14.05.2020 - Rakas ampiainen

Hei, mitä kuuluu? Toivottavasti hyvää. Toivon, että olet pysynyt terveenä ja oppinut kaikkea uutta. Minulla on ollut todella ikävä sinua ja pelkään, että oletkohan jo unohtanut minut. Jos et enää haluakaan jatkaa minun kanssa, kun olet ollut siellä hulppeissa tiloissa ja saanut olla ammattilaisten hoivassa. Täällä sinua odottaa ihan normaalikokoinen karsina, jossa ei ole uusinta uutta vesiautomaattia tai parhainta kuiviketta. Tarhankin joudut jakamaan yhden tai kahdenkin hevosen kanssa eikä maastotkaan ole mitään postikorttityyppiä. Mutta myös minä olisin täällä, malttamattomana odottamassa, että tulisit jo takaisin.

Ai mitä minulle kuuluu? No ihan hyvää, kai. Olen oppinut paljon uuden ratsuni Ennin kanssa. Kuten sen, että minusta ei ole kilparatsastajaksi. Kyllähän minä tiedän, että se vaatii paljon enemmän treeniä, valmentajia, hevoselle hierojia ja mitä kaikkea, että voisi pärjätä oikeissa kisoissa. Mutta olisin minä silti odottanut, että olisimme saaneet edes yhden sijan tai olisimme jääneet vaikka kahden sijan päähän sijoittumisesta. Mutta ei, me ollaan oltu häntäpäässä - aina. Enkä voi syyttää kuin itseäni, en vain osaa, joten se siitä.

Sunnuntaina olisi vihdoin finaali edessä eikä odotukseni todellakaan ole kovin ylhäällä. Lähinnä odotan, että se olisi vihdoin ohi ja voin jättää koko kilpailustressin taakseni. Eihän minun nytkään tarvitsisi stressata, voisin vain ajatella, että menee miten menee, ei sillä väliä. Mutta en pysty siihen. En ole nukkunut muutamaan yöhön kunnolla, koska näen painajaisia, että Enni katkaisee jalkansa tehdessämme laukanvaihtoa käynnin kautta. Tai radalta poistuessamme se heittää minut selästään ja kaikki nauravat ja kieltävät minua koskaan ikinä ratsastamasta millään hevosella.

Ai minkälainen Enni on? Se on nätti tyttö, tykkäisit varmasti siitä. Ei, se ei todellakaan ole parempi kuin sinä! Se välillä pelkää omaa ruokaämpäriään ja kerran se otti nokkiinsa, kun taputin sitä mukamas liian kovakouraisesti treenin jälkeen. Se myös yrittää laiskotella, jollei ratsastaja ole tarkkana ja pyydä siltä tarpeeksi. Enhän toki tiedä millainen sinusta koulutuksen myötä tulee, mutta uskon, että sinusta tulee maailman paras ratsu! Eikä haittaisi, vaikket olisikaan täydellinen, olisit silti just hyvä juuri sellaisena kuin olet.

Toivottavasti näemme pian!

03.03.2020 - Vika ei ole sinussa vaan minussa

Olin sisimmässäni tiennyt jo pidemmän aikaa, että tämä päivä koittaa vielä. Uskottelin ja esitin muille, että kaikki on hyvin ja homma toimii, mutta nyt tiedän, että se oli valehtelua. Ei minusta ole tällaiseen, se vaatii liikaa aikaa ja se on niin erilaista kuin ajattelin. Miksi edes ryhdyin tähän? Ajatus oli aluksi niin pyöristyttävä, etten oikeasti edes miettinyt sitä. Sitten ajattelin, että kyllä se tästä, en minä ensimmäinen ole, joka tällaiseen ryhtyy. Mutta sitten tuli aina vain ongelmia ongelmien perään. Ei huolta, kyllä ne selätetään. Ja kyllähän me ihan hyvin ne hoidettiinkin, ei me mitään katastrofia olla saatu aikaan, vaikkei kaikki ihan mallikelpoisesti toteutunutkaan. Mutta nyt se on loppu ja vaikka se tuntuukin pahalta, parempi näin. Ja niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, sussa ei oikeasti ole mitään vikaa, syy on täysin minussa. Minusta ei vain ole tähän, olen pahoillani. Mutta kyllä me nähdään vielä, älä huoli! Mä tuun kesällä katsomaan sua ja kunhan kasvat aikuiseksi, ollaan taas yhdessä, rakastan sua.

20.02.2020 - Ostoksille

Bee oli käyttäytynyt oikein mallikelpoisesti, kun olin juoksuttanut sitä kentällä lainasatula selässään. Se oli oikeasti kasvanut, niin fyysisesti kuin henkisesti, koska en edes muista milloin se olisi viimeksi oikeasti ollut hankala. Okei, tarhasta se ei aina haluaisi lähteä mukaan, varsinkaan nyt, kun sillä oli lähes samanikäinen leikkikaveri seuranaan. Lisäksi se kannattaa suosiolla sitoa käytävälle hoitotoimenpiteiden ajaksi, karsinassa se vain pyörisi ympyrää. Ja vaikka ori on asunut täällä koirien keskellä pienen ikänsä, se ei silti ole yhtä tottunut niihin kuin vaikka Salieri. Pitäisi varmaan pyytää Heliltä koira lainaan ja pari oppituntia, sen verran nopeasti hän sai Nuoskan seisomaan mustan ruunan kylkiä vasten ilman, että kumpikaan oli moksiskaan.

Olin lähdössä taluttamaan Beetä tallille ottaakseni varusteet pois, kun näin Nellyn menevän Cozminan kanssa maneesiin. "Siellähän tulee kohta jo tungosta", hymähdin hevoselleni. Tiesin, että Sonja oli mennyt sinne jo ennen kuin hain Been tarhastaan ja harjoituksen alkuvaiheessa Eetu oli mennyt Jussin ja Outin kanssa esteitä hyppäämään. Sittemmin Oskari oli pysähtynyt hetkeksi katsomaan Been ympyräsulkeisia, kunnes hänkin pujahti maneesiin ja nyt sitten vielä Nelly. Kyllähän sinne helposti kolme mahtuu, mutta silti mietin, eikö kukaan vain kehdannut minun takia kentälle tulla. "Olisihan me nyt väistetty, kun isommat haluaa harjoittelemaan", höpötin tapani mukaan Beelle. Hymyilin, koska tajusin, että ehkäpä siksi karttavat minua: Hullu mies, joka puhuu itsekseen.

Hoidettuani Been, vein sen takaisin tarhalleen. Kiersimme kentän toista lyhyttä sivua, kun näin nuoren kolmikon kävelevän sen toisella puolen tallia kohti. Liekö hekin vieneet juuri hevosensa tarhaan, vaikka muistelisin molempien olleen omissaan hakiessani Beetä sieltä. Isoa jättiläistä miettiessäni tulikin mieleen, että pitäisi kysyä Eiralta Uunon ratsuttamisesta. Tai ehkä parempi kysyä Eetulta, Eira kuitenkin ottaa nokkiinsa luullen minun vihjailevan, ettei hän liikuta Uunoa tarpeeksi.

Tarhaan päästyämme irroitin Been riimusta talutusnarun, jolloin ori pinkaisi välittömästi vuonistoverinsa kylkeen kihnuttamaan päätään. Sininen kulahtanut riimu oli vedellyt viimeisiään jo useamman viikon ja pian kuulinkin pehmeän tömähdyksen. Riimu makasi maassa ja ruskea pää nousi äkkiä vaalealta kyljeltä ylös, kun sen omistaja tajusi vapautensa koittaneen. "Voi ei", huokaisin ääneen, koska en ollut vieläkään käynyt varustekaupassa, vaikka on ollut tarkoitus jo monta viikkoa mennä ja nyt oria on vielä hankalampi saada kiinni. "Ehkä sä jäätkin vaan pihalle sitten tänään, jollet suostu illalla sisälle tulemaan", sanoin valjusti nuoren hevosen takapuolelle, joka viipotti jo menemään.

Kuulin jo ulko-ovelta, että tupa oli täynnä. Potkittuani kengät eteiseen ja käveltyäni pitkän mallisen käytävän päähän, päätin ensin ottaa kupin kahvia, istua hetken ja kertoa sitten sattumuksesta. Kerkesin napata kahvikupin huomatessani, että pannussa oli enää vain kuivaksi palanut pohja. Hartiat lysähtivät ja huulilta saattoi karata turhan syvä huokaus, johon Camilla heti tarttui: "Sori, mä vein vikat enkä tajunnut keittää lisää."
Hän näytti olevan jo nousemassa ylös sen tehdäkseen, mutta vastasin: "En mä normaalisti kahvin loppumiseen näin pahasti huokaile", sanoin hieman teennäisesti nauraen, "Bee vaan hajotti just riimunsa ja riekkuu menemään onnessaan. Siis tarhassaan", lisäsin, koska näin Eetun ilmeestä, että kohta se on auton alla, jollei sitä heti saada kiinni. "Niin että oliskohan joku menossa varustekaupoille tässä pikapuoliin?" heitin puoliksi vitsillä, koska tiesin, että Hello veisi minut, kun vain pyytäisin.

