätteeksi. Voitimme oman luokkamme ja pääsimme ihan BIS-kehään asti, sijalle BIS4 jos tarkkoja ollaan. Majuri ansaitsi siitä itselleen toisen eli viimeisen MVA-SERTin ja se olisi nyt anomista vaille muotovalio. "Olen niin onnellinen, hyvä poika!" Taputtelin oria kaulaan ja harmittelin, etten ottanut edes mitään namia pojalle mukaan.
Olen toivonut jo pidemmän aikaan, että Estevarsojen laatuarvostelu tulisi hieman vastaan tilaisuuksien luokkakorkeuksien suhteen. Tietenkin sen alkuperäinen tarkoitus on ollut tarjota juuri esteille jalostetuille roduille aktiviteettia varsa-ajalle, mutta mielestäni hieman matalampiakin esteitä hyppäävät ovat esteratsuja siinä missä 160 sentin ratoja hyppivät puoliverisetkin. Toiveeni vihdoin toteutui 2013 tammikuun tilaisuudessa ja juuri sopivasti, jolloin pääsimme Majurin kanssa osallistumaan kaksivuotiaiden luokkaan.
Arvostelukohtia oli yhteensä viisi, joista jokaisesta saattoi saada kymmenen pistettä. Yhteensä Majuri sai pisteitä 36, joka ei ole ihan sellainen mitä olisin toivonut. Eniten harmittaa se, että heikoin kohta oli käytös eikä esimerkiksi irtohypytys, josta odotinkin huonompaa menestystä. Olihan esteiden korkeus kuitenkin 60-70 cm ja olemme vasta harjoitelleet sen kokoisia esteitä irtona. Mutta eihän sille minkään voi, että ori on nuori ja juuri saavuttanut jossain määrin sukukypsyyden ja paikalla oli enemmän kuin muutama todella kiinnostava neitokainen, jonka perään se olisi halunnut mennä. Tästä syystä Majurille tuli käytöksestä neljä pistettä.
Rakenteesta Majuri sai komeat yhdeksän pistettä, suvusta täydet kymmenen pistettä, kuten tiesin jo ennen tilaisuuteen ilmoittautumistakin. Irtohypytyksestä ori sai todella hienosti kahdeksan pistettä, ainoastaan yhden kerran ori pudotti 70 sentin esteen, muuten se hyppäsi virheettömästi. Askellajit oli viimeinen arvostelukohta, jossa arvosteltiin vauhtia ja liikkeen sulavuutta. Tästä kohdasta tuli viisi pistettä ja tässäkin kohtaa taisi käytös hieman jarruttaa orin askellusta. Ei sillä, että herralla täydelliset liikkeet (ainakaan vielä) olisikaan, mutta varmasti se pystyisi parempaankin.
Olen kuitenkin pääpiirteittäin tyytyväinen tulokseen, saimme kuitenkin kakkospalkinnon eikä ykkönen jäänyt kuin neljän pisteen päähän. Meillä olisi mahdollisuus osallistua vielä kerran, mutta vasta 3- tai 4-vuotiaiden luokassa. Pitää vain toivoa, että ylläpitäjät ovat tyytyväisiä valittuihin korkeuksiin eivätkä ainakaan nosta tai poista niitä kokonaan. Veisin Majurin nimittäin mieluusti tuonne uudestaan nelivuotiaana, kunhan ori ensin saa kasvaa ja opetella lisää asioita.
"Tänään päästään taas vähän juoksuttamaan Majuria", sanoin kummitytölleni, joka oli tullut päiväksi luokseni hevosia hoitamaan. "Oi, saanko minäkin, saanko saanko?" Annukka kysyi silmät hehkuen. "No katsotaan nyt miten Majuri käyttäytyy. Jos se osaa olla, voidaan kokeille hetken aikaa. Mutta en lupaa mitään", vastasin hymyillen. Ruskea hevonen seisoi kuralätäkössä selvästi piehtaroinnin jäljiltä. Märkä muta vain valui orin kyljistä ja kaulalta enkä voinut kuin huokaista raskaasti. "Saammekin siis aloittaa hevosen pesulla", sanoin avatessani tarhan porttia.
