Rust nautti auringonpaisteesta tarhassaan, kun hain sen maastolenkille. "Tulehan sieltä hurmuri", kutsuin hevostani, joka ravasikin nätisti luokseni. Tarkistin hevosen päällisin puolin ja se oli hyvässä kunnossa, joten saatoimme lähteä suoraan maastoon kävelylle. Linnut visersivät kauniisti, kun kävelimme eteenpäin vehreää metsäpolkua pitkin. "Täällä on aina niin rauhallista ja leppoisaa", juttelin tummalle kaverille, joka käveli vierelläni. Rust hörähti pehmeästi ja pukkasi olkapäätäni. Jatkoimme hiljaisesti matkaamme samalla, kun linnut jatkoivat lauluaan ja puiden lehdet humisivat tuulessa.
Laittaisin Rustille oikein hienot kirkkaan valkoiset pintelit jalkaan, jos luokassa olisi merkitystä ratsukon ulkonäöstä. Lisäksi ori juuri ostetun valkoisen satulahuovankin sen hieman virttyneen kankaanpalasen tilalle. Olisin mie myös puunannut kaikki remmit ja soljet ja vaihtanut otsahihnankin siihen oikein näyttävään kappaleeseen, jonka löysin huutonetistä. Minunkin olisi varmaan pitänyt laittaa näiden laikukkauden housujen sijaan ne kerran käytetyt tummansiniset farkut, mutta onneksi ei tarvinnut: Paremmin mie pystyn keskittymään ja suorittamaan radan tarkasti, kun saan pitää näitä sisäänajettuja housuja jalassa.
Me odotimme. 14 ratsukkoa odotti kärsivällisesti, että heidän edessään istuva tuomari antaisi käskyn: Liikkeelle! Mutta sitä ei tullut, ei vieläkään. Kuulin kuinka jotkut hevoset alkoivat jo ilmoittaa kyllästymistään, ne kaipasivat jo liikkeelle. Itsekin halusin jo aloittaa, tämä aika tuntui kulkevan niin hitaasti. Emme kuitenkaan voisi lähteä liikkeelle, emme ennen kuin tuomarimme antaisi siihen luvan. Pian se kuitenkin tapahtui. Tuomari avasi suunsa ja sanoi: "Liikkeelle!"
Ihmiseni talutti minut pois tallin pihalta pienen matkan päässä olevalle pellon reunalle ja nousi selkääni. Pelto oli aidattu, joten harjoittelimme heti ensimmäisenä portin avaamista selästä käsin. Ratsastaja ohjasi minut lähes kiinni aitaan hitaassa käynnissä ja muutaman askeleen verran kävelimme aidan vierusta, kunnes tulimme portin viereen. Portin haka nousi helposti ylös, minkä jälkeen minun piti peruuttaa hieman aidasta pois päin. Tein kuten piti, mutta en kyllä yhtään pitänyt portin kitinästä. Ratsastajani huomasi sen luimistelustani ja käski minut pysähtymään. Sitten hän taputti rauhoittavasti kaulaani ja puhui minulle jotain. Enhän minä mitään ymmärtänyt, mutta silti se rauhoitti minut. Eihän tuossa portin tuomassa äänessä mitään pahaa olekaan, joten jatkoimme työskentelyä. Hiljalleen saimme edelleen kitisevän portin auki ja jatkoimme sisälle pellolle. Emme sulkeneet porttia takanamme, koska siihen ei ollut mitään syytä.
Pellolla kuljimme ensin muutamien puomien yli, minkä jälkeen kuljimme kahden metallitynnyrin väliin. Siinä ratsastajani nosti jonkun ihmeellisen esineen toiselta tynnyriltä toiselle. Sen jälkeen jouduin vain tylsistymään paikallani, kun ihmiseni touhusi jotain pitkän narun kanssa. Jotain hän sillä yritti heittää, mutta sen enempää minua ei kiinnostanut. Viimeiseksi kuljimme ensin puomien keskellä mutkikasta rataa eteenpäin, kunnes jouduin hieman myös peruuttamaan. Lopuksi vielä ylitimme parit puomit. Sitten lähdimme pois pellolta ja taas jouduin kuuntelemaan sitä hirveää porttia, kun pitihän se vielä sulkeakin perässä.
