VH23-320-0049 • Roayl Hanoverian Cream, ori
syntynyt 07.05.2023, 8-vuotias 04.09.2023
perlino, 155 cm • kouluratsastus, Intermediate I
omistaja Tuire (VRL-00345) • kasvattaja Pyökkipolku
Jalo pää kaarevan kaulan kruununa, vahva, lihaksikas runko, hyväluiset jalat. Silkkinen, kiiltävä karva sekä jouhet. Teo näyttää hieman satuhevoselta, sellaiselta, jonka kaltaisia näkee kirjojen kansissa Uljaiden Mustien, Hopeaharjojen ja muiden paikkansa vakiinnuttaneiden hevosikonien joukossa. Perlino väritys ei myöskään anna mitään anteeksi, laidunpiehtaroinnista lautaselle jäävä ruoholäikkä näkyy Teosta varmasti selkeämmin kuin naapurikarsinan ruskeasävyisestä lajitoveristaan.
On ori onneksi muutakin kuin kaunis ulkokuori, paljon, paljon muutakin. Se on vakaa, mukautuvainen ja viisas hevonen, nöyrä, oppivainen ja kuuliainen, ehdottomasti hevonen, jonka kanssa haluaa tehdä paitsi töitä myös viettää aikaa. Kaikki ne nopeatkin aamuharjaukset ja pihalle viemiset tekee mielellään itse sen sijaan, että jättäisi ne hoitajan tai tallityöntekijän vastuulle (mikä tällä hevosmäärällä on valitettavasti fakta; jokaista hevosta ei ehdi viemään päivittäin itse ulos tai hakemaan sisälle). Vähän hitaastihan tämä lämpenee, sinunkauppoja ei lyödä viikossa tai kuukaudessakaan lukkoon. Vaikka Teo tekeekin yhteistyötä uusienkin ihmisten kanssa se pysyy vähän kuoressaan, ei ota kontaktia ja on henkisesti käsivarren mitan päässä niin hoitotilanteissa kuin ratsastettaessakin. Tutulle ihmiselle Teo hörisee tervehdyksiä, seurailee hoitajansa tekemisiä aivan eri tavalla, on töitä tehdessä selkeästi parityön toinen, aktiivinen puolisko kädenlämpöisen sinne päin osallistumisen sijaan.
Uusiin ihmisiin ori suhtautuu varautuneen ystävällisesti. Ujoksi, araksi tai epäluuloiseksi kutsuminen olisi virhe, Teo kun ei ole mitään noista. Se vain lämpenee hitaasti, tutustuminen ottaa aikansa - kahta pidempään, mikäli ehdit vain ratsastaa. Teolle on tärkeää huomata ihminen olevan luotettava ja selkeä, johdonmukainen; käsi ei saa sanoa yhtä, istunta toista ja jalat kolmatta, samaten käsiteltäessä touhun pitää olla loogista ja rajojen samat päivästä toiseen. Ei sillä, että tämä hevonen niitä rajojaan kamalasti kokeilisi, se on nuorten kukonpoikien hommaa se eikä aikuisten, arvonsa tuntevien orien. Tavan maalaisjärjellä pärjää pitkälle, Teo käyttäytyy hyvin eikä ole millään tavoin haastava hoidettava. Ei se erityisemmin rakasta haavojen hoitamista tai lämmön mittausta, muttei koskaan ilmaise tyytymättömyyttään hetkellistä turpansa mutristelemista kummoisemmin. Ahnekaan tämä ei ole, eikä muutenkaan erityisen ruokarakas, joten ruokapalkkaa paremmin kiitokset ovat lapojen voimakas rapsuttaminen sekä kevyemmät kiitostaputukset kaulalle. Kengitettäessä Teo rentoutuu siinä määrin, että tuntuu aivan torkkuvan, hampaiden raspauksenkin aikana ori pysyy yllättävän rentona.
Talutettaessa ori kävelee ihmeen verkkaiseen tahtiin, sillä ei todellakaan ole kiire mihinkään, vaan samat pihapuut ja niissä istuvat linnut tulee ihmeteltyä läpi aamuin illoin, päivästä toiseen. Hoputettaessa ori laittaa kaviota toisen eteen reippaammassa tahdissa, vaikka ennemmin hoitaisikin nämä siirtymävaiheet omassa rauhassaan - aivan sama, vaikka vierestä menisi joku sähäkämpi, pöllöenergiaa kerännyt nuori karusellimäisesti pyörien ohitse. Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa.