13.01.2020 - Kasvukipuja

Bee oli kasvanut ihan mahdottomasti lomani aikana enkä vieläkään ollut tottunut siihen. Olimme päässeet aloittamaan satulaan totuttamisen ennen katselmusta, mutta se oli jotenkin hieman jäänyt sen jälkeen. Nyt aioin skarpata, koska ei tässä enää kauaa mene, kun pitäisi saada joku jo istutettua orin selkään. Siitäpä tuleekin vasta mielenkiintoista, koska en yksinkertaisesti uskalla tehdä sitä itse, vaan tarvitsen siihen jonkun kevyemmän henkilön. Mutta kuka siihen muka ryhtyy? Ehkä olisi vain parempi soittaa tädille ja suostua hänen tarjoukseen ottaa Bee Saksaan kasvamaan. Olisihan se helpompaa itsellekin, saisi keskityttyä kouluun ja jefuun sekä tehtyä täälläkin tarvittaessa enemmän töitä, niin saisi lisää säästöjä tulevia kuluja varten.

Bee pukkasi minua kylkeen, kun olin unohtunut ajatuksiini keskelle tallipihaa. "Oho, sori", sanoin ruunikolle ja kummastelin, miten se ei ollut vetänyt narusta yhtään. "Sä oot kyllä hieno poika, tiesitkös." Kuin vastauksena, Bee hirnahti kimakasti ja heitti päätään ylös. Hassu hevonen, ajattelin nauraessani. Minun hassu hieno hevonen, mietin rapsuttaen orin kaulaa. "Tulehan sitten, mennäänpäs talliin harjaamaan sinut." Ennen kuin jatkoimme matkaa, näin Sonjan astuvan ulos tuvasta. Tervehdin häntä käden heilautuksella, johon hän vastasi ja kiiruhti sitten autoonsa.

Vein Been karsinaansa ja hain sen harjapakin varustehuoneesta. Vilkaisten samalla, oliko Onnin satula paikallaan, koska Jilla oli luvannut, että voin lainata sitä Been harjoittelun kanssa. Orin ruskea satula nojasi omalla paikallaan, mutta en ottanut sitä vielä mukaani, vaan kävelin pelkän harjapakin kanssa takaisin Jussin tallin puolelle. Bee oli työntänyt päänsä karsinan ala-oven yli ja kuikuili sieltä minuun päin, hörähtäen heti kun näki minun tulevan nurkan takaa.
"Noinko kärsimätön sinä olet?" Hymyilin hevoselle kävellessäni sitä kohti. Pujahdin karsinaan ja aloin harjata oria ensin pölyharjalla. "Onneks nää kaikki harjat ei oo tota vauvansinistä, en välttämättä jaksais enää katella sitä", sanoin vaihtaessani pitkäharjaisen välineen sinisen kumisuan alla olevaan lyhyempikarvaiseen harjaan.

Harjauksen jälkeen vein harjapakin takaisin varustehuoneeseen ja olin juuri nostamassa Onnin satulaa syliin, kun kuulin pääovien käyvän ja tuttu puhe kantautui korviini: "Mä meen talliin, kato." Kenellehän Hello jutteli? Hänen äänensävy oli erilainen kuin jos hän olisi jutellut Eetulle tai Eiralle tai kelle tahansa muulle tallilla kävijälle. Siinä tapauksessa olisin laskenut satulan alas ja mennyt tervehtimään häntä, mutta kun hän olikin jonkun toisen kanssa, otin satulan syliin ja kävelin Been karsinalle.

Laskin satulan karsinan oven päälle ja kuulin Hellon lähestyvän jutustelun jatkuessa: "Ja tässä on Tide." Käännyin ympäri ja huomasin Hellon olevan yksin, pitäen puhelintaan edessään. "-- liittynyt Hunkseihin. Sano hei Tidelle, Tide" Hello lopetti hymyillen leveää hymyään. Pudistaen päätäni kysyin ei kai Hello kuvannut, johon hän totesi tyypilliseen tapaansa: "No vähän ehkä. No höh, nyt se katkes taas." Sitten hän laittoi puhelimensa taskuunsa ja kysyi mitä teen satulan kanssa.

Minun oli tarkoitus jutella Hellon kanssa heti, mutta koska hän ei kysellyt mitään ja käyttäytyi Hellon mittakaavassa normaalisti, rentouduin itsekin ja päätin, että jutellaan juoksutuksen jälkeen. Laitoin satulan Been selkään ja lähdimme kävelemään yhdessä tallista ulos.
"Onpa se kasvanut isoks", Hello totesi, kun Bee kulki rimpuilematta satulan kanssa. "Typy pomppis tai ei liikkuis metriäkään ton kanssa."
"Miten niin, eikös sekin jo siedä satulaa?" kysyin, koska olinhan minä nähnyt Hellon treenaavan suokin kanssa.
"No joo, vähän niin ja näin."

Maneesi oli onneksi tyhjillään, joten saatoin päästää Been vapaaksi. Se ei tapansa mukaisesti ampaissut heti liikkeelle, vaan jäi kihnuttamaan satulavyötä. Maiskuttelin sitä liikkeelle ja taputin vielä lautaselle, mutta ori vain tuhahti ja yritti rapsuttaa takasellaan.
"Annas olla nyt ja liikuhan siitä", komensin hevosta ja nostin mukaan ottamaani raippaa ylemmäs. Siitä ori tajusi, että nyt oli aika liikkua ja lähti ravaamaan eteenpäin. Muutaman metrin päässä se taas pysähtyi, mutta astuessani lähemmäs alkoi liikkua taas.
"Mikset sä laita sitä liinan päähän?" Hello kysyi sivummalta.
"Mikset sä tulis vaikka auttaa?" vastasin jatkaen vielä: "Aattelin että se tykkäis enemmän liikkua vapaammin kuin ympyrällä."
"No aika laiskasti se kyllä liikkuu", Hello vastasi ja siirtyi patistamaan Beetä eteenpäin.
"No ei sentään rupee piehtaroimaan niin kuin Typy", nauroin, kun muistin kuinka Typy oikeasti kiehnäsi maassa satula selässään alkusyksystä.

Saimme liikutettua Beetä enemmän tai vähemmän aktiivisesti puolisen tuntia, kunnes totesin siinä olevan tarpeeksi. Otin satulan jo maneesissa pois ja annoin orille ansaitun porkkanan palan taskustani, johon Hello tietysti laukoi, että missä hänen palkkansa on. Päästin Been vapaaksi, jotta saatoin kahmaista pörröpään syliini ja suudella häntä.
"Parempaan en nyt tähän hätään pystynyt", sanoin päästäessäni hänet vapaaksi ja lähtiessäni hakemaan Beetä kiinni. "Otatko sä Been vai satulan?"

06.12.2019 - Kouluvarsakatselmus Saksassa

Voi kamala kuinka minua jännitti. Tai on jännittänyt jo viimeisen kuukauden, mutta varsinkin nyt, kun olemme vihdoin saapuneet paikalle. Ja minä hölmönä luulin, että Been vieminen Suomessa varsanäyttelyyn on raskas kokemusta. Nehän oli kirjaimellisesti lasten leikkiä, koska niissä ei esimerkiksi tehty kovin tarkkaa tutkimusta, vilkaistiin vain pikaisesti, ettei näy ulkoisia vikoja. Mutta täällä minun piti ensin saada Bee seisomaan rauhallisesti tasajaloin, kun sen säkä- ja lautaskorkeus mitattiin. Taisi joku ne sanoa ääneenkin, mutta en minä tajunnut oikein mitään siinä tilanteessa. Sitten siltä katsottiin purenta, pienen taivuttelun jälkeen, koska eihän Bee nyt tuntemattoman anna suutaan avata. Kavioiden kanssa ei ollut ongelmia, mutta viimeisellä etapilla, kivesten tutkinnan kohdalla ori pomppasi kuin trampoliinilla olisi. Onneksi eläinlääkäri kuitenkin sai tutkimuksensa tehtyä ja saimme luvan jatkaa eteenpäin.