Siinä me seisoimme, pitkässä rivissä erikokoisia, -näköisiä ja -oloisia ratsukoita. Minun toisella puolella odotti kaunis arabianhevonen, joka seisoi rauhallisesti paikallaan kuunnellen ympärillään kuuluvia ääniä. Ratsastaja hänen selässään näytti yhtä rauhalliselta kuin hevosensakin. Heidän vierellään polki hieman levoton poniori jalkaansa, jotta pääsisi jo eteenpäin. Sitä selvästi kyllästytti rivissä seisominen. Oikealla puolellani oli pikumusta suomenhevonen selässään pieni ratsastaja. Hekin olivat rauhallisia, vaikka ratsastaja välillä vilkuilikin puolelta toiselle - Taitaa olla hänen ensimmäiset kilpailunsa, joten pakostihan sitä vähän hermostuu. Pidemmälle en viitsinyt enää riviämme tutkia, koska edessämme istuva henkilö saattaisi minä hetkenä hyvänsä pyytää meitä eteenpäin hevostemme kanssa.
Aloitimme suorituksen käynnissä, siirtyen hölkkään toisen ratamerkin ollessa vasemmalla puolellamme. Kolmannen merkin jälkeen käännyimme lyhyelle suoralle ja ylitimme puomin. Kun olimme suoriutuneet ylityksestä puhtaasti, Rust nosti pyynnöstäni vasemman laukan, jossa kaarsimme seuraavat kaksi ratamerkkiä oikealta puolelta. Pujottelimme toisen ja kolmannen ratamerkin välistä ja samalla vaihdoimme laukkaa. Toinen laukanvaihto tapahtui kahden viimeisen merkin välissä, minkä jälkeen kiersimme viimeisen ratamerkin oikealta puolelta lyhyelle sivulle.
Laukkasimme lyhyen sivun päähän ja käännyimme kiertääksemme edessä odottavan ratamerkin vastapäivään. Jatkoimme sitten suoraan takaisin vastakkaiselle pitkälle sivulle vaihtaen jälleen laukkaa keskihalkaisijan paikkeilla. Menimme kahden merkin välistä, kaarsimme oikealle ja palasimme keskihalkaisijalle. "No niin, sitten taas laukanvaihto, kiltti poika", sanoin hevoselleni antaessani sille avut.
Laukanvaihdon jälkeen kuljimme eteenpäin vasenta laukkaa ja kaarsimme taas yhden ratamerkin ympäri. Yksi laukanvaihto, yksi tolpan kierto ja sitten vielä viimeinen laukanvaihto, kunnes laukkasimme vielä yhden yksinäisen ratamerkin ympäri. Jatkoimme vasemmassa laukassa ylittäen puomin uudelleen. Tämän jälkeen kiersimme toista kertaa myös edessämme odottavat kaksi ratamerkkiä, minkä jälkeen käännyimme kohti vastakkaista pitkää suoraa. Laukkasimme edelleen, ohitimme keskihalkaisijan, kunnes käskin Rustin pysähtyä. Onnistuneen pysähdyksen jälkeen pyysin hevostani peruuttamaan, mihin se suostui ilomielin. Peruutimme keskihalkaisijalle, minkä jälkeen saatoin kiittää hevostani hienosta suorituksesta.
Vihelsin tarhan portilla kutsuakseni hevoseni Rustin luokseni. Ori tulikin heti nätisti ravaten luokseni ja hörähti äännekkäästi tervehdyksensä. "No sinähän olet pirteällä päällä", sanoin hevoselle laittaessani riimunarua sen riimuun kiinni. Se puski päällään minua rintaan, joten rapsutin sen otsatukan alta. Sitten avasin tarhan portin ja talutin hevoseni ulos. Suljin portin takanamme ja kävelimme tallille.
Juuri kun olin menossa Rustin karsinalta varustehuoneeseen hakemaan sen harjoja ja varusteita, kaksi tallityttöä saapui kyseiset tavarat mukanaan. "Kiitos!" kiitin heitä ihmetyksen vallassa. "Satuttiin kuulemaan että olette menossa ratsastamaan, joten ajattelimme auttaa, kun ei ole mitään muutakaan tekemistä", tytöt vastasivat nähdessään yllätyneen ilmeeni. Kiitin heitä vielä kerran, minkä jälkeen he menivät matkoihin. "Sepä oli mukava teko", sanoin Rustille joka vain hörähti tyytyväisenä, kun rapsuttelin sen mahanalusta.