Kun vihdoimme saimme pestyä ja kuivattua Majurin, laitoimme sille kapsonin päähän ja juoksutushihnan siihen kiinni. Talutin orin siskontyttö vierelläni ihmeen kuivana pysyneelle kentälle, jossa juoksuttaisimme hevosta. Majuri oli kaiketi pesun jäljiltä hieman unessa, koska se ei meinannut millään kulkea ympyrällä ja laahasi jalkojaan. Hetken patisteltuani sitä, se kuitenkin heräsi ja alkoi kävellä reippaammin oikealla uralla. Maiskutin orille, jotta se nostaisi ravin. Se nosti kyllä vauhtiaan, mutta ei vaihtanut askellajia. Maiskautin uudelleen kovemmin ja heilautin hieman juoksutusraippaa, jolloin Majuri nosti laukan pukin kera. "Noo, ei nyt noin innokkaasti", sanoin rauhoitellen oria ja osoittaen sille, että halusin sen ravaavan. Nuori hevonen hidasti raviin ja jatkoi siinä ongelmitta hetken aikaa.
Kävin vielä laukankin läpi Majurin kanssa, kunnes sanoin Annukalle: "No niin, nyt sinä voit tulla ohjaksiin." Tyttö hyppäsi kentän aidalta alas rauhallisesti ja käveli luokseni. Majuri odotti puhisten vierellä. Ohjeistin tyttöä, vaikka tiesinkin hänen juoksuttaneen hevosia aikaisemminkin. Hän kuitenkin kuunteli kiltisti ja teki mitä pyysin. Sovimme, että hän ainoastaan kävelyttää Majuria, joka on kuitenkin vielä nuori ja oppivainen.
Majurin ja Annukan yhteistyö sujui varsin kivasti ja lupasin Annukalle, että hän pääsee toistekin juoksuttamaan oria. Kirjaimellisesti juoksuttamaan, nythän hevonen meni vain reipasta ja vähemmän reipasta käyntiä. Majuri oli saanut jäähdytellä Annukan käsittelyssä tarpeeksi, joten talutimme sen suoraan takaisin tarhaan. "Mien todellakaan haluaisi sinua tänne laittaa, koska ei voi tietää menetkö taas ottamaan mutakylvyn", huokaisin ääneen, "Mutta en mie sinua viitsi sisällekään vielä ottaa, vaikka äsken pääsitkin hieman höyryjä päästämään." Niinpä otin kapsonin varsan päästä pois, jolloin hevonen lähti ravaten meistä pois päin.
Nyt on taas yksi match show takana päin. Varsaluokkaan osallistui yhteensä neljä varsaa, eli vain kaksi paria. Majuri sai vastaansa suloisen hannovertamman nimeltä Nagini Woods. Jos kuulin oikein, oli Ginaksi kutsuttu tamma ulkonäöllisesti ihan saman veroinen kuin minun orini, mutta tamma oli turhan innokas tutustumaan muihin osallistujiin. Tämän ansiosta saimme punaisen nauhan ja pääsimme luokkamme punaisten kehään. Siellä voiton kuitenkin vei niin musta puoliverinen, että olisin sanonut sen olevan musta eikä ruunikko. Tamma oli kyllä todella nätti enkä yhtään ihmettele, vaikka tulimme toiseksi. Olin kuitenkin todella tyytyväinen Majurin käytökseen. Herra seisoi niin mallikkaasti, kun tuomari tutki sitä lähemmin, ja kulki taluttaessa hienosti vierellä eikä harhaillut omille teilleen.