Ja voi luoja kuinka suuri se areena oli! Olen itse iso mies, mutta minusta silti tuntui kuinka olisin pieni muurahainen, kun talutin Beetä käsihevosalueelta kohti kilpailuareenaa, jossa virallinen esittely tehtiin. Nuori ruunikko tepasteli vierelläni sekin hieman ihmeissään, koska melua oli jo jonkun verran, vaikkei katsomot olleet läheskään täynnä. Ajatukseni kiisi kuukauden takaiseen päivään, kun menin möläyttämään Hopiavuoren tuvassa, että tätini oli meitä tänne pyytänyt. Miksi oi miksi minun pitikään mennä avaamaan suuni? Jos vain olisin ollut hiljaa, olisin voinut sanoa hänelle, etten töiden takia pääse enkä olisi edes valehdellut. Mutta ei, pitikin kertoa oikein Hopiavuoren Ritvalle, että meidät oli tänne kutsuttu, niin eihän siinä vaiheessa enää voinut perua ja täällä sitä oltiin.

12.09.2019 - Mietteitä satulasta

"Mä oon pahoillani, etten oo kerennyt käymään. Koulu alkoi taas ja vaikka sanotaan, että lähipäiviä on vähemmän ja tehdään etänä enemmän, niin ei se kyllä yhtään enempää vapaata aikaa anna. Ennemmin tuntuu, ettei sitä vapaata oo lainkaan, kun koko ajan on joku deadline jostakin."

Bee ei sanonut mitään, vaikutti vain nauttivan saamastaan huomiosta. Se oli kastunut läpikotaisin päivän sadekuurojen takia ja joko piehtaroinut tai muuten vain kirmaillut siihen malliin, että oli saanut kuraa ympäriinsä. Niinpä olin huuhdellut sen ja kuivattuani harjailin sitä. No ehkä enemmän paijailin, koska en oikeasti ole hetkeen päässyt sen kanssa tekemään muuta kuin mitä muidenkin asukkaiden kanssa: vie tarhaan, tarjoili päiväheinät, hae tarhasta, anna iltaruuat.

Ori oli taas kasvanut ihan silminnähden. Ei se vielä nyt niin iso ole, että oikeasti kannattaisi mitään ratsukoulutusta miettiä, mutta tarkoitukseni oli tutustuttaa se varusteisiin jo. Pitäisi vain saada joltain satula lainaan, koska en tiedä minkä kokoinen satula sille sopii sitten, kun on oikeasti aika alkaa selkään kiipeämään. Ehkä Hello voisi lainata Typyn satulaa, hänhän on kans harjoitellut satulan kanssa.

"Mitäs mieltä olet, joko haluaisit kokeilla satulaa selkääs?" Kysyin Beeltä silittäen sen selkää. "Laitettais vaikka loimi siihen alle, niin ei Hellonkaa tarvi pelätä, että sun karva pilaa sen satulan tai jotain." Bee käänsä päätään ja tuhahti. "No niinpä, sullahan on hienot karvat eikä yhtään vikaa ihossakaan. Tai ehkä löydettäis jostain halvalla joku perussatula, sais sitte vapaasti käyttää sitä." Mietiskelin vielä ääneen, ennen kuin uppouduin ajatuksiin.

Kyllähän täti ostaisi Beelle heti kolmen tonnin satulan, jos vain sanoisin, että haluaisin alkaa treenata satulan kanssa. Mutta ei siinä olisi mitään järkeä. Kyllähän se kunnon satula pitää jossain vaiheessa hankkia, mutta ei todellakaan mitään parhaimmiston parhainta. "No, kysytään nyt ensin Hellolta. Tai vaikka Eetulta, hänhän osaisi sanoa, jos jonkun muun satulaa saisi lainata ja se sulle sopis. Ainakin jos nyt edes kerran kokeilisi, näkisi mitä mieltä oot."

12.08.2019 - Juoksutusta

Olin tullut tallille vähän yli yhdeksän ja hakenut Been tarhastaan. "Tänään pääsetkin taas juoksemaan kentälle", sanoin ruunikolle, kun harjailin sitä karsinassaan. Se hamuili aamuruokansa olemattomia jämiä ruokakaukalostaan ja tajuttuaan, ettei edes nuolemalla sieltä irtoa mitään, se siirtyi juoma-automaatille. "Ylös", sanoin orille, kun nostin sen takasta. "Hyvä poika, hienoa!" kehuin varsaa, koska se oli oikeasti alkanut oppia äänikomennon tarkoituksen. Aiemmin tuntui, että se painoi jalkaansa vain kahta kauheammin maata kohti, mutta nyt se useimmiten nosti käskystä tai ei ainakaan pistänyt vastaan nostaessani jalkaa ylös. Kavioiden putsauksen jälkeen pujottelin orille riimua takaisin päähän ja tajusin, että se alkoi vedellä viimeisiään. "Miten sun pää kasvaa näin paljon? Siis vastahan mä suurensin tätäkin remmiä!" Bee vain tuhisi ja heilutti päätään vaikeuttaen riimun laittoa entisestään. "Hei, nyt loppu tollane!" komensin varsaa, joka lopetti ja jäi tuijottamaan minua. "Ihan turhaan siinä mulkoilet", nauroin varsalle ja rapsutin sen otsaa. "Pitää varmaan lähteä varustekaupoille, kohtahan sulle pitää satulakin hankkia ja alkaa treenata sen laittoa."

Otin karsinan pielestä juoksutusliinan ja piiskan ja menin Been kanssa kentälle, jonka olin tarkistanut tyhjäksi ennen harjausta. Olisihan sinne voinut joku mennä viimeisen vartin aikana, mutta harvemmin tallilla oli vielä ketään tähän aikaan. Suurin osa oli töissä tai koulussa ja Noakin tykkäsi nukkua pitkään. Eetu ja Camilla olivat työn touhussa muualla, joten kenttä oli vain minulle ja Beelle. Vaihdoin riimunnarun pitkään liinaan, päästin Been irti ja mauskauttamalla ori lähti kävelemään hieman minusta pois ja eteenpäin, joten tietysti kehuin sitä hienoksi pojaksi. Milanista oli ollut apua jo ensimmäisellä tapaamiskerralla, minkä lisäksi reilu viikko sitten hän sattui taas samaan aikaan tallille ja neuvoi minua lisää. Enää Bee ei rimpuillut narussa, vaan niin kuin Milan sanoi, se halusi olla hyvä poika. "Ravia!" komensin heilauttamalla samalla piiskaa, jolloin Bee lähti kävelemään vain reippaammin. Maiskuttamalla ja piiskan heilautuksella Bee lopulta nosti ravin ja samalla sanoin äänikomennon uudelleen, jotta se oppisi yhdistämään sen askellajin nostoon. "No niin, hyvä poika!"

Testasin miten ori reagoi liinan pituuden säätelyyn, mikä johti siihen, että se pysähtyi ihmettelemään, miksi tulin lähemmäs. "Okei, ehkä kokeillaan tätä vähän myöhemmin lisää", totesin ja siirryin takaisin kauemmas ja käskin Been eteenpäin. Noin puolen tunnin ajan juoksutin oria niin käynnissä kuin ravissa ja molempiin suuntiin, kunnes lopulta oli sopiva hetki lopettaa. "Soooo, hiljennähän vauhtia sitten, just noin ja sitten pysähdy, hyvä." Bee hamuili hiekkakentän pohjaa, vaikka luulisi sen jo tietävän, ettei sieltä mitään herkkua saa. "Täällä ois porkkana, tulehan hakemaan." Heiluttelin porkkanaan kädessäni, jolloin Bee tallusti laiskasti luokseni. "Kyllä sä oot hieno poika, etkös olekin", höpötin nuorelle hevoselle, kun se rouskutti palkintoaan.

"No kyllä vaan on", kuulin tutun äänen takaani. Eetuhan se siellä Camillan kanssa kentän laitoihin nojaili. Kävelin liina lyhyenä heidän luokse ja Bee tuli kiltisti perässä. Se hamuili ensin Eetua ja sitten Camillaa, mutta tuhahti, kun kummaltakaan ei herkkuja löytynyt.
"Sä kuule sait jo palkintos, että älä siinä yhtään tuhise", Camilla nauroi varsan käytökselle silittäen sen kaulaa.
"Ollaha justihi kaffille menos, tuleha seuraks."
"Joo, vien vaan Been tarhaan", vastasin ja vaihdoin liinan riimunnaruun. "Camilla, voitko pitää hetken Beetä kiinni?"
"Tottahan toki, kun se on niin hieeeeno poika, no olet!" Hän melkein lässytti venyttäen sanojaan ja nauraen päälle. Sain kerittyä liinan ja laitoin sen sekä piiskan kentän ulkopuolelle. "Minä voin viedä ne talliin, niin sinä pääset viemään varsulin tarhaansa", Camilla sanoi antaen Been riimunnarun takaisin minulle, nappasi juoksutustavarat ja lähti ennen kuin ehdin mitään edes sanoa. Kohautin vain olkia, koska tällaistahan se oli: Aina autetaan muita.