Tutustuminen kannattaa, Teo kulunutta sanontaa hyötykäyttäen puhkeaa kukkaan kokiessaan ratsastajansa tutuksi ja miellyttäväksi. Tekee tämä tuntemattomienkin kanssa töitä, kunhan apujen käyttö pysyy siistinä, pehmeänä. Parhaan kokemuksen, enkä nyt puhu edes liikemekaniikasta tai suoritettavien liikkeiden teknisyydestä, saa kuitenkin kun ne sinunkaupat on tehty. Kohteliaasta, sinänsä asiat oikein tekevästä mutta kuitenkin etäisestä hevosesta kuoriutuu ajan myötä loistava tiimipelaaja, sellainen, joista kuulee puhuttavan "ratsastajan puolesta taistelevina" ainakin estepuolella. Teo ei ehkä hyppää, mutta se tasapainottaa, korjaa, vähän kaikkea pysähdyksistä laukanvaihtoinen, ratsastajan tasapainosta veltosti ratsastettuihin kulmiin. Täysi automaattiohjautuva ratsastussimulaatio Teo ei kuitenkaan ole, jos selässä ei oikeasti tapahdu mitään tai jokainen apu on vähän vaillinainen lopettaa kermaturkkinen saturatsukin työnteon siirtyen vedottoman löntystelyn piiriin. Jo alkujaan laadukkaat askellajit ovat vain parantuneet orin saadessa lisää ikää sekä tietysti voimaa. Tasapaino tällä on luonnostaan ollut erinomainen, ja ihmeen tasavahva tämä on oikean ja vasemman puolen suhteen (vasen on se heikompi ja todennäköisempi kompastuskivi, vaikkei eroja nykypäivänä juuri huomaa). Kokoaminen on sekin ollut suorastaan hämmästyttävän helppoa, sen sijaan lisäykset etenkin ravissa ovat vaatineet enemmän työtä ja niin sanottua rakentamista. Teo liikkuu pehmeästi, sulavasti sekä liioittelematta, kantojaan kopsimatta. Se ei heittele etusiaan tai muutoinkaan liioittele liikkeitään, korkeintaan kerää itsensä etenkin edestä nippuun vaikka selkä sekä tapaosa jäisivät kyydistä, ja tätäkin tapahtuu ainoastaan todella vahvakätisen, turhan kiireisesti hevosta kokoavan ratsastajan kanssa. Eteenpäinpyrkivä, nopeasti ja mielellään uutta oppiva hevonen, joka ei arastele epämukavuusalueelle siirtymistä tai kapasiteettinsa ylärajalla pidempäänkin työskentelemistä. Se hyppääminenkin menee muun treenin ohessa, vaikkei Teo aina aivan tiedäkään, mistä sen tulisi ponnistaa tai millä tavoin jalkansa nostaa, mikä johtaa välillä varsin huvittaviin takasten sivulle heittämisiin tai etusten ristiin viemiseen kesken liitovaihetta.
Matkustaminen ei koskaan ole ollut Teon mieleen, ja mikäli sellaista joutuu tekemään ori matkustaisi mieluiten yksin tai ainakin omassa rauhassaan orilevyn takana. Teo itse ei rupea mylvimään, potkimaan tai muutoinkaan pitämään melua, harvemmin matkaseurakaan. Vaikka ori karsinastaan tai tarhastaan käsin mielellään muita hevosia katseleekin sekä jutustelee niiden kanssa, matkustaminen tuntuu vievän kaikki voimat - hyvä, kun ori viitsii heiniään syödä. Tämän takia kisa- ja valmennusreissuihin varataankin tarpeeksi aikaa, jotta Teo ehtii matkan jälkeen vähän huokaista, syödä sekä juoda, ihan vain olla.
Mikäli ori osaisi puhua, se kenties itsekin toteaisi matkanteon olevan vaivan arvoista ainakin kisapäivinä - Teo yksinkertaisesti rakastaa esiintymistä! Se ei kasva kymmentä senttiä korkeutta, röyhistele rintaansa, esittele steppikoreografiaa tai muutoinkaan elävöitä esiintymistään millään omintakeisin kuvioin. Perlinon säihkyvät silmät, rento mutta keskittynyt olemus, silkka tunne jonka satulaan saa ja joka yleisölle välittyy, kuitenkin kertoo omaa kieltänsä. Kunniakierroksella, erityisesti jos ori vallan voitti päästen näin kierroksen kärkihevoseksi, sen laukassa saattaa olla yllättävän paljon ilmaa ja keveyttä, ei ihan keulimista mutta vähän sellaisen esiastetta, silkan riemun vuoksi. Siinä sitten ovatkin tämän herrasmiehen revittelyt!
Teon luonnekuvauksen on kirjoittanut kukas muukaan kuin Lissu T.
i. Teo de León (pre) perlino, 155 cm VH18-033-0085 |
ii. Teodore de León evm mustanvoikko, 155 cm |
iii. Turres de León evm (pre) musta, 154 cm |
iie. Lucia evm (pre) ruunivoikko, 158 cm |
||
ie. Alejandra evm (pre) voikko, 153 cm |
iei. Lucas evm (pre) voikko, 151 cm |
|
iee. Marina evm (pre) ruunikko, 157 cm |
||
e. Escama d' Sueño (lusit) perlino, 156 cm VH23-087-0004 |
ei. Revolución evm (lusit) perlino, 161 cm |
eii. Me Mata evm (lusit) ruunivoikko, 158 cm |
eie. La Canción evm (lusit) perlino, 162 cm |
||
ee. Elysium d' Sueño evm (lusit) voikko, 155 cm |
eei. Efecto d' Sueño evm (lusit) rautias, 150 cm |
|
eee. Abrázame evm (lusit) voikko, 157 cm |
Jälkipolvi | ||
---|---|---|
Teo on tarjolla 1-polvisille tammoille, myös risteytyskäyttöön. | ||
26.11.2023 | t. Syrena d'Royal | e. Syrah d'Royal |
Teo on saavuttanut KRJ:n porrastetuissa maksimitasonsa 8, yhteensä 4776.93 pisteellä. |
---|
• hyppykapasiteetti: 0 • rohkeus: 0 • kuuliaisuus ja luonne: 2396.02 • |