Viehättävässä oli tänään Näyttelyjaoksen alaiset näyttelyt, johon otimme Majurin kanssa osaa. Varsaluokkaan osallistui yhteensä kolme varsaa ja tulimme sijalle kaksi. Emme kuitenkaan jääneet paljon voittajasta ja saihan Majuri kunniamaininnan, toisin kuin kuukausi sitten meillä järjestetyissä näyttelyissä. Siellä tulimme viimeiseksi kolmen varsan joukosta, koska pikkuherra Mörkövaaran Majuri ei osannut käyttäytyä, ei sitten ollenkaan. Se vain rimpuili ja repi narua, hyppi tasajalkaa ja huuteli katsojille. Voittekin vain kuvitella, minkälaiseen tehokoulutukseen ori pääsi kahdeksi viikoksi, kunnes osasi taas käyttätyä narun päässä.
Osallistuimme tänään Virtuaalisen Match Show Yhdistyksen järjestämään mätsäriin, joka oli avoinna kylmäverisille. Luokkamme arvostelun kohteena oli hevosten päät ja varsin komeita päitä oriluokassa olikin. Ikävä kyllä osallistujia oli ainoastaan kolme ja niistäkin kaksi oli suomenhevosia, olisi ollut niin hienoa nähdä harvinaisempiakin kylmäverisiä lähempää. Majurin pariksi tuli luokan toinen suomenhevonen, jonka Majuri voitti ansaiten kauniin punaisen nauhan.
Punaisten kehässä Majuri kohtasi luokan kolmannen osallistujan, komean norjanvuonohevosorin. Voi vitsit se oli oikeasti komea! Nimimerkillä Heikkona vuonohevosiin. Tälläkin kertaa minun orini kuitenkin vei pidemmän korren ja sijoituimme PUN1:ksi koko luokassa. Tästä saimme ruusukkeen ja osallistumisoikeuden BIS-kehään. Pitkä päivä siis edessä, koska luokkia oli kuitenkin yhteensä 12 ja osallistujiakin yli 50! Mutta ei se mitään, Majuri tykkää olla näyttelyissä eikä minullakaan ole mitään muuta tekemistä täksi päiväksi.
BIS-kehään osallistui jokaisen luokan PUN1- ja SIN1-sijoille tulleet, eli yhteensä 23 muuta hevosta Majurin lisäksi. Esittelimme hevosiamme vielä yhtäaikaa, käynnissä ja ravissa sekä hieman laukassakin. Katselin kateellisena muita osallistujia, erikoisen värisiä islanninhevosia, komean mustaa pohjoisruotsinhevosta ja olisittepa nähneet sen irlannincobin, joka tuli kolmanneksi BIS-kehässä! Sitten havahduin, että minunhan pitäisi keskittyä täysillä omaan hevoseeni, sehän saattaisi muuten alkaa käyttyätyä ties miten.
Olin satavarma, ettemme sijoittuisi BIS-kehässä, mutta se ei harmittanut minua ollenkaan, koska olimme tulleet jo näinkin pitkälle. Olin todella ylpeä Majurista, se on käyttäytynyt koko pitkän päivän todella mallikkaasti. Paitsi väliajallahan se vähän riehui, mutta sen ansiosta ori varmaan malttoikin olla hienosti loppukehäss. Yllätys olikin suuri, kun BIS4-sijalle huudettiin Mörkövaaran Majuri. Halasin heti ensimmäisenä Majuria, kunnes tajusin kiirehtiä palkintojen jakoon. Punaisen nauhan ja ruusukkeen lisäksi saimme vielä toisenkin ruusukkeen, väriltään valko-vihreä. Tuomarin laittaessa sitä Majurin suitsiin kiinni, pikkumies yritti napata ruusukkeen suuhun. Tuomari vain naurahti ja laittoi ruusukkeen paikalleen onnitellen sen jälkeen minua vielä.