03.08.2019 - Tuo äitisi tallille -teemapäivä

Hopiavuoressa järjestettiin Tuo äitisi tallille -teemapäivä, jossa yhtenä rastina oli ota varsa kiinni. Bee oli erään joukkueen varsana ja heidät diskattiin, koska varsa säikähti. Sitä ei satutettu ja hyvin pian diskauksen jälkeen sen omistaja tuli paikalle ja varsa rauhoittui nopeasti. Se ei saanut traumoja tapahtuneesta. Bee sai itselleen Horse Hero -kunniamerkin, joka myönnettiin kaikille osallistuneille hevosille.

Been mietteet ota varsa kiinni -rastista

Mitäs mitäs, kukas sä oot? Eiku oonhan mä sut nähnyt, sä oot sen ison kaverin ihmisiä. Mut miks sä minut haet, missä iskä on? Hei, en mä halua tulla! Ai, sulla on porkkanaa.. No, kai mä voin sitte tulla.

No höh, iskä pisti salakavalasti sut hakemaa mut, etten tajuais, että se taas pistää mut päättömästi juoksemaa. Ihan älytöntä touhua, eihän siinä oo mitään järkeä! No niin, päästäs irti nyt. Häh, mitäs ihmettä, miks sä senkin otat pois? Ei iskä sitä koskaa ota irti, onkohan se unohtanu sulle kertoa, että sähän et mua enää kiinni saa!

Okei, ei näy iskää kyllä missään. Mutta tuolla on joitakuita muita. En kyllä tykkää yhtään, mitä ne oikein riehuu? Ei ei ei ei, menkää pois. Apuaa, iskäää, missä sä oot? Täällä on kamalia ihmisiä, ne yrittää syyä mut! Tuu hakemaan mut, miks sä jätit mut tänne yksin?! Mä en halua teitä tänne, mä haluan iskän!

31.07.2019 - Kesätunnelmia näyttelyissä

Been kanssa osallistuttiin Ranch O' Haran näyttelyiden kesätunnelmia-luokkaan, josta ori sai tuomarilta seuraavan palautteen:

"Hän on kyllä nyt se kuuluisa reipas poika. Laitumella kerkeää hetkeksi pysähtyä poseeraamaan, ennen kuin ilakoinnit saavat jatkua. Varsa on kivasti aseteltu oikeaan laitaan keskityksen sijasta, mistä tuomari ilahtui kovasti. Tausta sen sijaan kaipaisi hieman lisää panostusta: ruohotupsut kavioiden edessä ovat nyt ihan liian irralliset, joten saman sävyn ja tupsujen jatkaminen kauttaaltaan muullekin nurmialalle voisi toimia. Voisiko kevyt blurraus taustassa tuoda kuvaan syvyyttä? Kannattaa ehkä kokeilla! Varsassa on käytetty rohkeasti eri sävyjä, joskin rungon kiillot voisi viimeistellä yhtä huolitelluksi kuin kaulassa ja päässä."

28.07.2019 - Yllättävä paluu arkeen

Jännitin ihan mielettömästi. Enkä oikein tajua miksi, koska olinhan minä hakenut Been jo kolmesti näyttelyihin ja useammin harjoittelemaan juoksutusta ja kerran käytin sen pesullakin, kun se oli hankkinut komean kurakerroksen sateisen päivän jälkeen. Mutta kai se on jotenkin vain ajatus siitä, että nyt se haettiin sieltä ihan virallisesti pois - pysyvästi. Oli ollut tavallaan vapauttavaa, kun ei tarvinnut joka päivä olla Been kanssa tekemisissä. Kyllä, mä tiedän, tiedän olevani aivan hirveä ihminen, kun olen iloinnut sitä, ettei tarvitse nähdä tai tehdä oman hevoseni kanssa mitään. Mutta nyt minua oikeastaan jopa pelottaa, että onko tämä kuukauden vapaus muuttanut varsan niin suuresti, ettei se enää kunnioita minua senkään vertaa, että lähtisi kiltisti pois.

Ja mitä vielä, Bee oli ensimmäisten joukossa norkoilemassa loppuun kulutetun laitumen portilla, kun jutellen kävelimme Hellon, Oonan, Nikan ja sen ainoan ulkopuolisen kanssa, jonka nimeä en nyt millään muista. Ja Eetukin tietysti oli mukana, vahtimassa ettemme teloneet itseämme tai hevosia. Bee seisoi kiltisti aloillaan, kun pujotin sille sen riimun päähän ja napsautin narun siihen kiinni. Se oli Hello, joka joutui tekemään töitä, että sai entisestään pulskistuneelle Makelle riimun. Oonan Raikulikin heitteli muutaman kerran päätään, mutta rauhallisesti höpöttäen Oona jatkoi orin silittämistä ja lopulta sai riimun orille.

Kun olimme kaikki saaneet omat hevosemme kiinni, Eetu avasi laitumen portin ja lähdimme yksi kerrallaan pois. Tai se oli tarkoitus, mutta tämän nimettömänä pysyneen naisen Pottu-varsa oli sitä mieltä, että sen pitäisi päästä ensimmäisenä ja varsa kiilasi minun ja Been väliin - kirjaimellisesti. Onneksi olen pitkä, koska saatoin helposti pitää Been narusta kiinni samalla, kun toisella kädellä pidin suomenhevosvarsaa ryntäistä, ettei se pääsisi eteenpäin.
"Pottu perkele", kuului hampaiden välistä tiukkastu komento, kun nainen tuli hevosensa perässä. "Anteeksi, tää on tosi noloa."
"Ei kuule mitään, ihan tyypillistä varsan menoa", naurahdin, kun päästin suomenhevosen läpi omistajansa otettua sen takaisin hallintaansa. "Menkää te vaan ensin, Beellä ei näemmä ole kiire minnekään."

Muita kommelluksia ei käynytkään, vaan Beekin tuli niin mallikelpoisesti kanssani tallille asti. Ihmettelin ihan ääneen varsan käytöstä: "Mikähän sulla on, et ottanut kierroksia edes siitä, että Pottu tunki väliin." Bee vain tuhahti ja käänsi päänsä toiseen suuntaan. Tarkistettuani varsan läpikotaisin mahdollisten vekkien, ötökänpuremien tai muiden jälkien varalta, sain todeta, että se oli loistokunnossa. "Oot kyllä vähän ehkä lihonut", naurahdin taputtaen varsaa pyöreän mahan kohdalta. "Heti huomenna aloitetaan sitten tiukka treeni- ja laihdutuskuuri!" Jälleen pärskähdys, mutta nyt Bee käänsi päänsä minua kohti ja työnsi sen syliini. Valtava lämmin tunne täytti kehoni ja tunsin kuinka silmiä vetisti, joten suljin ne, ettei ne alkaisi vuotaa. Halasin pientä päätä ja tiesin, etten voisi koskaan luopua varsasta. En, vaikkei se koskaan työntäisi päätä samalla tavoin syliin tai vaikka se olisi tyypillinen itsepäinen ja hankala itsensä.

18.07.2019 - Näyttelemenestys

Vaikkei sitä uskoisikaan, niin Bee saavutti juuri Finest Foal – tittelin! Varsojen näyttelyarviointi antaa hieman anteeksi nuoren iän mukaista käytöstä, mutta enemmän minun on kiittäminen orin kasvattajaa, joka ystävällisesti on vienyt sitä niihin. Tai siis kyllähän minäkin mukana olen ollut, mutta esittämisen on hoitanut kasvattaja, Bee kun tuppaa minun kanssa käyttäytymään vähän miten sattuu. Taidamme jättää viralliset näyttelykehät ainakin joksikin aikaa, mutta harjoittelua pitää edelleen jatkaa, koska haluan kyllä viedä Been vielä aikuisenakin näyttämään itseään.

13.07.2019 - Laidunfiiliksiä

Istuin orilaitumen vierellä ja katselin Been touhuamista. Varsa kirmaili ympäriinsä ja kiusasi laidunkavereitaan minkä kerkesi. En ole käynyt laitumella kovin usein ja nekin kaikki käytännössä työn merkeissä enkä ole ollut tekemisissä Been kanssa lähes ollenkaan. Mietin, minkälainen siitä on tullut saadessaan olla ihan vapaana muiden hevosten kanssa ilman suurempia ihmiskontakteja. Pieni pelon tunne hiipi kurkkuun, koska olihan se nyt tiedossa, että Bee edelleen testaili minua silloin tällöin. Joten kuinka pahasti se hyppii nenille, kun nyt haen sen tarhasta? Ja mitä jos se jatkuu? Jos en koskaan saa siitä yhtä asiallisesti käyttäytyvää kuin Eetun Jussi tai jopa Hellon Skotti? Toki Skotissa on omat kommervenkkinsä, mutta silti se on rauhallinen eikä pistä joka välissä vastaan.