Harjaamisen jälkeen lämmitin orin kuolaimet hyvin lämpimiksi, koska ulkona oli muutenkin vilpoisaa. Hieman mukavuutta hevosellekin joskus. Sitten ojensin kuolaimet hevosen huulia vasten. Tottuneesti Rust avasi kiltisti suunsa ja sain työnnettyä kuolaimet sen hammasrivistön koloon. Heti perään hevonen laski päätään alemmas, jotta sain nostettua niskaremmin sen korvien taakse. Remmit kiinni ja satulan kimppuun.
Satulan laiton jälkeen laitoin itselleni kypärän sekä ratsastushanskat käteen. Sitten avasin karsinan oven ja talutin ratsuni ulos sieltä sekä tallista. Tallipihalla laskin jalustimet alas tarkistaen ensin, että satulavyö oli varmasti tarpeeksi kireä. Sitten nostin jalkani jalustimeen ja ponkaisin ylös hevoseni selkään.
"Mikäs ihme sinulla oikein on?" kysyin hevoseltani, kun toin sen karsinaansa tarhasta. Ori oli nimittäin nykinyt vähän väliä riimunarua ja pysähtyi milloin minkäkin elukan, äänen tai asian takia. "Et sie ennen ole tällä tavoin käyttäytynyt", jatkoin puhumista samalla kuin otin harjakopasta orin kumisuan. Ajattelin hevosen rauhoittuvan, kun rapsuttelisin sen lempikohtaa - mahanalusta. Mutta ei, ori vain käänsi törkeästi takapäänsä minua kohti.
Päätin sitoa Rustin kiinni, koska en todellakaan halua, että se talloo vahingossa jaloilleni. Ja ehkä ori tajuaisi käyttäytymisensä, kun normaalista poiketen joutuu sidotuksi hoidon ajaksi. Sillä oli oma kantansa asiaan: Se nosti päänsä ylös heti, kun sain napsautuettua riimunarun kiinni sen riimuun. Nykäisin narua toruakseni hevosta, mutta eihän se siitä välittänyt. Se vain jatkoi päänsä nostamista ja heittelemistä, jotta minulla olisi mahdollisimman paljon ongelmia saada se sidotuksi. Onnistuin siinä kuitenkin lopulta ja laitoinkin narun hyvin lyhyeksi, koska muuten se olisi yhtä tyhjän kanssa.
Hetken aikaa Rust tappeli narunsa kanssa, mutta lopetti kun vihdoin tajusi, ettei se anna periksi. "No niin, joko sie tajusit, että käyttäydyt todella rumasti?" sanoin rauhallisesti hevoselle harjatessani sen oikeaa kylkeä pehmeällä harjalla. Eei, eihän meidän känkkäränkkä vahingossakaan lopettanut kiukkuilua. Ei, vaan se päätti aloittaa huutokonsertin. Kylläpä se hirnahtikin kovaa, onneksi olin sen takapään luona.
"Selvä, harjaan vain tämän jalkasi loppuun ja sitten saat jäädä tänne yksin", sanoin Rustille, kun siirryin sen oikeaa takajalkaa pitkin alaspäin. Kintereen kohdalla ori nosti jalkansa ylös niin rivakasti, että sain siitä nenälleni. "Ai!" sanoin kovaäänisesti. "Mistähän hyvästä tuo nyt oli", sanoin vaikka eihän Rust tahallaan minua kolauttanut - tai niin ainakin haluan ajatella.
Sain kuin sainkin jalan putsattua, joten otin Rustin irti karsinansa ovesta sekä irroitin riimunarun riimusta. "En todellakaan tiedä mikä sinulla on, joten jos et iltapäivään mennessä ole rauhoittunut, kutsun eläinlääkärin katsomaan sinua. Tämä ei todellakaan ole normaalia sinua", sanoin hevoselleni ennen kuin jätin sen yksin karsinaansa.