Tänään oli aikaisemmin mainitsemani Virtuaalisten Suomenratsujen varsa-arvioinnin syyskuun tilaisuus, joka meni aivan loistavasti! Rakennearvostelussa Majuri sai kahdeksan pistettä kymmenestä, eli todella hyvin. Suvusta ori sai täydet kymmenen pistettä, kuten osasin odottaakin. Suurin muuttuja oli käytöksen arviointi, josta orille annettiin 15 pistettä. Väliajalla ori hieman villiintyi tutustuessaan erääseen kauniiseen tammavarsaan ja uskonkin sen olleen syynä pisteisiimme. Todella tyytyväinenhän minä olen tulokseen, koska käytöksen pisteytys menee portaikkomaisesti pistein 5, 10, 15 ja 20, eli saimme kuitenkin toiseksi parhaat pisteet. Yhteensä pisteitä kertyi siis 33 pistettä, minkä ansiosta Majuri sai SV-I-palkinnon.
Kotiuduimme juuri Marikessa olleista näyttelyistä, jotka ei mennyt ihan kuten toivoin. Osallistuimme shetlanninponi- ja suomen(pien)hevosvarsoille avoimeen luokkaan ja tulimme sijalle seitsemän kahdentoista varsan joukosta, koska pikkuherra Majuri ei osannut seistä aloillaan. Kyllähän se hetken malttoi seistä, mutta sitten muut varsat alkoi kiinnostaa liikaa ja ori yritti päästä niiden luokse. Saimme kuitenkin kunniamaininnan ravista, joka oli kuulemma "hyvin lennokas ja matkaatavoittava". No totta totisesti oli: Jätkä harppoi kahden metrin askelia sellaiseen tahtiin, etten meinannyt pysyä edes mukana.
Tiedämme siis nyt, että tarvitaan paljon ja vielä enemmän harjoitusta, jotta Majurista saadaan hyvin käyttäytyvä herrasmies näyttelykehiin. Onhan meillä tässä onneksi aikaa vaikka kuinka paljon ja eihän sitä tiedä, ehkä pikkumiehellä vain oli ylivilkas päivä, jolloin ei voi odottaakaan kovin kummoisia tuloksia.
Ilmoitin Majurin juuri VSR -yhdistyksen järjestämään suomenhevosvarsojen arviointiin. Majurihan täyttää 12. päivä syyskuuta kaksi vuotta ja tilaisuuden ollessa 15. päivä, saatoin ilmoittaa orin kaksivuotiaiden ryhmään. Tilaisuudessa arvioidaan varsan leimat, etu- ja takaosa sekä yleisilme. Toisena arviointikohtana on varsan vanhemmat, miten ne ovat menestyneet ja siten mahdollisesti periyttäneet varsalleen hyviä ominaisuuksia. Tästä kohdasta Majuri saa varmasti täydet pisteet, koska molemmat vanhemmat ovat sijoittuneet kisoissa todella hyvin ja emällä on lisäksi erilaisia palkintoja, joista saa myös pisteitä. Kolmas ja oletettavasti Majurille vaikein kohta on käytöskoe, jossa arvioidaan varsan käyttäytyminen tilaisuuden aikana. Toivonkin siis, että ori malttaisi olla nätisti tuolloin 15. päivä mallikkaasti.
Eihän se tietenkään ole niin tarkkaa, miten Majuri tilaisuudessa käyttäytyy. Onpahan ainakin hyvä mahdollisuus harjoitella lisää näyttelykäytöstä ja samalla ori saa hieman muutakin puuhaa itselleen. Tylsäksihän se varmaan käy olla kotona päivät pitkät oppimassa koko ajan enemmän tai vähemmän uutta asiaa ilman mitään muuta virikettä. Olisi se silti aivan älyttömän kiva tuoda ykköspalkinto kotiin! Varsinkin kun tiedän, että Majurista on siihen. Se osaa käyttäytyä hienosti seurassa, vaikkei aina siltä vaikutakaan.