Mitä jos vika onkin minussa? Ei mulla aiemmin ole ollut näin hankalaa hevosen kanssa ja niitä on kuitenkin ollut monia vuosien aikana. Ei ihan niin pieniä kuin Bee, mutta esimerkiksi nuoret ravurinalut ei paljon tuosta riiviöstä eroa. Mitä jos musta ei ookaan varsan kasvattamiseen? En kuitenkaan halua pilata hyvää hevosta, joten olisiko parempi antaa se ammattilaiselle? Ei mulla ole varaa palkata kouluttajaa, joten mun pitäisi kertoa tädille, ettei musta ole tähän. Pitäisi antaa Bee hänelle, hän saisi tehtyä siitä hienon kouluhevosen, jolla taitava ratsastaja pääsisi korkealle. Se olisi orillekin paljon parempi, se pääsisi antamaan itsestään enemmän.

Sitten minut valtasi suru, kun ajattelin Beestä luopumista. Osaahan se olla rasittava, mutta onhan siitä ollut myös iloa, meillä on ollut hauskaa ja ollaan kasvettu yhdessä. Ja mitä kaikkea voisimmekaan yhdessä saavuttaa, jos vain osaisin enemmän. Harmistuneena nousin ylös ja poistuin laitumelta, koska en enää yksinkertaisesti uskaltanut mennä hakemaan Beetä. Se vain pahentaisi oloani, koska olin jo kallistumassa sen suuntaan, että minun pitää luopua siitä.

22.06.2019 - Laitumellelasku

Bee rimpuili narun päässä, kun olimme saapuneet orilaitumen portille. "Sä pääset ihan kohta vapaaksi ja saatkin olla siellä sitten ihan kaveriesi kanssa keskenänne, olisitko nyt edes aloillas!" Komensin oria, joka seisahtui hetkeksi. Mutta sitten se aloitti steppaamaan sivulle ja pyörimään ympäri. Kiristin narun niin tiukaksi, että olisin voinut pitää oria myös riimustaan kiinni. "No niin, onkos kaikki tässä? Kolmosella päästetään kaikki irti ja sitten vauhdilla pois jaloista", Eetu neuvoi.

Bee pomppasi ensin jäniksen loikalla eteenpäin, sitten laukkasi muutaman metrin, heitti pari pukkia ja lopulta nousi vielä pystyyn. Yritti kai jotenkin esittää olevansa lauman kingi. Sitten se taisi huomata, että siellähän oli ihan uusiakin turpia. Ensimmäisenä se kävi nuuhkimassa minullekin tuntematonta suomenhevosta pikaisesti, minkä jälkeen se villiintyi Oonan Raikulin viipottaessa sen ohitse. Pian kaksikko laukkasi kilpaillen toistensa kanssa, kunnes rauhoittuivat ja alkoivat maistella vehreää ruohoa.

22.06.2019 - Ennen laitumelle menoa

Runon on kirjoittanut Hopiavuoren hoitaja Sebastian.

Jännitys ilmassa kohoaa
kun hevoset laitumelle janoaa
Vaan täytyypä hetki vielä odottaa
ennen kuin vapaus koittaa

Riimunaruja, puhetta, kavioita
ei laitumellelaskua mikään voita!
Vaan mitä nyt oikein tapahtuu
kun Tiitus tyhjään käteensä havahtuu
Voi ei, missä Bee?

Varsa hyppii, juoksee menemään
ei se jaksanut odottaa enää!
Tiitus-raukka perässä laukkaa
kun orivarsa ruohoa tallipihan naukkaa

Muut hevoset tilannetta seuraa
ihmetellen tuota pikkukersaa
Kärsimättöminä steppaavat ja hirnuvat
vehreälle laitumelle jo kinuvat

Eetu hermonsa menettää
Hellon Tiituksen perään lähettää
Voi turkanen noita hevosia
kun keksivät aina tepposia!

Vartti mennä matelee
kun kaikki Beetä odottelee
Joku perältä huutelee
että sieltä ne nyt tulee!

Pieni orivarsa Bee nyt kiinni on
sitä niin kauan odotettu on
Vaan eivät taida muut tietääkään
mitä Beellä on vielä mielessään...

13.06.2019 - Kesäiset näyttelyt

Olin ensin ihan innoissani Nellyn näyttelyideasta ja lupauduin jo olemaan tuomarinakin siinä, koska olisihan se siistiä päästä arvioimaan muiden tuotoksia. Noa ja Eetu saivat minut kuitenkin keploteltua pestistä pois ja ilmoittamaan itseni Been kanssa mukaan, eikä se harmittanut yhtään. Paitsi ehkä pikkasen, kun näin Noan taideteoksen, siis kattokaa tota merenneitoa! Flidais on muutenkin niin kaunis tamma, mutta nyt se oli vielä laitettuna niin hienoksi ja kulki nätisti rantajätkänsä vierellä. Ja Nellyn yksisarvisen sateenkaariharja, voi että!

Bee kulki kentän kiertämisen aikana melko nätisti vierelläni, vain pari kertaa se otti komean sivuaskeleen hypyn kera, mutta palasi takaisin ruotuun, kun kiristin talutusnarua. Mutta kun pysähdyimme keskelle ja minun piti selittää, että Bee on komea kukkaisneito, sai ori tarpeekseen. Ensin se rapsutti kaulassaan olevaa kukka-lehtiköynnöstä takajalallaan ja kun siitä muutama irtosi, alkoi se hamuta niitä turvallaan. Kerroin pikaisesti idean tulleen käydessäni laitumilla, joiden vieressä oli kaunis kukkaketo, josta olin kukat ja lehdet poiminut. Halusin vain vajota maan alle, kun vihdoin pääsin kukkia ja lehtiä ripottelevan Been kanssa pois kentältä.

kuva © jiphorse (line), Deskleaves (kukat/lehdet), Tuire (väritys), Shimmering-Elf-Rawr (tausta)

Tiituksen Bee sai kunniamerkin. Jos olisi saanut valita vielä lisää voittajia, tämä olisi voittanut aidoimman ja ihastuttavimman tarinallisen taustan palkinnon. Ai miten minä näen vauvan kutiamassa ja kyllästymässä, ja kun ajattelen sitä, toivon ettei se ikinä kasvaisi isoksi... Mutta ehkä vielä sitäkin hienompaa musta on se, että olet päättänyt valloittaa ihan uuden taiteenlajin: digitaaliset maalaukset.

07.06.2019 - Kesälaitumelle

Bee luimisteli tarhan nurkassa ja näytti ilahtuvan, kun huomasi minun kävelevän portille. "Sä et vissiin oikein välitä sateesta vai", hymähdin varsalle, joka kirmasi luokseni ilman, että kerkesin edes kutsua sitä. Napsautun talutusnarun orin riimuun kiinni, avasin portin ja Bee yritti rynniä ohitseni, hyvä ettei tallonut jalalleni. "Hei hei hei, eipäs riehuta siinä!" Komensin varsaa lyhyentäen talutusnarua, että ori joutuisi kulkemaan ihan vierellä. "Sä et kyllä tuu tykkäämään mun ajatuksesta lähteä tarkistamaan laitumien tilaa, mutta sulta ei kyllä kysytäkään."
kuva © WildFilly19 (line), Tuire (väritys), Lynn (tausta)

04.06.2019 - Ihana upea komea ampiaiseni!

Ollaan käyty Been kanssa nyt kaksissa näyttelyissä ja voi että, ette uskokaan kuinka ylpeä mä mun pojasta oon! Se nimittäin meni ja voitti molemmissa oman luokkansa! Lisäksi uusimmissa karkeloissa se sai vieläpä BIS2-palkinnon, vieden voiton ihan aikuisesta puoliveriorista. Ekoissa näyttelyissä se jäi BIS4-sijalle, kun ei loppukehässä enää jaksanut asettua nätisti. Olen ilmoittanut sen myös muutamaan kesä-heinäkuun vaihteessa olevaan näyttelyyn, joista toivottavasti saamme viimeisen EO-sertin, niin Bee saisi ensimmäisen aidon oikean tittelin. Mut kattokaa nyt, kattokaa kuinka ihana upea komea mun ampiainen on!