Annoin Rustille pohkeita, jolloin se nosti käynnin ja aloitimme suorituksen kahden ratamerkin välistä. Kävelimme rauhalliseen tahtiin pitkän suoran päähän ja kulmassa annoin lisää pohkeita, jolloin Rust nosti hölkän. Puolessa välissä ylitimme puomin, johon Rust ikäväkseni kolautti takakavion. Se ei kuitenkaan jäänyt häiritsemään minun eikä orin mieltä, joten jatkoimme hölkkää seuraavalle kulmalle.
Melkein heti kulmasta käännettyämme vasemmalla puolellamma oli seuraava ratamerkki, jonka myötä annoin Rustille laukka-avut. Ori nosti kauniin laukkansa kääntyessämme radan leikkaavalle uralle. Jatkoimme kulmaa kohti, kiersimme toisen ratamerkin vasemmalta puolelta ja tulimme toiselle lyhyelle sivulle. Kulman jälkeen oli kiemurauran ja laukanvaihtojen paikka. Kahden ensimmäisen ratamerkin välissä vaihdoimme laukkaa ilman ongelmia. Toinen laukanvaihto meinasi mennä liian pitkäksi, mutta vaihtoihan Rust vihdoin askellustaan. Ohjasin sitten taas hevostani kohti kentän keskikohtaa ja kiersimme neljännen tolpan ja vaihdoimme viimeisen kerran laukan alkuperäiseen laukkaan.
Pitkältä sivulta käännyimme kulmassa lyhyelle sivulle, jonka puolessa välissä ylitimme taas samaisen puomin kun alussa teimme. Heti sen ylitettyämme käskin Rustin vaihtamaan käyntiin. Kovin nopeasti se ei orilta tapahtunut, joten puomin jälkeen tuli muutama laukka-askellus kunnes jatkoimme matkaa rivakassa käynnissä seuraavaan kulmaan asti. Pitkällä sivulla vaihdoimme hölkkään, jota jatkoimme kulman ohi lyhyen sivun puoleen väliin asti. Siirryimme taas käyntiin samalla kun siirryimme radan halkaisijalle.
Kuljimme käynnissä eteenpäin, kunnes Rust jostain syystä otti pienen sivuaskeleen. Säikähdyin tästä hieman, mutta onneksi jatkoimme silti eteenpäin, vaikkakaan ei ihan samassa linjassa. Saavuttuamme kahden viimeisen, oikean puoleisen tolpan väliin, pyysin ratsuani seisahtamaan. Käynnistä Rust pysähtyikin hienosti heti paikalleen, minkä jälkeen annoin sille peruutuskäskyn. Totellen kiltisti hevonen alkoi peruuttaa, jota jatkoimme seuraavien tolppien väliin, johon suoritus vihdoin päättyi.
Laukkasimme pitkällä suoralla, kunnes vastaamme tuli naapuritontin laitumen aita. Siinä oleva portti on tähän mennessä ollut aina auki, mutta nyt se oli jostain syystä kumman syystä kiinni. "Mitäs ihmettä, eihän naapurissa edes asu ketään", sanoin ääneen hidastaessani vauhtia laukasta ravin kautta käyntiin - "Noo, ei kai siellä mitään hevosia syöviä hirviöitä kuitenkaan ole."
Ensin ajattelin vain nousta ratsailta, taluttaa hevoseni portille ja avata se. Mutta sitten mieleeni tuli, että tästähän saa hyvää harjoitusta trailiin. Niinpä ohjasin hevoseni kylki porttia vasten ja ojensin käteni, jotta saisin nostettua kiinni pitävän "hakasen" ylös. Portti onnekseni avautui sisälle päin, joten oli helpompaa ohjeistaa hevosta kulkemaan portin suuntaisesti laitumen sisälle. Hieman Rust ihmetteli mitä oikein halusin siltä, mutta ymmärsin pian jutun idean.
Laitumen puolella käännyimme portin toiselle puolelle ja työnsimme sen kiinni. Nostin hakasen tolpan ympärille ja näin pääsimme jatkamaan matkaa. Ehdin jo työn touhussa unohtaa sen tosiasian, että portin oleminen kiinni oli epätavallista. Saatoinkin vain miettiä, että mihinköhän me saatamme törmätä edessäpäin.