Kotiuduimme pari viikkoa sitten Australiasta, joka oli aivan upea maa! Reissu ja varsinkin lennot olivat pitkiä, varsinkin kun paluumatkalla pysähdyimme päiväksi Intiaan. Majurille matka ei kuitenkaan tuntunut olleen mitenkään huono, joten olin hyvin tyytyväinen. Tänään matkasimme jälleen kerran, mutta tällä kertaa ainoastaan Keski-Suomeen. Osallistuimme nimittäin Maanaviljan Suomenhevoset -tallilla järjestettyyn match show:hun eli mätsäriin. Siellä oli ihan valtavasti hevosia, aikuisia hevosia oli yhteensä 34 ja varsoja kahdeksan. Majuri olikin hieman helisemässä, kun pääsi trailerista ulos, mutta rauhoittui huomattavasti, kun menimme hieman kauemmas kävelylle.
Majuri sai todella paljon kehuja tuomarilta, koska onneksemme herra osasi tänään käyttäytyä todella mallikkaasti. Ori käveli niin nätisti vierellä ja lähti ravaamaan heti, kun toputin sitä lisäämään vauhtiaan. Ja rakennetta tutkiessa pikkumies seisoi ihan hiljaa paikallaan, varsinkin silloin kun tuomari tarkasteli oria lähemmin. Majuri näytti hieman jopa pelkäävän tuomaria, mutta ei siitä ainakaan mitään sanomista tullut. Olin hypätä Majurin kaulaan roikkumaan, kun ori sai punaisen nauhan riimuunsa, joten voitte vain kuvitella kuinka hankala oli olla rauhallinen ja asiallinen, kun tuomari ilmoitti meidän tulleen PUN2-sijalle! Saimme tästä vielä toisenkin nauhan ja pienen makupalapussukan, joka annettiin ainoastaan varsaluokan PUN- ja SIN-palkituille. Avasin pussin heti, kun saimme lähteä palkintoringistä ja annoin Majurille sen ansaitseman makupalan kiitosten ja taputusten kera.
Ilmoittauduimme tänään ensimmäisiin näyttelyihimme ja ne olisi edessä 1. päivä syyskuuta Australiassa. Joku varmasti kauhistelee, miten ihmeessä päätin lähteä nuoren hevosen kanssa Australiaan asti - ja pelkästään näyttelyiden takia! Mutta ei ne näyttelyt olleet ainoa syy, oikeastaan ne olivat vain hyvä tekosyy päästä vihdoinkin tutustumaan kuvankauniiseen Australiaan.
Olemme harjoitelleet Majurin kanssa näyttelykäyttäytymistä hyvin paljon ja ori onkin oppinut kiitettävästi. Yhdessä vaiheessa se tuntui kylläkin ottaneen takapakkia, kun mistään ei tullut yhtään mitään parin viikon aikana, mutta sitten tämä outo vaihe meni ohi ja ori osoitti, että kyllä sinne korvien väliin oli sentään jotain jäänyt. Ainoa ongelma onkin nyt näyttelyiden väenpaljous. Täältä kun löytyy ainoastaan nuo kolme muuta oria, joista Majuri ei ole lainkaan kiinnostunut, joten emme ole päässeet harjoittelemaan sitä osuutta. Mutta mitäpä siitä välittämään, ei se haittaa, jos pari ensimmäistä kertaa menee täysin harjoitellessa ja tulos on sitten sen mukainen.
Majuri on ollut minulla melkein neljä kuukautta ja se aika on ollut aikamoista vuoristorataa. Välillä ori käyttäytyy hyvin mallikkaasti, kulkee vierellä kuten pitää, jaksaa keskittyä koulutukseen ja jopa oppii asioita. Mutta joskus se sitten on ihan erilainen: hyppii melkein päälle taluttaessa, yrittää pomotella karsinassaan ja ei ymmärrä mitään, mitä siltä koulutushetkinä pyydetään. Pakko myöntää, että pari kertaa on ollut hermot hyvin tiukalla, kun jästipää ei ole tajunnut mistään mitään. Onneksi olen kuitenkin selvinnyt aina voittajana jokaisesta koulutustapahtumasta. Ei tietenkään aina ole saavutettu niin paljon kuin olen toivonut, mutta jotain kuitenkin.