26.05.2019 - Estetemppurata

Hain Been karsinasta, johon olin laittanut sen harjauksen jälkeen. Olin ajatellut mennä yksin testaamaan esteitä ja halusin, että saan varsan hyvissä ajoin paikan päälle. Mutta rauhassa treenaaminen oli turha haave: Kentällä oli jo Matilda Kertun kanssa sekä kolme minulle uutta hevosta - ja tietysti Hello Typynsä kanssa. Hän esitti olevansa suurtakin valmentajaa ja lähti näyttämään esteitä hevosensa kanssa. Hevonen, joka yleensä kulki ihan kiltisti, tekikin stopin eurolavasta tehdyn sillan luona. "Joo, voitte aloittaa kukin haluamallanne esteellä ja minä tulen sitten neuvomaan, jos tarvii", Hello rykäisi, kun jäi taistelemaan oman varsana kanssa.

Bee pyöri talutusnarussaan kuin tuuliviiri, koska jokaiseen muuhun hevoseen oli vaan pakko päästä tutustumaan! Kerttu oli entuudestaan jo vähän tuttu, joten siihen ei kannattanut tuhlata aikaa. Suuren suuri shiretamma olikin aivan liian muhkea jättiläinen, ettei Bee uskaltanut sen lähelle, mutta rautias puoliverinen veti senkin edestä oria puoleensa. "No niin hei, älä viiti, tule ny tänne", juttelin varsalle vetäessäni sitä kohti vapaata estettä. Onneksi muut olivat halunneet ottaa ensitöikseen vaikeammat tehtävät ja minä saatoin viedä omani maapuomien ylityspaikalle.

Kopina vaan kuului, kun Bee askelsi puomien yli perässäni. "Sun pitäs nostaa niitä koipias, höpsö", nauroin varsalle, joka kummasteli, kun sen jalat osui puomiin. Pysähdyimme hetkeksi kahden puomin jälkeen, jonka jälkeen pitäisi ylittää vielä kolmas. Nostin omat jalkani teatraalisen korkealle, jotta Bee ymmärtäisi tehdä saman perässä. *kops-kops* sanoi etujalat, ruskea pää painui alas ja sen jälkeen takajalat nousi niin ylös, että ne tulivat ääneti puomin yli. "Hyvä, just noin!" Kehuin Beetä rapsuttaen sitä korvan takaa.

Teimme puomiharjoituksen vielä pari kertaa ja viimeisellä kerralla kuului enää vain yksi kolahdus. Sen jälkeen siirryimme peruutusradalle, jossa pähkäilin, mitä kokeilisimme. "Otetaanko toi ällä vai kuitenki ympyrä? Noi kartiot on ehkä turhan vaikeat meille", juttelin Beelle, joka tuijotti muita osallistujia. "Tietenki teette ton kartion, eihä se ny vaikee oo", Hello tokaisi yhtäkkiä vierestäni, "Eikä se oo niin justiinsa ees, rennosti vaa." Hän jatkoi pukaten minua kylkeen. "Joo, tervemenoa vaan!" Sanoin topakasti antaen näyttävästi tilaa Herra Valmentajalle. "Me oltiinki menossa toho sillalle, kun se just vapautu", jatkoin taluttaen Been vihreän pressun luokse. Bee olisi kyllä mieluummin jäänyt rapsuttelemaan Typyn kanssa, mutta komensin sen tiukasti mukaani.

Kun ohjasin Beetä pressulle, se uskalsi laittaa etujalkansa rohkeasti sen päälle. Mutta sitten tuulenvire heläytti viereisen kulman ilmaan ja kohti Beetä, jolloin varsa loikkasi äkkiä taakseni. "Soooo, ihan rauhassa vaan, ei hätää", rauhoittelin. "Kato, se laskeutu jo. Ei se tee sulle mitään." Varsa oli edelleen epäileväinen, mutta tuli kuin tulikin perässäni uudelleen pressun päälle. "Tosi hyvä, hienoa poika!" Annoin Beelle nyt porkkanan palan, jonka se hotkaisi hetkessä suihinsa. "Eiköhän me olla saatu jo ihan tarpeeksi", sanoin ruunikolle varsalla ja talutin sen pois kentältä.

20.05.2019 - Jästipää pomppupallo

"Annas olla jo!" Komensin vikuroivaa jästipäätä, kun Bee tapansa mukaan ei halunnut lähteä tarhastaan yhtään minnekään. Ylös, alas, sivulle ja alas, taas ylös. Niin ruskea pää heittelehti aina, kun yritin napata sinisestä riimusta kiinni. "Pitää siis ottaa kovat otteen käyttöön", sanoin pientä ärsytystä äänessäni. Kaivoin taskujani ja sain sormiini sinne tunkemani omenaviipaleen, johon pyörivän pään tummat silmät pian kiinnittyi. "Niinpä, mä tiedän, että sä rakastat omenaa." Toivoin mielessäni, ettei varsa oppisi koiran tavoin, että pelleilemällä saisi herkkuja.

Kun viimeiset rouskutuksen äänet oli loppuneet, meni muutama hetki, kunnes Bee tajusi mihin oli päätynyt. Narun päähän, miten hirvittävää! Olen ihan varma, että jotakuinkin tällaista se mietti, koska se pisti välittömästi jarrun päälle ja seisahtui paikalleen. "Et oo tosissas, mikä sulle nyt tuli?" Kysyin varsalta, retorisesti tietenkin, koska harvemmin se minulle mitään vastaa. Sitten muistin jonkun heppaleffan kohtauksen ja käänsin selkäni varsalle. Annoin sen pällistellä omiaan, kun itse potkiskelin maassa lojuvia pikkukiviä ja tuijottelin taivasta. Pian kuuluikin pienistä kavioista lähtevä ääni, kun ne askelsi hiekkatiellä minua kohti. "Joko mennään", sanoin varsalle ja lähdin kävelemään sen edellä ennen kuin se ohitti minua.

Vein varsan maneesiin, jonka oletin tyhjäksi, koska suurin osa asukeista oli tarhassaan. Ja niin se onneksi olikin, koska tarkoitukseni oli liikuttaa Beetä vapaana. Hetken kyllä pohdin oliko se niinkään fiksua, kun meni oma aikansa saada ori tarhastakin kiinni, mutta päätin murehtia sitä vasta, jos sen aika tulee. Niinpä irroitin sinisen riimunnarun varsan riimusta ja ori säntäsi välittömästi keskelle suurta maneesia. Pohja oli erilainen kuin pihalla ja hevosen laukka-askel tömisi eri tavalla suljetussa maneesissa, joten Bee pysähtyi pian aloilleen kummastelemaan. Kovin pitkään se ei asiaa miettinyt, vaan jatkoi laukkaamista ympäri maneesia, pysähtyi välillä taas kuuntelemaan ja kokeili sitten ravia.

Olin kuullut Katyalta, että hänellä oli tapana leikkiä Heran kanssa jumppapallolla ja hän oli löytänyt sellaisen Eetunkin maneesista. Kävin etsimässä sen käsiini ja päätin katsoa, miten Bee siihen suhtautuisi. "Hei poika, tuus kattomaa", huusin varsalle, joka haisteli maneesin viimeisintä kulmausta. En viitsinyt heittää palloa heti liikkeelle, vaan menin sen kanssa hieman lähemmäs varsaa. "Tulehan nyt, sä varmaan tykkäisit tästä." Bee katseli minua ja sylissäni olevaa kirkasta palloa pää kallellaan, mutta päätti rohkeasti tulla katsomaan. "Hyvä poika, just noin", kehuin varsaa, kun se ravasi nätisti luokseni. Laitoin pallon maahan ja Bee nuuhkutteli sitä kummissaan. "Katso näin", sanoin varsalle ja työnsin pallon varovasti liikkeelle.

En voinut arvatakaan, että noin pieni hevonen voisi paikaltaan hypätä niin korkealla, kuin mitä Bee hyppäsi pallon kieriessä eteenpäin. Sen jälkeen varsa otti hatkat ja laukkasi tuulispäänä kauas pallosta. "Noh noh, ei se sua syö, senkin jästipää", nauroin varsalle. "Tules nyt, mulla on lisää omenaa sulle." Mulkoillen jo pysähtynyttä palloa tiiviisti, Bee askelsi minua kohti ja haukkasi hedelmän suuhunsa. "No niin, tulehan nyt." Tarrasin Been riimusta kiinni ja talutin sen pallon luokse. Varsa hangoitteli vastaan, joten viime metreillä päästin sen irti. Bee ei kuitenkaan lähtenyt karkuun, vaan jäi tuijottamaan palloa. "Hyvä hyvä, ei tämän enempää tänään", sanoin hetken päästä laittaessani riimunnarun kiinni orin riimuun. "Jatketaan joku toinen kerta, jospa sinä sitten uskaltaisit potkia mun kanssa."

29.04.2019 - Maastolenkillä

Aamulla oli lyhyt kääntyminen koululla ja illalla treenit, joten kerkesin hyvin tulla käymään tallilla siinä välissä. Eetu oli suostunut siirtämään Been pois Mörrin tarhasta, koska olin aivan varma, että minisuokki opettaisi kultapojuni muuten vielä pahemmille tavoille. Nyt Bee oli komean friisiläisnuorukaisen kanssa samassa tarhassa ja jos en ihan väärin muista, ne on suunnilleen saman ikäisiäkin. Musta karva kiilsi auringossa, kun Hera esitteli itseään huomatessaan minut tarhan portilla. En tiedä tuliko Bee mustasukkaiseksi vaiko mitä, mutta se tuli harvinaisen nopeasti luokseni, kun kutsuin sitä.

"Mennääs vähän maastoilemaan", sanoin varsalle kiinnittäessäni riimunnarua sen riimuun kiinni. "Kyllähän sä oot söpö näissä sinisissä vermeissä, mutta pitäsköhän meidän hankkia jotkut toiset sulle." Mietiskelin ääneen, kun varsa pomppi tyypilliseen tapaan vierelläni, takanani ja välillä edessä. Ehkä sitten, kun nämä jäävät pieneksi, koska miksi ostaa uusia, kun nykyiset on täysin toimivat. "Hei, koitas nyt vähän asettua!" Komensin varsaa, joka vastasi pukittelemalla. Sain vetää narusta ihan tosissani, että varsa asettuisi edes jotenkin vierelleni.

Vaikka kuinka pysähtelin osoittaakseni kuka määrää, komensin, pyysin ja lopulta jopa maanittelin, Been meno oli samanlaista koko lyhyen lenkin ajan. Olihan se pari kertaa ihan nätisti: Silloin, kun se pysähtyi tuijottamaan oravaa ja pissaamaan. Muuten se hyppi ja pomppi, kuin.. Villivarsa kesällä. "Niin, minkäs teet. Sä oot varsa, nyt on kaunis ilma ja kaikki on kivaa. Mutta oikeesti, voisitko edes yrittää!" Jatkoin anelua, tuloksetta. Lopulta Bee pysähtyi, kääntyi ympäri ja pukkasi minua rintaan. Eihän sille voinut olla vihainen, vaikka se jatkoikin heti perään samanlaista antilooppikulkuaan.

"Mä taidan pistää sut Veronikan koulutukseen, kun et kerta minua tottele", sanoin varsalla sukiessani sen kiiltävää karvaa maastolenkin jälkeen. Been pää pyöri sen kuunnellessa lintuja, pihalla leikkiviä koiria ja tarhassa kirmailevia hevosia. "Ethän sä edes kuuntele mua!" Ruskea pää kääntyi kallellaan minua kohti, ori selvästi irvisti minulle. "Sä oot kyllä yks maanvaiva."

22.04.2019 - Näyttelymatskua

"Hei Bee, tules tänne!" Kutsuin varsaa tarhan portilla. Tällä kertaa se huomasi heti minut ja hetken emmittyään päätti tulla portille. "Hyvä poika, hienoa!" Kehuin varsaa vuolaasti antaessani sille palan porkkanaa ja rapsuttaessa sen kaulaa. Napsautin narun varsan riimuun kiinni ja siitähän se innostui: Ponkaisi pystyyn ja riuhtoi päätään. "No niin, rauhoitutaanpas sitten", puhuin rauhallisesti ja vaadin varsaa alaspäin. "Kohta pääset kyllä takaisin tarhaan, käydään vaan vähän tuolla harjaamassa sinua."

Kun muutama päivä sitten olin jutellut Eiran kanssa, olin tajunnut, ettei Been käytös olekaan yhtään outoa. Varsa on juuri muuttanut uuteen kotiin, jossa sen on ruokkinut, tarhannut ja tuonut taas illalla takaisin talliin yleensä ihan joku muu kuin sen omistaja. Joten ei ole ihmekään, että se osoittaa mieltään minua kohtaan. Eiran ehdotuksen mukaisesti talutin varsan Jussin tallin lipan alle, sidoin sen kiinni ja otin harjapakista pölyharjan. Harja tuntui todella mukavalta kädessä ja sen harjaksetkin oli miellyttävät.

Aluksi Bee pyöri paikallaan sen verran kuin sidottuna ollessa pystyi, mutta sitten se rauhoittui. "Taidatkin tykätä tästä, etkö vain", sanoin varsalle hymyillen. Se pärskähti kuin vastalauseeksi, mutta ummisti sitten taas silmänsä. "Otetaas sitten nuo kaviot vielä", totesin otettuani kaviokoukun käteeni. Liu'utin kättäni rauhallisesti varsan etusta pitkin alas ja otin jalasta kiinni. "No niin ja ylös", sanoin napakasti ja nostin jalan ylös. Bee rimpuili vastaan, mutta onneksi se on vielä sen verran pieni, ettei sillä ollut mahdollisuuksia minun käsittelyssä. Toruin sitä terävästi pidellessäni jalkaa edelleen ilmassa. "En päästä tätä ennen kuin asetut."

"Kylläpä oletkin nyt hienona!" Kehuin varsaa, kun harjaus oli saatu päätökseen ja sain vaihdettua sille komean valkoisen riimun päähän ja siihen sointuvan riimunnarun kiinni.
"Selvästi näyttelymatskua" naishenkilö sanoi. Käännyin ympäri ja katsoin ruskeisiin silmiin, joita ympäröi tummat pitkät hiukset, laitetut kulmat ja punatut huulet. "Me ei varmaan ollakaan vielä virallisesti esittäydytty, mä oon Nelly."
"Tiitus", tervehdin yskähtäen, koska tajusin katseeni jääneen liian pitkäksi aikaa naisen huuliin.
"Ihan älyttömän söpö toi sun varsas", Nelly jatkoi. "Saaks sitä silittää?"
"Joo." Toruin itseäni, tyhmä mies, sano nyt jotain muutakin. "Siis tottakai, nyt kun se on aloillaankin", jatkoin hieman väkinäisesti naurahtaen.
"Se on kyllä aikamoinen energiapakkaus, oon katellut kun se viipottaa tarhassaan", Nelly naureskeli leveästi hymyillen. Taas jäin tuijottamaan täydellisen näköistä hammasrivistöä, joten katsoin parhaaksi kääntyä varsaa kohti.

Hetken aikaa Nelly rapsutteli huomiosta nauttivaa Beetä, kunnes hän puhui jotain päiväkaffeista. En ollut ihan varma, mitä hän sanoi, mutta koska hän lähti jo kävelemään pois päin, en viitsinyt lähteä huutelemaan perään. "No niin, vaihdetaas sulle arkiriimu päälle, ettet sotke näitä, kun riekut tarhassa", sanoin varsalle. "Vai näyttelymatskua. Ei Nelly väärässäkään ole, kyllähän sie näytät hyvältä. Sitten kun saataisiin sut vielä kulkemaankin nätisti, niin voitaisi vaikka voittaakin jotain", nauroin varsalle, joka hyppi ja pomppi narun päässä taluttaessani sitä takaisin tarhalle.

15.04.2019 - Uudet tarhakaverit ja varustekatsaus

Minulla ei ollut tänään koulussa tunteja, jefuharkat oli peruttu eilisen turnauksen myötä, joten tänään oli ensimmäinen kunnon vapaapäivä. Mitä sitä tekisi? Nukkuisi pitkään, söisi rauhassa aamuaisen ja ottaisi ihan rauhallisesti? Ei sentään, vaan minä poika heräsin ennen ysiä, söin kyllä tuhdin aamiaisen ja poljin sen jälkeen Hopiavuoreen.

Hevoset oli saaneet jo aamupalansa ja viety tarhoihin, joten suuntasin omankin kulkuni sinne. Bee oli saanut tarhakaveriksi komean ruunivoikon sekä liinaharjaisen ponin. "Minun täytyy yrittää opetella teidän nimet nyt ainakin", tervehdin luokseni astellutta hevosta. "Se on Dips", kuulin ja käännyin ympäri. Edessäni seisoi cowboy: farkut, niiden päällä nahkachapsit, stetson päässä ja bootsit. Sentään bootseissa ei kilahdellut leffatyylisesti terävät kannukset, joilla elokuvasankarit potki hevosiaan. "Ja minä olen Jake", mies tervehti. Eihän Jake oikeasti ollut amerikkalainen, kyllähän sen äänestä kuuli. Mutta ulkoisesti olisi voinut uskoa, varsinkin kun näin hänet myöhemmin lännenratsunsa selässä.