Tänään olisi ensimmäisen satulatotutuksen aika, missä olisi tarkoitus antaa nuoren varsan vain katsoa ja haistella satulaa. Se ei kuitenkaan ollut yhtään kiinnostunut siitä, se vilkaisi sitä nopeasti, nuuhkaisi hieman ja kääntyi sitten tutkimaan ihan muita asioita. Niinpä päätin mennä hieman pidemälle, ja kosketin satulalla orin kaulaa. Ei mitään muutosta, mutusti vain maasta nappaamaansa heinätuppoa. Siirtelin satulaa lähemmäs orin keskivartaloa ja kohti selkää, milloin Majuri kääntyi jo katsomaan mitä touhusin. "No niin, heräsithän sinä", sanoin hevoselle rauhallisella äänellä.
Annoin satulan takaisin Majurin tutkittavaksi, koska se osoitti nyt kiinnostusta siihen. Se tökki sitä turvallaan, puhisi ja haisteli sitä. Yritti myös nappasta sitä, mutta kielsin sitä topakasti. "Ei, se ei ole syötävää, sori vaan", sanoin orille. Kosketin pienellä satulalla taas orin kaulaa eikä se taaskaan hätkähtänyt siitä. Siirryin uudelleen lähemmäs selkää ja edelleen Majuri vain katseli mitä tein. Nostin satulaa vähän ylemmäs ja lopulta orin sään päälle. Laskin sitä hieman alemmas ja alemmas, kunnes se lopulta oli kokonaan orin selässä. "Hyvä poika, todella hienoa!" Kehuin Majuria vuolaasti, koska se ei edelleenkään tehnyt mitään, vaikka sen selässä oli ihan outo kapistus.
Annoin satulan olla hyvin vähän aikaa Majurin selässä, kunnes nostin sen pois ja laitoin harjapuomin päälle. Taputin sitten taas runsaasti orin kaulaa ja rapsuttelin sitä päästä, varsinkin korvien takaa, mistä se tykkäsi. Kaivoin taskun pohjalta hieman nahistuneen porkkanan sanoen orille: "Saat tuoreempaa, kun päästään takaisin talliin. Toivottavasti tämä kelpaa silti alkupalaksi." Hyvin näytti kelpaavan, kun porkkana vain katosi orin suuhun.
Talutin sitten todella tyytyväisenä nuoren orihevosen talliin karsinaansa. Hyräilin talliradiossa soivan musiikin tahtiin, kun otin Majurilta riimun pois päästä. Suljin karsinan oven, laitoin riimun naruineen karsinan ovessa olevaan pidikkeeseen ja lähdin hakemaan kourallisen tuoreita porkkanoita kasvimaalta.
Mörkövaaran Majuri on nyt reilun vuoden ikäinen, aika tarkalleen 14 kuukautta vanha eli valmis uuteen kotiinsa. Aivan kuten arvelin, se on rauhoittunut sen jälkeen, kun se siirtyi emänsä viereltä hieman isompien varsojen joukkoon. Kovasti se oli kuulemma yrittänyt niitä pomotella, mutta vanhemmat kyllä osoitti hyvin pian Majurille oman paikkansa. Nykyään ori esitteleekin itseään, pikkuspurttejaan ja kimeää hirnumistaan lähinnä ohikulkeville autoille ja ihmisille.
Tulin puoli yhdeksän aikoihin Mörkövaaraan, koska siihen mennessä suurin osa hevosista oli jo laitettu laitumelle, joten meidän olisi sitten helppo lastata Majuri traileriin. Menin orivarsan karsinalle, missä hevonen jo odotti malttamattomana pihalle pääsyä. "Huomenta pikkumies", tervehdin hevosta pehmeästi. Majuri hörähti ja päästi minun karsinaansa ongelmitta. Laitoin sille riimun päähän ja huomasi kyllä kasvattajan tehneen hyvää työtä. Ori ei hangoitellut yhtään vastaan, vaan antoi minun laittaa riimun sille kiltisti päähän ja napauttaa riimunarun kiinni. "Tulehan sitten, on aika lähteä kotiin."