Sain huudella Been perään tovin jos toisenkin, ennen kuin varsa lotkautti edes korvaansa. Silloinkin se vain pysähtyi tuijottamaan minua. 'Selvä', ajattelin mielessäni ja kipusin tarhaan hakemaan hevostani. Juuri kun olin saamassa otetta varsan riimusta, se pinkaisi juoksuun tarhakaverin innoittamana. Meinasin jo lähteä itsekin juoksuun, mutta totesin, etten kuitenkaan saisi varsaa kiinni ja se oppisi vain huonoille tavoille. Pitää sanoa Eetulle, ettei Bee voi jäädä ainakaan tuon ponin kanssa samaan tarhaan.

Päätin antaa varsan olla ja menin tutkimaan sen varusteita, joita en ollut kerennyt käymään läpi. Vauvan sinisestä harjapakista löytyi neljä pesusientä, tummanruskealla selällä olevat harjat sekä kaviokoukku ja pakin kanssa saman sävyinen kumisuka. Been paperit sekä tätini kirje olivat edelleen pakissa ja niiden alta löytyi tyylikäs riimu ja talutushihna. Ne oli tehty valkoisesta nahasta, niissä oli kultaiset koristeet ja kiinnikkeet. 'Kuinka paljon nämäkin olivat maksaneet', mietin hieman harmistuneena.

Myös Been päässä oleva riimu oli samaa sävyä pakin kanssa sekä tietysti tarhan portilla roikkuva narukin. Ja jotta setti olisi täydellinen, myös Been kevyt fleeceloimi oli sininen. Tänään oli lämmin päivä, joten se lojui varustehuoneessa omalla paikallaan nätisti viikattuna. Myöhemmin pitää hankkia Beelle suitset, satula ja pintelit sekä muita suojia, mutta vielä onneksi nykyinen varustemäärä oli riittävä.

12.04.2019 - Iltainen vierailu

En ollut päässyt kunnolla edes tutustumaan uuteen hevoseeni, koska tätini onnistui valitsemaan yllätykselleen kevään kiireisimmän viikon. Nytkin pääsin tallille vasta alkuillasta, joten aikaa ei ollut ihan loputtomasti. Mutta sentään pääsin paikalle, koska esimerkiksi eilen Bee oli muiden hoidettavana ja ollut yksin tarhassaan. Eetun kanssa vielä selvittelimme olisiko orivarsan parempi olla yksin vai sopisiko se jonkun tai joidenkin poikien kanssa samaan hakaan. Sen aikaa se joutuisi olemaan yksin.

"Heippa poika", tervehdin ruunikkoa temmeltäjää, joka tuli heti tarhan laidalle hörisemään. Annoin sille sokeripalan taskustani, minkä se hetken hamuilun jälkeen sai suuhunsa. Kipusin tarhan sisälle ja silittelin varsan pehmeää, mutta hieman viileää turkkia, kunnes Bee ilmaisi, ettei häntä kiinnosta. Se käännähti kannoillaan ja kirmasi tarhan toiseen päähän. "Jaahas, vai niin", totesin ja jäin katsomaan hevosen menoa. "Se osoittaa mieltään, kun joutuu olemaan yksin", miesääni sanoi takanani. Se oli talonmies Eetu.

Pahoittelin (siitä on näemmä tullut kamala tapa nykyään), etten ole kerennyt kunnolla hoitamaan Beetä. Eetu tapansa mukaan sanoi, ettei siitä ole mitään haittaa. Lisäksi tekemäämme vuokrasopimukseen kuuluu, että hevosen perustarpeet tulee hoidetuksi ja varsan kanssa niitä ei ihan mahdottomasti ole. Huomenna minulla olisi ensimmäinen työpäivä täällä ja aionkin olla aamusta iltaan, niin voin käyttää kaiken tyhjän ajan Been kanssa touhuamiseen. Hyvästelin Eetun ja lähdin polkemaan kotiin odottaen innolla seuraavaa päivää.

09.04.2019 - Ampiainen saapuu Hopiavuoreen

"Anteeksi mitä?" Sanoin puhelimeen, koska en tainnut kuulla oikein. "Niin sitä vaan sanoin, että sinun hevosesi on täällä Hopiavuoressa", Eetu toisti sanat kutakuinkin sanasta sanaan kuin ensimmäiselläkin kerralla. Minä en omista hevosta, minkä kerroin myös Eetulle. Hän kertoi, että joku oli ajanut loistokkaan trailerin tallin pihaan ja kyseli Tiitusta, kun hänen hevonen pitäisi lastata autosta pois. "Joo, no, minä tuun, menee puolisen tuntia", tokaisin tyrmistyneesti. Eetu sanoi, että he hoitavat hevosen Camillan kanssa, niin voin tulla ihan rauhassa, olihan juuri tullut luntakin taas lisää.

Päästyäni tallille, loistotraileri oli jo hävinnyt. Eetu sanoi, että he olivat kyllä pyytäneet kuskia odottamaan kahvin äärellä, mutta hän oli pudistanut päätään ja lähtenyt. Hän oli kuitenkin kertonut, että mukana tulleessa harjalaatikossa oli tarvittavat paperit. "Vietiin se tänne tyhjään tarhaan, kun vaikutti vähän - levottomalta", Eetu kertoi pitkähkön tauon kera ohjatessaan minut tarhalle. Siellä nökötti ruunikko varsa, mikä kummastutti entisestään. Jotenkin sitä automaattisesti ajatteli kyseessä olevan aikuinen hevonen.

Harjapakki oli tarhan laidalla, joten avasin sen jännittyneesti. Siellä oli kaikkea, mitä harjapakissa voisi odottaakin olevan: erilaisia harjoja, kumisuka, kaviokoukku, nahkainen riimu ja siihen talutushihna ja pahnan pohjimmaisena vasta ne paperit. "Hyvää syntymäpäivää!" luki isolla kirjeen alussa. "No, mikäs juttu tämä on?" Eetu kysyi, kun oli hetken aikaa antanut minun lukea kirjetta. "Öö.. Mun täti on ostanut mulle kouluvarsan synttärilahjaks", sain sanotuksi. Kyllä vain, Saksassa asuva ammattiratsastaja-tätini oli ostanut minulle suomenpuoliverisen synttärilahjaksi.

Vihdoin tajusin tilanteen toisen laidan ja rupesin pahoittelemaan, että joku tuntematon oli vain kurvannut heidän pihaan ja törkännyt heille varsan. Eetu vain huitaisi kädellään ja sanoi, että tänne saa aina tulla, ja onhan varsa komea kuin mikä. "Joo, niinhän se on", sanoin katsellessani tarhassa ravaavaa hevosenalkua. Mietin, mitä tekisin sen kanssa. Eihän minulle ole aikaa vasta vieroitetulle varsalle saatikka varaa edes elättää sitä! "Laitettiin Camillan kanssa juuri pariin tyhjään karsinaan kuivikkeet, niin voit viedä varsan jompaankumpaan. Katsotaan vuokrasopparia kahvin äärellä", Eetu sanoi ennen kuin käveli pois.

Siihen minä sitten jäin lukemaan papereita loppuun ja varsakin tuli vihdoin tervehtimään minua. "Heippa Bee, sinä olet sitten vissiin minun hevonen tätä nykyä." Silitin varsan pehmeää turpaa ja napsautin riimunnarun sen riimuun kiinni. Talutin varsan harjapakki toisessa kädessä talliin ja laitoin sen ensimmäiseen löytämääni valmiiseen, tyhjään karsinaan. Varsa oli siellä kuin kotonaan, joten saatoin jättää sen sinne ja lähteä kahville.

04.03.2019 - Ostotarjous

Näin myynti-ilmoituksen kyvykkäästi kouluratsun alusta, joka olisi aivan mahtava veljenpojalleni Tiitukselle. Olen varma, että hän on haaveillut omasta hevosesta varmaan useita vuosia jo, minkä lisäksi kouluratsastus on aina ollut hänelle se mieluisin laji. Lisäksi hänhän vasta täytti pyöreitä (kyllä, 25 vuotta lasketaan pyöreäksi!), joten tässä olisi mitä mainioin synttärilahja, koska täytyy myöntää, että olen hieman laiminluonut kummitädin velvollisuuksia. Eikä se, että asuu Saksassa ja toisen asuessa Suomessa, ole mikään kelvollinen syypää. Tiedän jo nyt, että Tiitus saa kyllä pistää kaikki hevostaitonsa testiin kasvattaessaan ehkä hieman liiankin itsetietoista orivarsaa, mutta onhan hän sellainen luonnonlahjakkuus hevosten kanssa ollut pienestä asti, joten hyvinhän se sujuu.