Majuri kulki aika nätisti vierellä, välillä sen toki piti ottaa hieman sivuaskeleita tai stepata paikallaan. Liekö vain liikaa energiaa, mietin. Ori oli jo kulkemassa omaa tarhaansa kohti, kunnes riimunaru otti vastaan. "Ei ei, me ei mennä enää sinne", sanoin orille, joka kiskoi päätään päästäkseen eteenpäin. "Tulehan nyt vain, ei mitään hätää", rauhoittelun Majuria, joka edelleen oli hieman ihmeissään. Se kuitenkin lopetti vastustelun ja lähti kävelemään perässäni kohti traileria.
Majuri ei ollut koskaan käynyt missään, mutta se oli silti totutettu jo traileriin. Juuri sen takia, että tiedettiin sen kulkevan sillä moneen otteeseen. Ensimmäisen kerran nyt, kun oli kotiinlähdön aika ja seuraavaksi viimeistään sitten, kun olisi ensimmäiset näyttelyt. Traileri ei kuitenkaan ollut ihan samanlainen kuin mihin Majuri oli tottunut, joten se hieman kummasteli sitä. Meillä ei ollut mihinkään kiire, joten kerkesimme hyvin tutkia outoa hökötystä hetken aikaa ennen kuin aloitimme orin lastauksen.
"No niin, tulehan sitten", puhuin rauhalliseen ääneen hevosenalulle, kun vedin riimunarua itseäni kohti. Majuri käveli nätisti eteenpäin ja nosti ensimmäisen kavion trailerin lastaussillalle. Pieni kopahdus ei oria kuitenkaan häirinnyt yhtään, vaan rohkeasti se nosti toisenkin etujalan siihen ja lopulta molemmat takajalatkin. Kopina jatkoi rauhallisesti, kun varsa jatkoi kävelyä hienosti eteenpäin. "Hyvä poika, todella hienoa!" Kehuin ori vuolaasti taputtaen sitä kaulalle, kun se oli kokonaan trailerissa. Sidoin sen kiinni ja annoin sille vähän heinää. "Ei sulla varmaan nälkä enää ole, kun vastahan sie aamuruuan sait." Hyvin se kuitenkin heinän söi ja hamusi jopa lisää ennen kuin lähdin pois trailerista. Hyvästelin vielä tvishan ja sanoin soittavani, kun olemme päässeet turvallisesti kotiin asti.
Tänään Majuri täytti puoli vuotta ja kasvattaja kertoi, että orin vieroitus on sujunut todella hyvin. Vielä yhden yön varsa saa yöpyä emänsä vierellä, mutta sitten se siirtyy omaan karsinaan. "Molemmat vaikuttaa kyllä olevan jo ihan valmiita pysyvään erotukseen", tvisha naurahti puhelimessa. "Ei kai, onko Majuri niin mahdoton?" kysyin hymyillen. "No kyllä, Helmi on ihan helisemässä kun pikkumies viilettää sen ympärillä ja häiriköi tuttuun tapaan muita. Emme kuitenkaan viitsi laittaa niitä vain kahdestaan pihalle, koska pakkohan orin on jossain vaiheessa oppia tavoille", kasvattaja kertoi. "Niinpä. Uskoisin kyllä, että se oppii sitten, kun pääsee isompien varsojen kanssa touhuamaan. Ne varmasti pistää se aisoihin, jos se käy nenille", sanoin.
Tänään oli tarkoitus mennä katsomaan uutta hevostani ensimmäistä kertaa. Tai eihän se vielä varsinaisesti ollut minun hevonen, vaikka alustavat varauspaperit olikin jo täytetty. Niissä olimme sopineet, että jos varsa on ori, se myydään minulle, mutta tammana se jäisi kasvattajalleen. Olinkin onnesta soikeana, kun kasvattaja ilmoitti pari viikkoa takaperin, että Helmi oli saanut komean orivarsan 12. päivä. Ja nyt olin kaksi kertaa onnellisempi, kun pääsisin näkemään tämän herrasmiehen ensimmäistä kertaa!
Helmi oli juuri päässyt tarhaan varsansa kanssa, kun ajoin tallipihalle. Näin kasvattaja tvisha minulle kertoi, kun löysin hänet tavalliseen tapaan tallin toimistosta. Vaikka paloinkin halusta päästä katsomaan tulevaa oriani, halusin silti ensin saattaa oston päätökseen. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka kasvattaja tulisi katumapäälle ja pitäisi varsan itsellään! Eihän siitä tietenkään ollut mitään pelkoa ja paperit saatiin täytettyä. Fiktion Rälssin ja Rajamäen Helmen yhteinen orivarsa oli nyt virallisesti minun. Enkä tosiaan ollut edes nähnyt livenä tätä herraa vielä kertaakaan. Sillä on upea suku, kuvissa se oli syötävän suloinen ja mikä tärkeintä, eläinlääkäri oli todennut orin täysin terveeksi yksilöksi.
Allekirjoitusten ja paperien monistamisen jälkeen lähdimme tvishan kanssa katsomaan varsaa. Kaunis rautias tamma söi päiväheiniään tallin takana olevassa tarhassa vierellään rautias pikkuhevonen. Varsa makasi maassa kyljellään jalat levällään emänsä vierellä rauhallisesti nukkuen. Olin aivan myyty. Enhän edes nähnyt sitä vielä kunnolla, mutta se sai jo nyt sydämeni hakkaamaan. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi hevosen ostanut ja vielä pidempi aika, kun kyseessä oli pienen pieni varsa. Kasvattajan piti lähteä jatkamaan töitään, joten jäin yksikseni tuijottamaan uutta nelijalkaistani.
Ennen kuin kasvattaja lähti, hän sanoi: "Sillä ei vielä ole nimeä ja olet vapaa keksimään sen itse." Mietiskelin orin vanhempien nimiä ja pohdiskelin saisiko niistä kivaa yhdistelmää. "Rälssi ja Helmi.. Helmen Rälssi on kyllä vähän huono", sanoin ääneen. "Helmestä ei kyllä saa mitään kovin orimaista nimeä, tai ehkä joku Aarre tai joku sellainen." Sitten yhtäkkiä jostain ihmeestä mieleeni tuli Vääpeli. Se vaikutti ihan kivalta, mutta ei kuitenkaan ihan siltä, minkä nimen haluaisin varsalle antaa: Mörkövaaran Vääpeli. Sen jälkeen mietin muita sotilasarvoja ja majuri sointui täydellisesti kasvattajanimen kanssa!
Koska Majuriksi ristimäni varsa ei herännyt vieläkään esittelemään itseäni, päätin kiirehtiä tvishan luokse kysymään sopiiko nimi hänelle. Tallin omistaja ei kuitenkaan tällä kertaa löytynyt toimistosta, mutta onneksi hän ei ollut päässyn vielä kovin kauas sieltä, vaan löytyi heti lähimmästä karsinasta tarkastamassa erään hevosen haavaumaa. "Hei, mitä mieltä olet Mörkövaaran Majurista?" kysyin tervehdittyäni häntä. "Sehän kuulostaa oikein hyvältä, sellaiseksi voidaan hänet mieluusti nimetä", tvisha vastasi kysymykseeni. "Hienoa, todella hienoa!" Mainitsin vielä, ettei Majuri herännyt koko puolen tunnin aikana, kun sitä katselin. Kasvattaja sanoi, että tule joku toinen päivä katsomaan sitä uudelleen, niin eiköhän se silloin ole hieman virkeämpänä. "Pitää tulla joo, mie soittelen kun tiedän mihin asti maltan kotona pysytellä, ennen kuin pitää tulla katsomaan Majuria uudelleen", naurahdin hänelle ennen kuin sanoin hyvästit ja lähdin kotiin.
